Suomen Punaisen Ristin Inhimillinen kädenojennus yliopistojen tutkimukselle, joka pyrkii parantamaan nuorten vaikuttamismahdollisuuksia
2.6.2021 07:15:00 EEST | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote

Nuorten luottamuksen rapautuminen on otettava vakavasti, sillä se voi johtaa turhautumiseen ja lopulta horjuttaa yhteiskunnan tasapainoa. Luottamus vaikuttamismahdollisuuksiin vahvistaa yksilön hyvinvointia ja myös demokratiakehitystä.
– Ei ole yhtä tapaa nostaa nuorten ääntä kuuluviin. Päätöksentekoon voisi avata uusia kanavia, joita nuoret jo luontevasti käyttävät, sanoo ALL-YOUTH-hankkeen johtaja, professori Päivi Honkatukia Tampereen yliopistosta.
Päivi Honkatukia sanoo, etteivät valmiit kanavat aina tarjoa nuorille tilaisuutta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tampereen, Itä-Suomen ja Helsingin yliopistojen tutkimushanke on tuonut esiin digitaalisten vaikutusmahdollisuuksien kehittämisen tarpeen päätöksenteossa julkisella ja järjestösektorilla.
Puheenjohtaja Elli Aaltonen Suomen Punaisesta Rististä toivoo, että hankkeen tuloksia hyödynnetään rohkeasti yhteiskunnan eri sektoreilla. Nuorten intoa osallistua ja vaikuttaa voitaisiin kasvattaa digifoorumien kautta.
– Digi kulkee nuorten taskuissa ja kuuluu heidän elämäänsä. Ei kannata tarjota jäykkiä hallinnon foorumeita, kun somessa voi kysyä ja saada vastauksen nopeasti. Nuorten digitaidot riittävät osallistumiseen, hän sanoo.
Tutkijat ovat tehneet yhteistyötä nuorten parissa työskentelevien järjestöjen ja Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen kanssa sekä saaneet nuoria kanssatutkijoiksi hankkeeseen.
Yksi heistä, Juni Sinkkonen, 25, halusi käyttää tilaisuutta ilmastovaikuttamiseen.
– Olen vetänyt ilmastotunnetyöpajoja ja tehnyt podcasteja. Olen myös lähtenyt mukaan järjestötoimintaan ja kirjoitan kolumneja paikallislehteen, sanoo Sinkkonen.
ALL-YOUTH on monitieteinen hanke, joka tutkii 16–25-vuotiaiden nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen kykyjä ja esteitä. Hanke tuottaa uusia ratkaisuja nuorten aktiiviseen kansalaisuuteen vuorovaikutteisen hallinnon ja oikeusvaltioperiaatteen, digitaalisten innovaatioiden sekä kestävän kehityksen ja biotalouden näkökulmista.
Suomen Punainen Risti myöntää Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen vuosittain erityisen ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle, joka on toimillaan edistänyt inhimillisiä teemoja, arvoja ja toimintaa. Inhimillinen kädenojennus on annettu ensimmäisen kerran vuonna 1988.
Tunnustus luovutetaan lähitilaisuudessa, kun epidemiatilanne sallii.
Lisätiedot:
ALL-YOUTH-hankkeen johtaja, professori Päivi Honkatukia, Tampereen yliopisto, p. 050 326 8458
puheenjohtaja Elli Aaltonen, Suomen Punainen Risti, p. 050 435 0374
viestinnän asiantuntija Tiina Leinonen, Suomen Punainen Risti, p. 040 581 0346
Avainsanat
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Undersökning av Röda Korset: Majoriteten av invånarna i Finland anser att rasism försämrar säkerheten i samhället16.3.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Av dem som svarade på Röda Korsets undersökning anser 86 procent att rasismen försämrar säkerheten i samhället. Majoriteten är av den åsikten att man genom att ingripa i rasism ökar tryggheten i det finländska samhället.
Punaisen Ristin tutkimus: Valtaosa Suomessa asuvista kokee rasismin heikentävän yhteiskunnan turvallisuutta16.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Punaisen Ristin teettämään tutkimukseen vastanneista 86 prosenttia kokee, että rasismi heikentää yhteiskunnan turvallisuutta. Valtaosa on sitä mieltä, että puuttumalla rasismiin lisätään turvallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Fallolyckor är ett folkhälsoproblem – en stor del av fallolyckor kan förhindras11.3.2026 07:03:00 EET | Pressmeddelande
Fallolyckor är den vanligaste typen av olycksfall i Finland, och särskilt för äldre är följderna ofta allvarliga. Olycksfallsdagen, som ordnas fredagen den 13 mars, påminner om olika sätt med hjälp av vilka personer i olika åldrar kan förebygga fallolyckor.
Kaatumiset ovat kansanterveysongelma – suuri osa kaatumisista olisi estettävissä11.3.2026 07:03:00 EET | Tiedote
Kaatumiset ovat yleisin tapaturmatyyppi Suomessa, ja erityisesti ikääntyneille niiden seuraukset ovat usein vakavia. Perjantaina 13. maaliskuuta vietettävä Tapaturmapäivä muistuttaa keinoista, joilla kaikenikäiset voivat ehkäistä kaatumisia.
Världens katastrofrapport 2026: Skadlig information accelererar humanitära kriser och försvårar biståndsarbetet5.3.2026 10:05:00 EET | Pressmeddelande
Skadlig information har blivit en betydande och bestående del av den humanitära verksamhetsmiljön i världskriser. Felaktig information kan i värsta fall hindra att opartisk humanitär hjälp når fram och äventyra människoliv, konstateras i Världens katastrofrapport. Röda Korset publicerar i dag sin rapport som koncentrerar sig på skadlig information.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme