Suomen Vuokranantajien uudeksi toiminnanjohtajaksi Sanna Hughes: ”Vuokramarkkinoiden kilpailun kiristyminen suosii hyviä vuokranantajia”
Hughes on toiminut vuodesta 2017 alkaen Suomen Vuokranantajien päälakimiehenä ja hän on yksi Suomen johtavista vuokraamisen ja asuntosijoittamisen juridiikan asiantuntijoista. Lisäksi Hughesilla on pitkä kokemus esimiestehtävistä ja viestintämarkkinoiden kilpailun edistämisestä Viestintävirastosta.
”Suomen Vuokranantajat on kasvanut kahdessakymmenessä vuodessa muutaman tuhannen vuokranantajan järjestöstä yksityisten vuokranantajien tärkeimmäksi äänitorveksi. Sanna Hughesin johdolla jatkamme työtä hyvän vuokranantajuuden puolesta. Hyvä vuokranantaja toimii reilusti ja oikeudenmukaisesti vuokramarkkinoilla, ja menestyy sitä kautta vuokraustoiminnassaan”, Suomen Vuokranantajien hallituksen puheenjohtaja Jouni Lehtinen sanoo.
”Viime vuosien rakennusbuumi sekä pitkän ajan megatrendit, kuten kaupungistuminen ja digitalisaatio, muuttavat asuntomarkkinoita. Kiristyvässä kilpailussa pärjäävät parhaiten ne vuokranantajat, jotka toimivat reilusti ja asiakaslähtöisesti”, Sanna Hughes sanoo.
”Järjestönä Suomen Vuokranantajat pyrkii tarjoamaan jäsenilleen apua tällaiseen hyvään vuokranantajuuteen.”
Yksityiset vuokranantajat omistavat Suomessa kaksi kolmasosaa vapaarahoitteisista asunnoista. Sanna Hughes kantaa huolta siitä, ettei tuore Antti Rinteen hallitus heikennä yksityisten vuokranantajien toimintaedellytyksiä:
”Hallitusohjelmassa on paljon hyvää, mutta siinä mainittu taloyhtiölainojen verovähennysoikeuden rajoittaminen olisi vakava isku yksityisille asuntomarkkinoille. Se hyydyttäisi uusien asuntojen tuotantoa ja pahentaisi kaupunkien asuntotilannetta. Luotan kuitenkin siihen, että hallitus ymmärtää yksityisten vuokranantajien merkityksen asuntomarkkinoilla ja verotus ei kiristy”, Hughes sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uusi toiminnanjohtaja (1.9.2019 alkaen), päälakimies Sanna Hughes, sanna.hughes@vuokranantajat.fi, p. 040 044 0903
Hallituksen puheenjohtaja Jouni Lehtinen, jouni.lehtinen@vuokranantajat.fi, p. 040 840 0105
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Suomen Vuokranantajilla on yli 18 000 jäsentä. 97 % jäsenistämme suosittelee meitä. Vuonna 1999 perustettu Suomen Vuokranantajat ry. viettää 20-vuotisjuhliaan syksyllä 2019.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Pääkaupunkiseudun vaikeudet näkyvät Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Helsinki syöksyi4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Helsinki on pudonnut peräti 12 sijaa ja löytyy nyt sijalta 23. Rovaniemi on puolestaan noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi, syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan, ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Pohjalaiskaupungit Kokkola ja Seinäjoki vahvassa nousukiidossa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Kokkola on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa suurella harppauksella kahdeksanneksi ja Seinäjoki kolmanneksitoista. Rovaniemi puolestaan nousi ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Hämeenlinna loikkaa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin kuudenneksi – ohitti pääkaupunkiseudun3.7.2025 10:14:17 EEST | Tiedote
Hämeenlinna on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa suurella harppauksella kuudenneksi. Rovaniemi puolestaan nousi ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Tampere menetti kärkipaikan Rovaniemelle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa3.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Oulu nousi jo toiselle sijalle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa2.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme