Suomen Punainen Risti lähettää katastrofirahastostaan apua Libyan tulvista kärsivien auttamiseen
15.9.2023 05:23:00 EEST | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Suomen Punainen Risti lähettää katastrofirahastostaan 150 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon Libyassa. Paikallinen Punainen Puolikuu etsii tulvissa kadonneita ja auttaa loukkaantuneita erittäin vaikeissa olosuhteissa.

Katastrofirahastosta annettava rahallinen apu tukee Libyan Punaisen Puolikuun työtä tulvissa kotinsa menettäneiden auttamiseksi.
– Kokonaisia perheitä on menehtynyt, ja kokonaisia kerrostaloja on huuhtoutunut mereen. Juuri nyt tärkeintä on jatkaa pelastustöitä sekä auttaa tulvasta selvinneitä. Pelastuneet tarvitsevat perusasioita, kuten ruokaa, vettä ja katon pään päälle, sekä yhteyden jäljellä oleviin läheisiinsä, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski.
Punaisen Puolikuun avustustiimit etsivät kadonneita, evakuoivat saarroksiin jääneitä, järjestävät hätämajoitusta, antavat ensiapua loukkaantuneille sekä auttavat hautaamaan menehtyneitä. Tiimit myös antavat henkistä tukea ja saattavat toisistaan eksyneitä perheenjäseniä takaisin yhteen.
Punainen Puolikuu pyrkii saamaan lisää hätäaputiimejä liikkeelle
Luonnonkatastrofi on iskenyt keskelle Libyan sisäistä aseellista konfliktia, ja myös paikalliset auttajat tekevät työtään hyvin vaikeissa olosuhteissa.
– Konfliktin keskellä on erityisen tärkeää, että puolueettomana toimijana Punaisella Puolikuulla on mahdollisuus auttaa eri puolilla maata. Pelkästään avun tarpeen arviointi on vaikeaa tilanteessa, jossa puhelinyhteydet eivät toimi ja tiet ovat poikki. Tulvavesien liikkeelle saamat miinat ja räjähtämättömät ammukset uhkaavat niin apua tarvitsevien kuin auttajienkin turvallisuutta, Saarikoski kertoo.
Libyan Punainen Puolikuu hälytti paikallisosastonsa varautumaan myrskytuhoihin jo ennen Daniel-myrskyn iskeytymistä maan rannikolle, ja hätäaputiimit olivat ensimmäisten joukossa osallistumassa pelastustöihin. Punaisen Puolikuun tavoitteena on saada pian liikkeelle lisää tiimejä tulvien koettelemille alueille.
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston lahjoitustiedot:
- Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)
- Lahjoita haluamasi summa MobilePayllä numeroon 10900
- Puhelimitse numeroon 0600 12220 (20,28 € + pvm/mpm)
- Lahjoita verkossa: punainenristi.fi/lahjoita/katastrofirahasto/
- Tili: OP FI52 5000 0120 4156 73. Saaja: Punainen Risti. Viite: 5186.
Lisätietoja:
Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski, p. 040 189 4885
Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, p. 040 664 3236
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
//KORRIGERAT PRESSMEDDELANDE//Rättelse i den sista meningen i pressmeddelandet, där tidigare beviljat stöd angavs som bakgrundsuppgift. Bidragsbeloppet har korrigerats korrekt//Finlands Röda Kors ger sammanlagt 650 000 euro till ebolaarbetet i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo9.6.2026 09:39:13 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ökar sitt stöd till arbetet mot ebola genom att ge medel ur sin katastroffond till biståndsoperationen i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo. Röda Korsets lokala frivilliga är i sina lokalsamhällen viktiga informationsförmedlare i en situation där epidemin som sprider sig väcker rädsla och oro.
//KORJATTU TIEDOTE//Korjaus tiedotteen viimeiseen lauseeseen, jossa taustatietona aiemmin annettu tuki. Avustussumma korjattu oikein//Suomen Punainen Risti antaa yhteensä 650 000 euroa ebolatyöhön Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa9.6.2026 09:39:13 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti lisää tukeaan ebolan vastaiseen työhön antamalla katastrofirahastostaan varoja avustusoperaatioon Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Paikalliset Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat omissa yhteisöissään tärkeitä tiedon välittäjiä tilanteessa, jossa leviävä epidemia herättää pelkoja ja huolta.
Finlands Röda Kors ger sammanlagt 650 000 euro till ebolaarbetet i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo9.6.2026 05:17:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ökar sitt stöd till arbetet mot ebola genom att ge medel ur sin katastroffond till biståndsoperationen i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo. Röda Korsets lokala frivilliga är i sina lokalsamhällen viktiga informationsförmedlare i en situation där epidemin som sprider sig väcker rädsla och oro.
Suomen Punainen Risti antaa yhteensä 650 000 euroa ebolatyöhön Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa9.6.2026 05:17:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti lisää tukeaan ebolan vastaiseen työhön antamalla katastrofirahastostaan varoja avustusoperaatioon Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Paikalliset Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat omissa yhteisöissään tärkeitä tiedon välittäjiä tilanteessa, jossa leviävä epidemia herättää pelkoja ja huolta.
Marja Lehto ny ordförande för Finlands Röda Kors6.6.2026 15:05:36 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors har valt Marja Lehto, som har gjort en lång karriär som diplomat och inom internationell rätt, till ny ordförande. Finlands Röda Kors ordinarie stämma sammanträder i Rovaniemi 6–7.6 och fattar beslut om riktlinjerna för organisationen under de närmaste åren. Vid stämman väljs även Röda Korsets högsta förtroendevalda.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme