Suomen tiukennettava otettaan EU:n ennallistamisasetukseen
22.9.2022 14:24:25 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
”Hallituksella on ollut monissa asioissa vaikeuksia löytää viivyttelemättä yhteinen näkemys tärkeisiin EU-asioihin. Ennallistamista koskevan EU-asetusehdotuksen merkitys on Suomelle valtava, joten jatkossa minkäänlaiselle vaikuttavuutta heikentävälle venkoilulle ei ole tilaa”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila painottaa.
Ruotsin valtiopäivät päätti vastustaa komission ehdotusta vedoten sen rikkovan päätöksenteon subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatetta.
”Ruotsin otteet ovat Suomea jämäkämpiä. Samojen periaatteiden nojalla myös Suomen tulee näyttää komissiolle punaista valoa. Jos tähän junaan ei nyt ehditty, se tarkoittaa juoksun kiristämisen tarvetta jatkossa”, Marttila tähdentää.
Uusi lainsäädäntö vaikuttaisi suuressa mitassa suomalaiseen maa- ja metsätalouteen. Ehdotuksen suurimpia ongelmia ovat kansallisen liikkumavaran vähyys, eri tavoitteiden tasapainon ja taloudellisen realismin unohtaminen sekä pyrkimys komission vallan lisäämiseen. Kriittisyyteen on syytä myös komission tekemien vaikutustenarviointien osalta.
”Valtioneuvosto ilmaisee kannassaan tyytymättömyyttä useisiin ehdotuksen kohtiin, mikä on hyvä. Suomen tulee kuitenkin vielä tiukemmin vastustaa EU-asetuksen käyttämistä sääntelyvälineenä sekä komission itselleen hamuamaa delegoitua säädösvaltaa. Nyt ei ole periksi antamisen paikka”, Marttila toteaa.
Valtioneuvoston kannassa on todettu metsäpolitiikan kuuluvan kansallisen päätäntävallan piiriin. MTK on tähän tyytyväinen, mutta peräänkuuluttaa linjauksen konkretisoitumista jatkokeskusteluissa.
”Kansallisen päätäntävallan osalta on oltava tinkimätön. Suomen ei pidä kannattaa ehdotusta, joka yksityiskohtaisten indikaattoreiden kautta kaventaisi metsänomistajien mahdollisuuksia päättää esimerkiksi metsänhoidon tavoista”, MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola korostaa.
Ehdotus turvepeltojen ennallistamisesta ja vettämisestä on maatalouden kannalta yksi hankalimmista. Jos tällainen velvoite lopulta tulee, MTK edellyttää Suomen vaativan siihen mahdollisimman paljon joustoja.
”Ehdotuksessa mainitut vaihtoehtoiset tuotantomuodot sopivat suomalaisiin olosuhteisiin huonosti, eivätkä ne ole kannattavan elinkeinonharjoittamisen näkökulmasta realistisia. Toteuttamiskelvoton on myös komission ajatus CAP-rahoituksen käyttämisestä ennallistamiseen”, MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg huomauttaa.
Valtioneuvoston kannan sisältävä U-kirjelmä siirtyy seuraavaksi eduskunnalle, jonka on puututtava tiukasti ongelmakohtiin.
Lisätietoja:
Juha Marttila, puheenjohtaja, MTK, 050 341 3167
Anna-Rosa Asikainen, lakimies, MTK, 040 920 9858
Marko Mäki-Hakola, metsäjohtaja, MTK, 040 502 6810
Johan Åberg, maatalousjohtaja, MTK, 040 523 3864
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK vetoaa metsästäjiin: ASF-tartuntavyöhykkeeltä jahteihin lähdettäessä tärkeää huolehtia, ettei virusta levitetä uusille alueille25.9.2026 14:01:33 EEST | Tiedote
MTK muistuttaa metsästäjiä erityisestä huolellisuudesta afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisen estämiseksi metsästyskauden aikana. Erityisen tärkeää on, että Kaakkois-Suomen ASF-tartuntavyöhykkeeltä tai sen lähialueelta muualle Suomeen metsästämään matkustavat puhdistavat ja desinfioivat huolellisesti metsästysvarusteensa. Virus voi levitä maaperän, mudan ja muun orgaanisen aineksen mukana ihmisten, varusteiden ja kaluston välityksellä.
Alueellinen tieverkko rapautuu – MTK varoittaa kasvun ja investointien pullonkaulasta25.9.2026 09:51:16 EEST | Tiedote
Suomen tieverkosta 96 prosenttia koostuu seutu-, yhdys- ja yksityisteistä. Niiden heikkenevä kunto uhkaa maaseudun yritystoimintaa, kotimaista ruoantuotantoa, metsätaloutta, huoltovarmuutta ja vihreän siirtymän investointeja. MTK vaatii alueelliselle tieverkolle pitkäjänteistä rahoitusohjelmaa, jolla korjausvelan kasvu saadaan pysäytettyä.
Omena kuuluu myös pääruokaan: kotimaisen omenan satokausi on huipussaan24.9.2026 13:06:16 EEST | Tiedote
Omenaviikkoa vietetään 28.9.–4.10. Kotimainen omena on nyt parhaimmillaan, ja se sopii paljon muuhunkin kuin piirakkaan. Omena on raikas pari possulle ja kalkkunalle, antaa kastikkeeseen makeutta ja happamuutta, ja sen voi useimmiten käyttää kuorineen.
Villisikahavaintojen uusi verkkopalvelu tukee afrikkalaisen sikaruton torjuntaa24.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Suomen Sikayrittäjät ry, Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen Metsästäjäliiton Kymen piiri ovat avanneet valtakunnallisen villisikahavaintojen verkkopalvelun. Palvelun tarkoituksena on nopeuttaa villisikahavaintojen välittymistä metsästäjille ja tukea villisikakannan tehokasta hallintaa tilanteessa, jossa afrikkalainen sikarutto (ASF) on levinnyt Suomeen.
MTK ja SLC pyytävät KKV:tä selvittämään S-ryhmän ketjuyhteistyön kielteisiä vaikutuksia kilpailuun24.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tuottajajärjestöt MTK ja SLC ovat jättäneet Kilpailu- ja kuluttajavirastolle päivittäistavarakaupan suurinta toimijaa S-ryhmää koskevan toimenpidepyynnön. Sen perusteena on S-ryhmän epäilty kilpailulain vastainen menettely, jolla itsenäisten alueosuuskauppojen välinen kilpailu on poistettu ja joka on vahvistanut S-ryhmän ostajavoimaa päivittäistavaroiden hankintamarkkinoilla kilpailulle haitallisella tavalla. Menettely heikentää sekä kuluttajien että tavarantoimittajien asemaa markkinoilla, järjestöt katsovat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
