Skills Finland ry

Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma Taitaja on täynnä osaamisen iloa

Jaa
Taitaja2019-tapahtuma järjestetään 20.–23.5.2019 Joensuu Areenalla ja sen ympäristössä. Tapahtumassa lähes 500 nuorta osaajaa kamppailee omien alojensa mestaruuksista.

Taitaja2019-kilpailussa ratkotaan suomenmestaruudet yli 40 kilpailulajissa, jotka edustavat ammatillisen koulutuksen eri aloja palveluista tekniikkaan. ­Kunkin lajin finalistit ovat selviytyneet loppukilpailuun tammi-helmikuussa järjestettyjen semifinaalien kautta. Taitaja2019-semifinaaleihin osallistui 1500 nuorta ja finaalissa nähdään yhteensä noin 350 kilpailijaa. Mukana on myös TaitajaPLUS-lajeja, jotka on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Lisäksi tapahtumassa kisataan yläkoululaisten tieto- ja taitokilpailun Taitaja9:n loppukilpailu, jossa on mukana 36 paikallis- ja aluekilpailujen kautta mukaan valikoitunutta kolmihenkistä joukkuetta.

Kolmipäiväinen kilpailu on osallistujille jännittävä ja raskaskin koitos. Oman ammattialan osaamisen lisäksi kilpailutilanne vaatii kykyä keskittyä omaan suoritukseen, vaikka ympärillä on paljon katsojia ja tuomarit arvioivat jokaista työvaihetta.

Sähköasennus-lajissa kilpaileva kiteeläinen Jalmari Väistö lähtee kilpailuun rauhallisella mielellä ja hyvin valmistautuneena.
– Eihän se helppoa tule olemaan ja vähän toki jännittääkin. Pyrin kuitenkin keskittymään täysillä itse kilpailutehtävän tekemiseen, Väistö kertoo.

Kahden vuoden valmistelut huipentuvat ensi viikolla

Taitaja-tapahtuma on Suomen suurin vuosittain järjestettävä ammatillisen koulutuksen tapahtuma. Joensuuhun kävijöitä odotetaan kolmen kilpailupäivänä aikana 30 000. Taitaja2019-tapahtuma on ollut valtava ponnistus ja suunnittelu on aloitettu jo kaksi vuotta sitten. Nyt varsinaiset kilpailupäivät esittelevät työn tuloksia ja tarjoavat elämyksiä niin kilpailijoille kuin yleisöllekin. Volyymista kertoo se, että koko Joensuun alueen majoituskapasiteetti on käytössä Kolia myöten.

Taitaja2019-tapahtuman järjestämisestä vastaa Riveria yhdessä yli 300 yhteistyökumppanin kanssa. Taitaja-tapahtuman pitkäjänteisestä kehittämisestä vastaava taustaorganisaatio on Skills Finland ry, joka myös lähettää Suomen ammattitaitomaajoukkueen kansainvälisiin kilpailuihin. Kilpailun suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Tapahtumaa voi seurata paikan päällä ja netissä

Joensuu Areenalla ja sen ympäristössä järjestettävä Taitaja2019-tapahtuma on avoinna yleisölle tiistaina 21.5. klo 10–18, keskiviikkona 22.5. klo 9–18 ja torstaina 23.5. klo 8–12. Avajaisia vietetään jäähallissa maanantaina 20.5. klo 14–15.30. Tapahtuman päättäjäiset ja palkintojenjako alkaa jäähallissa torstaina 23.5. klo 16.00. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tapahtuman avajaisia voi seurata paikan päällä Joensuussa tai netin kautta klo 14 alkaen Taitaja-tapahtuman YouTube-kanavalla. Riverian ja Karelia ammattikorkeakoulun opiskelijat tuottavat kilpailupäivien aikana kanavalle videosisältöjä, joten tapahtumaan voi tutustua helposti myös netin välityksellä.

Lisätietoja

Taitaja2019-kilpailujohtaja Anne Karppinen
anne.karppinen@riveria.fi, 050 359 8042

Taitaja-päällikkö Jarmo Linkosaari, Skills Finland ry
jarmo.linkosaari@skillsfinland.fi, 050 518 5811

Taitaja2019.fi

Facebook.com/taitaja

Instagram.com/taitaja

#taitaja2019 #osaamiseniloa

Kuvapankki https://skillsfinland.kuvat.fi/kuvat/Taitaja2019+Joensuu/

YouTube https://www.youtube.com/c/taitajatapahtuma

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Taitaja-video

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Skills Finland ry
Simonkatu 12 B 24, 5. krs.
00100 HELSINKI

040 7320691, viestinta@skillsfinland.fihttp://www.skillsfinland.fi/

Taitaja-tapahtuma on Suomen suurin vuosittain järjestettävä ammatillisen koulutuksen tapahtuma. Yleisöllä on mahdollisuus tutustua kolmena kilpailupäivänä 21.−23.5.2019 kymmeniin eri ammatteihin ja kokeilla omia taitojaan erilaisissa osaamista vaativissa tehtävissä.

Taitaja2019-tapahtuman järjestämisestä vastaa Riveria yhdessä yli 300 yhteistyökumppanin kanssa. Taitaja-tapahtuman pitkäjänteisestä kehittämisestä vastaava taustaorganisaatio on Skills Finland ry, joka myös lähettää Suomen ammattitaitomaajoukkueen kansainvälisiin kilpailuihin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye