Suomen vedellä keinottelu on nyt estetty!
8.9.2021 16:29:04 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

– On ilo havaita, että suureen ja tärkeään aiheeseen löytyy yksimielisyyttä yli rajojen ja juuri kansalaisaloitteen pohjalta. Kun epäkohta havaitaan, ei ole väliä kuka sen tekee. Ei tässäkään asiassa ole väärin sammutettua tulipaloa, kiteyttää kainuulainen Piirainen ja muistuttaa, että päätös on samassa linjassa kuin SDP:n linja Tampereen puoluekokouksessa viime vuoden elokuussa.
– Tässä on laajemminkin nähtävissä, että yhteiskunnan perusinfrastruktuuri täytyy säilyttää julkisen päätösvallan piirissä. Puhuttiinpa sitten vesihuollosta tai muusta yhteiskunnan toimivuudelle kriittisestä infrasta. Vesihuoltoa koskeva lainsäädäntö on tärkeää pitää ajantasaisena, alleviivaa Piirainen.
– Ei ole viisasta, että yhteiskunnan perusinfraa myydään yksityiselle sektorille, olivat ne kotimaisia tai ylikansallisia sijoittajia tai yrityksiä, jotka näin saisivat monopoliaseman keskeisen peruspalvelun infrastruktuurin omistajina. Maa- ja metsätalousministeriön tekemät selvitykset tukevat syksyllä käynnistyvää vesihuoltolain tarkistamistyötä, jossa esillä on myös tarve hillitä vesihuollon siirtymistä yksityiseen omistukseen, perustelee Piirainen.
Myös hallituksen linja on, että vesihuollon enemmistöomistajuus on kaikissa tilanteissa kuntien ja alueen asukkaiden käsissä. Se linja myös vahvistetaan nyt eduskunnan päätöksellä, maa- ja metsätalousvaliokunnan yksimielisen esityksen pohjalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raimo PiirainenKansanedustaja
Puh:050 512 1587Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensasopu vie autoilijan ojasta allikkoon15.10.2026 15:52:11 EEST | Tiedote
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Seppo Eskelinen arvostelee hallituksen polttoainepaketin rahoitusta lisäleikkauksella perusväylänpidosta.
SDP:n Paula Werning: Kuka ostaa hallituksen bensahokkuspokkuksen?15.10.2026 15:46:26 EEST | Tiedote
Iltalehden alustavien tietojen mukaan hallituksen bensapaketti tarjoaa tavalliselle autoilijalle vain murusia. Bensan ja dieselin pumppuhinnan laskusta ei ole takeita, ja helpotuksia rahoitettaisiin osin teiden kunnossapidosta.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensafloppi unohti suurimman osan työmatka-autoilijoista15.10.2026 15:38:07 EEST | Tiedote
-Hallituksen bensasovusta tuli floppi. Paljon puheita, mutta vähän villoja. Suurin osa työmatka-autoilijoista ei tästä hallituksen sovusta juuri hyödy, toteaa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Viitala: Pelkät kirjaukset eivät suojele yhtäkään työntekijää15.10.2026 14:47:25 EEST | Tiedote
SDP kansanedustaja Juha Viitalan mukaan viime aikoina julkisuuteen nousseet uudet työperäisen hyväksikäytön tapaukset osoittavat, etteivät hallituksen toimet ole olleet riittäviä. Viitala vaatii hallitukselta toimia hyväksikäytön torjumiseksi ja muistuttaa samalla viranomaisvalvontaan kohdistetuista leikkauksista. Hyväksikäytön vastaista työtä ei voida tehostaa heikentämällä valvonnan edellytyksiä.
Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov arvostelee eduskunnan yhteisten pelisääntöjen murentamista15.10.2026 14:32:49 EEST | Tiedote
Eduskunnan 2. varapuhemies Tarja Filatov (sd.) arvostelee hallituspuolueiden toimintaa eduskunnan valiokuntien työnjaossa. Filatovin mukaan hallituspuolueet ovat tänä syksynä äänestäneet sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluvia lakiesityksiä muihin valiokuntiin vastoin vakiintunutta ja yhdessä sovittua työnjakoa ja virkavalmistelua. Eilen puhemiesneuvoston enemmistö päätti jälleen toimia näin. Filatov pitää menettelyä mielivaltaisena ja eduskunnan yhteisiä pelisääntöjä murentavana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
