Suomen Punainen Risti SPR

Suomen Punaisen Ristin uudeksi puheenjohtajaksi Elli Aaltonen

Jaa
Punainen Risti on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen työelämäprofessori Elli Aaltosen. Tänään järjestetyssä yleiskokouksessa linjattiin, että tulevina vuosina järjestön toiminnassa korostuu läheltä saatava apu ja sen kehittäminen.
Kuva: Katja Tähjä
Kuva: Katja Tähjä

Tampereen yliopistossa työelämäprofessorina työskentelevä Elli Aaltonen on toiminut aiemmin Kelan pääjohtajana ja Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana sekä läänin sosiaali- ja terveysneuvoksena.

– Punaisen Ristin puheenjohtajana haluan ennen kaikkea pitää huolta siitä, että auttajat jaksavat auttaa. Vapaaehtoiset ovat Punaisen Ristin kultaharkko, josta täytyy pitää kiinni. Vapaaehtoistyön arvostus on saatava nousemaan koko yhteiskunnassa, Aaltonen toteaa.

Oikeus saada apua läheltä on turvattava jatkossakin

Yleiskokous päätti, että vuosina 2021-2023 järjestö keskittyy auttamisvalmiuden kehittämiseen, inhimillisten arvojen vahvistamiseen ja yhteisöjen hyvinvoinnin tukemiseen. Erityisen tärkeää on vahvistaa ihmisten mahdollisuutta saada apua ja toimia itse vapaaehtoisina auttajina omassa lähiyhteisössään.

– Punaisen Ristin apu perustuu paikallisten vapaaehtoisten kykyyn tunnistaa yhteisönsä avun tarpeita ja vastata niihin. Suomalaisessa yhteiskunnassa on vahva auttamisen ja välittämisen kulttuuri ja on tärkeää, että siitä pidetään huolta jatkossakin, sanoo Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula.

– Nyt, kun järjestöjen tuki on koronaepidemian vuoksi tarkastelun kohteena, on tärkeää varmistaa, että kansalaisyhteiskunnan resurssit riittävät kaikkein eniten apua tarvitsevien ihmisten tavoittamiseen myös epidemian jälkeen.

Poikkeuksellinen kokous jää historiaan

Koronavirustilanteen vuoksi Punaisen Ristin yleiskokous siirrettiin kesäkuusta syyskuulle ja se toteutettiin etäyhteyksin ja hajautetusti. Äänivaltaiset edustajat kokoustivat kymmenellä eri paikkakunnalla ja olivat etänä yhteydessä puheenjohtajistoon, joka kokoontui Vaasassa. Joka kolmas vuosi järjestettävä kokous tiivistettiin yksipäiväiseksi.

Kokouksessa valittiin järjestön korkeimmat luottamushenkilöt. Järjestön hallituksen uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Ann-Mari Audas-Willman Vaasasta, Laura Musta Helsingistä ja Harri Virta Kaarinasta. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Otto Kari Helsingistä.

Hallituksen jäseniksi paikkansa lunastivat Outi Forsblom Tikkalasta, Harri Jokiranta Seinäjoelta, Katja Kuusela Espoosta, Marju Pihlajamaa Punkalaitumelta, Jarno Rasinkangas Oulusta ja Ruut Rissanen Tampereelta. Lisäksi kokouksessa valittiin valtuuston puheenjohtajan lisäksi muut valtuuston jäsenet ja heidän varajäsenensä.

Lisätietoja:

Viestinnän asiantuntija Mari Mäkinen, p. 040 664 7779

Kuvat

Kuva: Katja Tähjä
Kuva: Katja Tähjä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye