Suomen Punainen Risti lanseeraa Avun ketju -heijastimen
12.8.2021 09:30:00 EEST | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote

Punaisen Ristin uusi Avun ketju -heijastin kuvaa auttajien verkostoa, joka muodostuu toisiaan tukevista ihmisistä Suomessa ja maailmalla. Krista Kosonen haluaa olla osa avun ketjua, jonka merkitys on kasvanut entisestään korona-aikana.
Korona-aika on kirkastanut Krista Kososelle, miten paljon olemme toistemme avun varassa.
– Näinä aikoina on tajunnut ehkä itse vielä kirkkaammin sen, miten paljon toisten apua tarvitsemme ja kuinka epävarmaa kaikki on. Koskaan ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Kun auttaa muita silloin kun voi, apua myös saa sitten kun itse sitä tarvitsee, Krista kertoo ajatuksistaan.
Heijastimen tuotot ohjataan Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon
Katastrofirahaston avulla Punainen Risti auttaa sekä Suomessa että ulkomailla. Ostamalla Avun ketju -heijastimen, jokainen voi olla osa avun ketjua ja auttaa varmistamaan, ettei kukaan jää hädän hetkellä yksin.
– Mun mielestä meillä on myös velvollisuus auttaa toinen toistamme silloin, kun siihen on mahdollisuus, sanoo Krista Kosonen.
Avun ketju -heijastin on kotimainen Avainlippu-tuote, jonka käyttäminen lisää arjen turvallisuutta. Kotimaisena design-tuotteena se tarjoaa myös yhden tavan tukea suomalaista työtä.
Avun ketju -heijastimia myyvät 12.8. alkaen S-ryhmän ruokakaupat Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku, Tokmanni, valikoidut museot ja punaisenristinkauppa.fi.
Lisätietoja:
Nälkäpäivä-koordinaattori Hilkka Korte, p. 040 541 8381
Viestinnän asiantuntija Aku Suomalainen, p. 040 664 3236
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Stöd från Finlands Röda Kors för att hjälpa civila i Iran18.3.2026 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ger ur sin katastroffond 300 000 euro till biståndsarbetet i Iran. Civilbefolkningens situation försvåras från dag till dag då anfallen fortsätter.
Suomen Punaiselta Ristiltä tukea siviilien auttamiseen Iranissa18.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa avustustyöhön Iranissa. Siviilien tilanne vaikeutuu päivä päivältä iskujen jatkuessa.
Undersökning av Röda Korset: Majoriteten av invånarna i Finland anser att rasism försämrar säkerheten i samhället16.3.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Av dem som svarade på Röda Korsets undersökning anser 86 procent att rasismen försämrar säkerheten i samhället. Majoriteten är av den åsikten att man genom att ingripa i rasism ökar tryggheten i det finländska samhället.
Punaisen Ristin tutkimus: Valtaosa Suomessa asuvista kokee rasismin heikentävän yhteiskunnan turvallisuutta16.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Punaisen Ristin teettämään tutkimukseen vastanneista 86 prosenttia kokee, että rasismi heikentää yhteiskunnan turvallisuutta. Valtaosa on sitä mieltä, että puuttumalla rasismiin lisätään turvallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Fallolyckor är ett folkhälsoproblem – en stor del av fallolyckor kan förhindras11.3.2026 07:03:00 EET | Pressmeddelande
Fallolyckor är den vanligaste typen av olycksfall i Finland, och särskilt för äldre är följderna ofta allvarliga. Olycksfallsdagen, som ordnas fredagen den 13 mars, påminner om olika sätt med hjälp av vilka personer i olika åldrar kan förebygga fallolyckor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme