Suomen startup-yhteisö vahvistaa viestintäänsä Jan Erolalla
4.4.2022 08:00:00 EEST | Suomen startup-yhteisö | Tiedote

Noin 130 yritystä edustava Suomen startup-yhteisö on vuonna 2021 perustettu yhteisö, joka edistää startup- ja kasvuyhtiöiden asemaa. Yhteisö on alkuvuodesta 2022 tehnyt useita rekrytointeja, joista viimeisin on Jan Erola. “Halusimme vahvistaa yhteisömme yhteiskunnallista viestintää”, yhdistyksen toimitusjohtaja Riikka Pakarinen kertoo. “Lisäksi Erolalla on runsaasti kokemusta kasvuyritysten viestinnästä.”
Yhteisön viestinnässä alusta alkaen työskennellyt, aiemmin muun muassa Slushin ja Pääomasijoittajat ry:n viestintäpäällikkönä työskennellyt Anna Brchisky vastaa edelleen puolipäiväisesti Suomen startup-yhteisön viestinnästä. Niin ikään puolipäiväisenä yhteisölle työskentelevä Erola vastaa viestinnässä puolestaan yhteiskuntasuhteista. Erola jatkaa edelleen viestintäyrittäjänä omassa Kravat-yrityksessään. Hän on osallistunut viestintätiimissä lukuisiin pörssilistautumisiin, ollut järjestämässä startup-tapahtuma SMASHia Lontoossa sekä edistänyt lukuisten kasvuyritysten kansainvälistymistä. “Suomen startup-yhteisössä rakennamme yhdessä seuraavaa teollista vallankumousta Suomeen. On vaikeaa kuvitella innostavampaa toimeksiantoa”, Erola kertoo. “Olen erityisen täpinöissäni uusista skarpeista työkavereistani sekä innovatiivisesta startup-yhteisöstä, jossa on toinen toistaan huikeampia huippuosaajia.”
Metsä- ja metalliteollisuuden rinnalle
“Startupit ovat jo nyt merkittävä talouden ja yhteiskunnan tukijalka Suomelle”, toimitusjohtaja Pakarinen muistuttaa. “Tavoitteenamme on edistää startup- ja kasvuyritysten vientiä. Jäsenyritystemme vienti on jo nyt noin kolmen miljardin euroa vuodessa”, hän toteaa. “Nykyisellä kasvuvauhdilla yhteisömme yritysten vienti nousee vuosikymmenessä metsäteollisuuden rinnalle, noin kymmeneen miljardiin euroon.”
Suomen startup-yhteisö tavoitteena on edistää osaavan työvoiman maahanmuuttoa Suomeen: “Haluamme palvelulupauksen: suomalaisen yrityksen palkkaama henkilö saa työluvan kahdessa viikossa – itselleen ja puolisolleen”, Pakarinen kertoo. Yhteisö haluaa edistää englanninkielistä kouluopetusta ja varhaiskasvatusta sekä ohjelmoinnin opetusta. Kotimaista huippututkimusta sekä kestävää kehitystä tulisi tukea nykyistä enemmän. Yhteisö jakaa myös parhaita toimintatapoja yritysten kesken, jotta kotimaiset startupit säilyisivät ylivoimaisen vetovoimaisina työntajina.
Suomen startup-yhteisö on alkuvuodesta muutenkin vahvistanut rivejään. Maaliskuussa yhteisön Maria01:n toimistolla aloittivat ekonomisti Youssef Zad, joka vastaa yhteisön tiedontuotannosta sekä Christina Keronen, joka vastaa yhteisön hallinnosta ja jäsenasioista.
Jan Erola lyhyesti
Suomen Startup-yhteisön Head of Public Affairs Jan Erola (s. 1969, Lontoo. Valt.maist.) on aiemmin toiminut toimittajana (mm. Talouselämä, Helsingin Sanomat, YLE), kirjakustantajana ja kustannuspäällikkönä (mm. Gummeruksen Ajatus Kirjat, Helsinki-kirjat), Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtajana sekä viestintäkonsulttina, ensin Kreabissa Helsingissä ja Lontoossa sekä vuodesta 2017 omassa Kravat Oy:ssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna BrchiskyViestintäSuomen startup-yhteisö
Puh:+358415458441anna@startupyhteiso.comRiikka PakarinenToimitusjohtajaSuomen startup-yhteisö
riikka@startupyhteiso.comJan ErolaYhteiskuntasuhteetSuomen Startup-yhteisö
Puh:+358405064612jan@startupyhteiso.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen startup-yhteisön muodostaa yli 130 eri suomalaista kasvuyritystä kasvun eri vaiheista, aina alkuvaiheen yrityksistä kymmensarvisiin asti. Startup-yhteisö ei ole edunvalvontajärjestö yksittäiselle toimialalle, vaan uskomme yhdessä tekemisen voimaan – uhkien sijaan näemme ympärillämme mahdollisuuksia. Startup-yhteisön tavoitteena on rakentaa Suomesta maailman paras paikka yrittää, opiskella ja elää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö
VTT-lähtöiset startupit lisäävät TKI-investointejaan ja työllistävät yhä enemmän tutkijoita8.6.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
VTT:ltä lähtöisin olevien startupien TKI-investoinnit jatkavat vahvaa kasvuaan. Vuonna 2024 yritykset investoivat TKI-toimintaan noin 63 miljoonaa euroa. Valtaosa työntekijöistä työskentelee tutkimus- ja kehitystehtävissä, ja noin neljäsosa on suorittanut tohtorintutkinnon. VTT:n ja Suomen startup-yhteisön tuore analyysi antaa tarkemman kuvan yritysten toiminnasta kuin viime vuonna julkaistu selvitys.
Startup-exitit näkyvät myös työntekijöiden tuloissa3.6.2026 10:44:41 EEST | Tiedote
Startup-exitit eivät hyödytä vain perustajia. Tilastoaineisto osoittaa, että vaikutus näkyy myös työntekijöiden tuloissa vielä vuosia enemmistöosuuden myynnin jälkeen.
Startup-kenttä pitchasi uusia ratkaisuja kasvun haasteisiin20.5.2026 11:14:55 EEST | Tiedote
Alan toimijat ehdottavat Suomelle joustavampaa maahanmuuttomallia, uusia kannustimia startup-sijoittamiseen sekä vahvempia kannustimia tutkimuksen kaupallistamiseen. Ehdotukset syntyivät TAKOMO policy hackathonissa, jossa noin 100 startup-perustajaa, sijoittajaa ja ekosysteemitoimijaa ratkoi startup-kentän keskeisiä kasvun esteitä.
Merkittävä muutos startupeille – optioverotus vihdoin oikeudenmukaiseksi23.4.2026 06:37:00 EEST | Tiedote
Hallitus päätti kehysriihessä uudistaa työsuhdeoptioiden verotusta tavalla, jota Suomen startup-yhteisö on ajanut pitkään. Jatkossa startup-yritysten työntekijöiden työsuhdeoptioita verotetaan vasta osakkeiden myyntihetkellä eli silloin, kun työntekijä on saanut käteen todellista tuottoa.
Kasvu tarvitsee nyt neljä konkreettista päätöstä17.4.2026 08:12:00 EEST | Tiedote
Suomen Startup-yhteisö esittää hallituksen puoliväliriiheen neljää uudistusta, joilla voitaisiin vahvistaa talouskasvua, lisätä investointeja ja parantaa kasvuyritysten toimintaedellytyksiä Suomessa. Ehdotukset ovat julkisen talouden näkökulmasta maltillisia, mutta niiden vaikutus Suomen pitkän aikavälin kasvuun voisi olla merkittävä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

