Suomen Psykologiliitto

Suomen Psykologiliitto ehdottaa kaksiportaista mallia psykoterapeuttikoulutukseen

Jaa

Suomen Psykologiliiton valtuusto ottaa kantaa sen puolesta, että psykoterapeuttikoulutus olisi Suomessa jatkossa kaksiportainen. Perustason koulutus antaisi valmiudet lyhytinterventioihin ja ylempi taso vastaisi nykyistä psykoterapeuttikoulutusta. Psykologiliiton valtuusto kokoontuu lauantaina 14.5. kevätkokoukseensa.

Psykoterapiat ovat keskeinen osa kansallisia mielenterveyden häiriöiden hoitosuosituksia ja ne kuuluvat julkisen terveydenhuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin. Psykoterapeuttien saatavuudessa on kuitenkin haasteita. Psykoterapeuttikoulutukseen onkin tarve tehdä muutoksia. Psykologiliiton valtuusto katsoo, että keskeisin näistä muutoksista on psykoterapeuttikoulutuksen aseman tarkastelu koulutusjärjestelmässä. 

Suomen Psykologiliitto kannattaa ns. Ruotsin mallia psykoterapeuttikoulutuksen järjestämiseen. Siinä koulutus jakautuu kahteen tasoon. Perustason koulutus muodostuu teoriaosuudesta sekä psykoterapeuttisten taitojen ja psykologisten lyhytinterventioiden koulutuksesta, jonka osana toteutetaan myös työnohjattua hoitoa. Perustaso antaa valmiudet toteuttaa lyhytinterventioita, joille on suuri tarve perustason mielenterveyspalveluissa. Mallin ylempi taso vastaa käytännössä Suomen psykoterapeuttikoulutusta. Lisäksi mallissa on kouluttajapsykoterapeutin koulutus vastaavalla tavalla kuin Suomessa. 

Mallissa psykoterapian perustason pätevyys myönnetään automaattisesti perustutkinnon suorittaneille psykologeille, joiden tutkintoon opinnot sisältyvät. Psykologien perustutkinto Suomessa ei poikkea merkittävästi ruotsalaisesta psykologitutkinnosta. Myös muut soveltuvat ammattiryhmät voivat suorittaa perustason opinnot lisä- tai täydennyskoulutuksena ja siten pätevöityä antamaan lyhytinterventioita. Perustason suorittaminen on edellytyksenä ylemmän tason koulutukseen hakeutumiseen.

Portaittainen malli toisi helpotusta myös koulutuksen maksullisuuteen

Psykoterapeuttikoulutukseen osallistujia rajaa koulutuksen maksullisuus. Psykoterapeuttikoulutus on tutkinnon jälkeistä koulutusta, jota yliopistot toteuttavat nykyisin maksullisena täydennyskoulutuksena. Koulutuksen kokonaiskustannukset opiskelijalle ovat tällä hetkellä noin 25 000—60 000 euroa valitusta suuntauksesta riippuen.

Portaittainen koulutusmalli vähentäisi opiskelijalle syntyviä kustannuksia, sillä tällöin ylemmän tason psykoterapeuttikoulutuksen ei voida katsoa olevan kokonaan uuden ammatin opiskelua, jolloin opiskelun kulut olisivat verovähennyskelpoisia.

Eduskunta hyväksyi toukokuun alussa kansalaisaloitteeseen sisältyneen ehdotuksen psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuuteen tähtäävän lainsäädäntötyön käynnistämisestä. Lisäksi valtioneuvostolla on käynnissä psykoterapeuttikoulutuksen järjestämistä ja rahoitusta koskevien vaihtoehtojen selvitystyö.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Psykologiliitto
Bulevardi 30 B 3
00120 Helsinki

09 6122 9122http://www.psyli.fi

Suomen Psykologiliitto on psykologien ammattijärjestö. Psykologiliitto edistää jäsentensä palkka- ja ammatillisia etuja sekä työllisyyttä. Liitto pyrkii myös vaikuttamaan psykologeja ja mielenterveyttä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Psykologiliitto

Suomen Psykologiliitto kehysriiheen kokoontuvalle hallitukselle: mielenterveyden peruspalvelut kuntoon5.4.2022 08:44:57 EEST | Tiedote

Hallitus kokoontuu 5.–6.4.2022 niin sanottuun kehysriiheen, jossa sovitaan tulevien vuosien rahankäytön isoista linjoista. Suomen Psykologiliitto ry korostaa, että nyt on viimein panostettava mielenterveyspalveluihin perustasolla. Ilman riittäviä matalan kynnyksen palveluja lähellä ihmisten arkea ei saada purettua erikoistason palveluihin nyt kohdistuvaa kestämätöntä painetta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme