Suomen Punainen Risti tukee avustustyötä Libanonissa 100 000 eurolla ja avaa keräyksen
11.8.2020 14:26:06 EEST | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote

Keräykseen saaduilla lahjoituksilla tuetaan Libanonin Punaisen Ristin avustustyötä Beirutin räjähdyksen jälkeen. Punaisen Ristin kansainvälinen avustusoperaatio keskittyy ihmisten perustarpeisiin, kuten puhtaan veden, hygienian ja ruoan tarjoamiseen sekä tilapäismajoituksen järjestämiseen räjähdyksen uhreille kahden vuoden aikana.
Lisäksi Libanonin Punainen Risti jatkaa pitkäjänteistä, koko maan kattavaa toimintaansa terveydenhoidossa, ensiavussa ja sairaankuljetuksessa.
– Apua on tärkeää saada Beirutiin kauaskantoisesti, ei vain akuuttiin hätään. Avaamme nyt keräyksen, sillä avun tarve ei pääty viimeisten kadonneiden löytymiseen raunioista, Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen sanoo.
Koronaepidemia ja talouskriisi vaikeuttavat Libanonin tilannetta entisestään.
– On tärkeää, että apu kohdennetaan suunnitelmallisesti sinne, missä sille on eniten tarvetta. Punaisen Ristin katastrofirahaston ansiosta voimme toimia nopeasti ja joustavasti ja samalla voimme varmistaa tuen tarkoituksenmukaisen käytön niin Beirutissa kuin muissa katastrofeissa, Solehmainen sanoo.
Apua tarvitaan Libanonissa vielä vuosia
Beirutin satama-alueella viime viikolla tapahtunut räjähdys aiheutti valtavaa tuhoa, jonka jälkiä korjataan pitkään.
– Tilanne Libanonissa on inhimillisesti ja taloudellisesti todella vaikea. Moni perhe on menettänyt kaiken. Kriisi ei ole ohi viikoissa tai kuukausissa, vaan apua jälleenrakentamiseen tarvitaan vuosien ajan, Suomen Punaisen Ristin Lähi-idän alue-edustaja Kaisa Rouvinen sanoo.
Libanonin Punainen Risti on ollut paikalla auttamassa loukkaantuneita ensi hetkistä lähtien. Räjähdyksen seurauksena 300 000 ihmistä on jäänyt kodittomaksi. Myös psykososiaaliset tarpeet jatkuvat pitkään.
– Nyt on tärkeää koordinoida apu oikein, että myös heikoimmassa asemassa olevat pääsevät rakentamaan elämäänsä uudestaan. Kansainvälisen yhteisön tukea tarvitaan, jotta maa pääsee jaloilleen, Kaisa Rouvinen sanoo.
Katastrofirahastoon voi lahjoittaa
- Lähettämällä tekstiviestin SPR numeroon 16499 (15 €/viesti)
- MobilePay:lla numeroon 10900
- Pivolla numeroon 888500
- Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille FI52 5000 0120 4156 73, käytä viitettä 5186.
- Keräykseen voi osallistua myös Facebookissa: https://www.facebook.com/donate/1362227630640873
Poliisihallituksen lupa POL-2015-8798/30.11.2015.
Lisätietoja:
varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen, p.050 567 6629
Lähi-idän alue-edustaja Kaisa Rouvinen, p. + 96179301191
viestinnän asiantuntija Senni Puustinen, p. 040 610 9447
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
//KORRIGERAT PRESSMEDDELANDE//Rättelse i den sista meningen i pressmeddelandet, där tidigare beviljat stöd angavs som bakgrundsuppgift. Bidragsbeloppet har korrigerats korrekt//Finlands Röda Kors ger sammanlagt 650 000 euro till ebolaarbetet i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo9.6.2026 09:39:13 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ökar sitt stöd till arbetet mot ebola genom att ge medel ur sin katastroffond till biståndsoperationen i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo. Röda Korsets lokala frivilliga är i sina lokalsamhällen viktiga informationsförmedlare i en situation där epidemin som sprider sig väcker rädsla och oro.
//KORJATTU TIEDOTE//Korjaus tiedotteen viimeiseen lauseeseen, jossa taustatietona aiemmin annettu tuki. Avustussumma korjattu oikein//Suomen Punainen Risti antaa yhteensä 650 000 euroa ebolatyöhön Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa9.6.2026 09:39:13 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti lisää tukeaan ebolan vastaiseen työhön antamalla katastrofirahastostaan varoja avustusoperaatioon Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Paikalliset Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat omissa yhteisöissään tärkeitä tiedon välittäjiä tilanteessa, jossa leviävä epidemia herättää pelkoja ja huolta.
Finlands Röda Kors ger sammanlagt 650 000 euro till ebolaarbetet i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo9.6.2026 05:17:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ökar sitt stöd till arbetet mot ebola genom att ge medel ur sin katastroffond till biståndsoperationen i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo. Röda Korsets lokala frivilliga är i sina lokalsamhällen viktiga informationsförmedlare i en situation där epidemin som sprider sig väcker rädsla och oro.
Suomen Punainen Risti antaa yhteensä 650 000 euroa ebolatyöhön Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa9.6.2026 05:17:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti lisää tukeaan ebolan vastaiseen työhön antamalla katastrofirahastostaan varoja avustusoperaatioon Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Paikalliset Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat omissa yhteisöissään tärkeitä tiedon välittäjiä tilanteessa, jossa leviävä epidemia herättää pelkoja ja huolta.
Marja Lehto ny ordförande för Finlands Röda Kors6.6.2026 15:05:36 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors har valt Marja Lehto, som har gjort en lång karriär som diplomat och inom internationell rätt, till ny ordförande. Finlands Röda Kors ordinarie stämma sammanträder i Rovaniemi 6–7.6 och fattar beslut om riktlinjerna för organisationen under de närmaste åren. Vid stämman väljs även Röda Korsets högsta förtroendevalda.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme