Suomen Punainen Risti SPR

Suomen Punainen Risti lähettää Turkkiin materiaaliapua ja Syyriaan avustustyöntekijöitä

Jaa
Suomen Punainen Risti lähettää Turkkiin avustuskuljetuksen, jolla autetaan maanjäristyksissä kotinsa menettäneitä. Suomesta lähtee lisäksi kaksi avustustyöntekijää tiimiin, joka arvioi terveydenhuollon tarpeita Syyrian järistysalueilla.
Ensimmäinen rekallinen avustustarvikkeita Turkkiin lastattiin Tampereella sijaitsevassa Punaisen Ristin logistiikkakeskuksessa tänään perjantaina. Kuva: Laura Vesa / Suomen Punainen Risti
Ensimmäinen rekallinen avustustarvikkeita Turkkiin lastattiin Tampereella sijaitsevassa Punaisen Ristin logistiikkakeskuksessa tänään perjantaina. Kuva: Laura Vesa / Suomen Punainen Risti

Punaisen Ristin logistiikkakeskuksesta Tampereelta lähetetään Turkin maanjäristysalueelle kolme rekkalastillista majoitustarvikkeita. Ensimmäinen rekallinen lastattiin tänään perjantaina. Matkaan lähtee yhteensä 4000 huopaa ja makuualustaa, noin 1500 patjaa, noin 80 kenttäsänkyä ja 200 makuupussia.

Avun ottaa vastaan Turkissa vastaan paikallinen Punainen Puolikuu, jonka tuhannet vapaaehtoiset ja työntekijät ovat osallistuneet pelastustöihin ja kotinsa menettäneiden auttamiseen katastrofin alusta lähtien.

– Turkin Punaisen Puolikuun auttamisvalmius on vahva, mutta näin laajassa katastrofissa suuretkin tarvikevarastot kuluvat nopeasti. Ulkopuolisen avun turvin paikalliset auttajat pystyvät jatkamaan työtään, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.

Materiaaliapu rahoitetaan ulkoministeriön varoin. Lisäksi Suomen Punainen Risti on ohjannut kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon Syyriassa ja Turkissa 300 000 euroa rahallista apua katastrofirahastostaan.

Asiantuntijatiimi kartoittamaan terveydenhuollon tarpeita Syyriassa

Suomesta lähtee kaksi avustustyöntekijää kansainvälisen Punaisen Ristin asiantuntijatiimiin, joka lähtee alkuviikosta Syyriaan arvioimaan terveydenhuollon tarpeita.

Kotinsa ja läheisensä menettäneet ihmiset Syyriassa ovat erittäin haavoittuvassa asemassa maassa 12 vuotta jatkuneen konfliktin vuoksi. Maanjäristysalueilla on puutetta sähköstä, polttoaineista ja avustustarvikkeista. Punaisen Puolikuun terveysklinikka ja avustusvarastoja on tuhoutunut järistyksessä, ja julkiset palvelut ovat riittämättömiä.

– Sairaalat sinnittelevät järistysalueilla toimintakykynsä äärirajoilla. Arviointitiimin tehtävänä on kartoittaa, millaisia terveyspalveluja loukkaantuneet ja kotinsa menettäneet eniten tarvitsevat, ja miten tarpeisiin voidaan vastata. Olemme valmiina lähettämään järistysalueille terveydenhuollon yksiköitä ja avustustyöntekijöitä tarpeen mukaan, Korhonen kertoo.

Katastrofirahaston lahjoitustiedot

Punaisen Ristin auttamistyötä voi tukea lahjoittamalla Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon:

Lisätietoja:

Kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen, p. 040 120 9728, marko.korhonen@punainenristi.fi

Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, p. 040 664 3236, sari.hakkinen@punainenristi.fi

Avainsanat

Kuvat

Ensimmäinen rekallinen avustustarvikkeita Turkkiin lastattiin Tampereella sijaitsevassa Punaisen Ristin logistiikkakeskuksessa tänään perjantaina. Kuva: Laura Vesa / Suomen Punainen Risti
Ensimmäinen rekallinen avustustarvikkeita Turkkiin lastattiin Tampereella sijaitsevassa Punaisen Ristin logistiikkakeskuksessa tänään perjantaina. Kuva: Laura Vesa / Suomen Punainen Risti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye