Suomen Punaisen Ristin Inhimillinen kädenojennus -tunnustus Tim Sparville
6.5.2022 04:52:00 EEST | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote

Muun muassa Suomen miesten A-maajoukkueen kapteenina ja lukuisissa seurajoukkueissa edustanut Sparv päätti pelaajauransa viime vuonna. Hän on uransa aikana tullut tunnetuksi rohkeana yhteiskunnallisena keskustelijana. Hän on esimerkiksi toiminut rasismia vastaan Punaisen Ristin rasisminvastaisella viikolla, tukenut Black Lives Matter -liikettä, saanut kansainvälistä arvostusta kiinnittämällä huomiota siirtotyöläisten oloihin sekä tuonut esiin jalkapalloilun tasa-arvokysymyksiä. Hän on myös kannustanut näkyvästi ihmisiä tukemaan Ukrainan pakolaisia.
– Haluamme kiittää Sparvia siitä, että hän on aktiivisesti hyödyntänyt urheilun tuomaa julkisuutta yhteiskunnallisen keskustelun edistämiseen, sanoo Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula.
– Esikuva-asemassaan Sparv on osoittanut johtajuutta myös pelikentän ulkopuolella ja kannustanut seuraajiaan huomaamaan heikommassa asemassa olevat niin lähellä kuin kaukanakin. Samalla Sparv on tuonut suomalaiseen urheiluun uudenlaisen vaikuttamisen tavan, Kumpula toteaa.
Sparv rohkaisee urheilijoita puhumaan itselleen tärkeistä asioista
Tim Sparv kertoo, että tunnustus antaa hänelle lisää energiaa jatkaa vaikuttamistyötään.
– Meillä urheilijoilla on mahtava mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnassa. Yhä enemmän ja enemmän tiedostamme, että meillä on loistava tilaisuus puhua nuoremmille sukupolville ja olla osa yhteiskuntaa. Ilmiö on tullut jenkeistä, mutta se tulee yhä enemmän Eurooppaan ja Pohjoismaihin, Sparv iloitsee.
Hän kannustaa myös muita urheilijoita käyttämään rohkeasti ääntään.
– Pitää löytää aihe, joka on lähellä sydäntä: rasismin vastustaminen, yhdenvertaisuus tai mikä tahansa. Urheilussakin meillä on valtavasti valtaa, mutta emme ole vielä ymmärtäneet sitä. Urheilussa tehdään paljon isoja päätöksiä, joihin meillä urheilijoilla ei ole sananvaltaa. Uskon, että tämä tulee muuttumaan, ja toivottavasti tulevaisuudessa urheilijat ovat päätöksenteossa selvästi isommassa roolissa.
Suomen Punainen Risti myöntää Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen vuosittain erityisen ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle, joka on toimillaan edistänyt inhimillisiä teemoja, arvoja ja toimintaa. Inhimillinen kädenojennus on annettu ensimmäisen kerran vuonna 1988.
Lisätietoja:
Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, Suomen Punainen Risti, p. 040 664 3236, sari.hakkinen@punainenristi.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Hungerdagsinsamlingen startar på torsdagen: fältsjukhus och biståndsarbetare inom olika branscher finns tillgängliga i Finland och ute i världen23.9.2026 04:10:00 EEST | Pressmeddelande
Röda Korsets Hungerdagsinsamling pågår runt om i Finland från torsdag till lördag 24.9–26.9. Ur Finlands Röda Kors katastroffond upprätthålls ett fältsjukhus i startberedskap samt ges hjälp just nu bland annat i Nepal och Gaza.
Nälkäpäivä-keräys käynnistyy torstaina: kenttäsairaala ja eri alojen avustustyöntekijät ovat käytettävissä Suomessa ja maailmalla23.9.2026 04:10:00 EEST | Tiedote
Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys on käynnissä ympäri Suomen torstaista lauantaihin 24.9.–26.9. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta ylläpidetään kenttäsairaalaa lähtövalmiudessa sekä autetaan juuri nyt muun muassa Nepalissa ja Gazassa.
Lelut ja lastenkirjat kiertoon elokuvateattereissa: Finnkino ja Suomen Punaisen Ristin Kontti yhdistävät voimansa11.9.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Finnkino ja Suomen Punaisen Ristin Kontti Secondhand -ketju järjestävät 10.–25.10.2026 yhteisen keräyskampanjan, joka kutsuu lapsiperheitä antamaan tarpeettomiksi jääneille hyväkuntoisille leluille, kirjoille, peleille ja harrastusvälineille uuden elämän. ”Anna leikin jatkua” -teemainen keräyskampanja toteutetaan koulujen syyslomien aikaan Finnkinon teattereissa ympäri Suomen.
Suomen Punaiselta Ristiltä puoli miljoonaa euroa Nepalin tulvista kärsivien auttamiseen28.8.2026 16:25:16 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti tukee katastrofirahastostaan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatiota Nepalissa, jossa äkkitulvat ovat aiheuttaneet mittavaa tuhoa.
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Super-viikonloppu kokoaa vapaaehtoiset, järjestöt ja viranomaiset yhteen Hämeenlinnaan25.8.2026 10:07:44 EEST | Tiedote
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) kokoontuu 28.-30. elokuuta Hämeenlinnan Aulangolle Vapepan Super-viikonloppuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme