Suomen Yrittäjät

Suomen Yrittäjien aluekehitysohjelma julki: Maakuntiin tarvitaan selviytymissuunnitelmat

15.4.2020 10:58:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa
– Maakunnat tarvitsevat selviytymissuunnitelman koronakriisistä. Esimerkiksi julkisten kilpailutusten tekeminen fiksusti ja pikavauhtia auttaisi pienyrityksiä heti, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo. Suomen Yrittäjät julkisti aluekehittämisohjelman, johon on koottu 91 keinoa koko maan selviytymiseksi.

Reilussa kuukaudessa koronakriisi on vahingoittanut kolmea neljäsosaa suomalaisyrityksistä. Kun yrityksillä menee huonosti, myös kotikuntien talous sakkaa ja maakunnan vireys taantuu. Onneksi keinoja nousta kriisistä on. Suomen Yrittäjien aluekehitysohjelma Suomi on yritystensä summa 2.0 esittää ratkaisuja ja työkaluja, jotta alueet ja yritykset voivat selviytyä kriisistä yhdessä.

Yritystoiminnan päivittämisentarve ei kriisivaiheen jälkeenkään häviä, päinvastoin. Yrittäjät esittää, että maakuntiin on laadittava selviytymissuunnitelmat.

– Ennätysmäärä yrittäjiä hakee nyt uutta alkua ja suuntaa yritystoiminnalleen. Kaikkien rahoitusinstrumenttien ja esimerkiksi yrityspalveluiden on tuettava tätä, Kujala sanoo.

Yritykset hakevat uutta suuntaa

– Moni totuttu toimintatapa on yrityksissä jouduttu heittämään romukoppaan. Sama ilmiö on ollut havaittavissa julkisella sektorilla. Näistä joustoista on hyvä tehdä nyt uusi normaali, Anssi Kujala sanoo.

Yrittäjien mukaan alueilla on laadittava selviytymissuunnitelma, johon eri elinkeinopolitiikan toimijat sitoutuvat. Suunnitelma kannattaa laatia yhdessä yritysten, maakunnan, kuntien, oppilaitosten, elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen (ely), kehitysyhtiöiden, uusyrityskeskusten sekä pankkien ja alueen Finnveran edustajan kesken.

Selviytymissuunnitelma on rakennettava alueen luontaisiin ja olemassa oleviin vahvuuksiin ja erityispiirteisiin perustuen. Suunnitelmassa tulee huomioida esimerkiksi yhteinen käsitys alueen yritysten, työpaikkojen ja aluetalouden tilanteesta kriisin jälkeen, alueen vahvuuksien ja erityisosaamisen kartoittaminen ja kaikkien päätösten yritysvaikutusten arviointi.

– Yrityspalveluiden on tuettava tätä yrittäjähenkistä uudistamista koko maassa, Kujala toteaa.

– Yrityksille suunnattujen rahoitusinstrumenttien ja neuvontapalveluiden on mukauduttava palvelemaan tätä uutta aikaa ja yrittäjää ja yritystä, joka on kohdannut kovia, mutta haluaa ottaa uuden alun yrittäjänä.

Koronan pakottama digiloikka kannattaa käyttää maakunnissa hyödyksi

Koronakriisissä yritykset ottivat kerralla valtavan digiloikan, kun työtä pitää tehdä kotoa. Työn tekeminen on entistä vähemmän sidoksissa paikkaan ja mahdollista eri puolilta maata.

– Tuhannet organisaatiot ovat luoneet toimintatavat etänä työskentelemiselle ja sujuville verkkokokouksille. Jos tätä jatketaan, työn perässä ei välttämättä ole pakko muuttaa kasvukeskukseen, vaan osa ihmisistä voi hyvin asua kaukanakin työpaikasta. Tämä avaa pienille kunnille ja maaseutumaisille alueille aivan uuden mahdollisuuden menestykseen, Kujala huomauttaa.

Julkiset hankinnat liikkeelle pikavauhtia

Nyt julkinen sektori voi olla nyt äärimmäisen tärkeä asiakas monelle yrittäjälle.

– Julkiset hankinnat voivat pitää yrittäjien pyörät pyörimässä. Hankinnat voivat tuoda myös aivan uutta bisnestä yrittäjälle, kun muut asiakkaat ovat kadonneet, Kujala sanoo.

– Esimerkiksi nyt on sopiva sauma aikaistaa siivous- ja korjaustöitä. Ateriapalveluissa ja ruokakuljetuksissa voidaan hyödyntää paikallista yrittäjyyttä.

Erityisen tärkeää on jakaa hankinnat sopivan kokoisiin osiin, jotta useampi yritys pystyy tekemään tarjouksen. Palvelusetelit on myös laskettava liikkeelle mahdollisimman monelle alalle.

Tutustu Suomen Yrittäjien aluekehitysohjelmaa kirjoitti iso joukko Suomen Yrittäjien asiantuntijoita, ja sitä kommentoitiin ennen julkistusta laajasti eri puolilta Suomea. Ohjelma sopii aluekehittämisen käsikirjaksi jokaiselle aluevaikuttajalle ja -päättäjälle.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät esittävät perhevapaiden rahoituksen ja lapsituen uudistuksia – 10 000 euroa esikoisesta4.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote

Suomen Yrittäjät esittää perhevapaiden rahoituksen uudistamista, uutta etuutta sairastuneen alle 10-vuotiaan lapsen hoitavalle vanhemmalle ja ensimmäisen lapsen lapsilisän korvaamista kolmelle vuodelle hajautetulla 10 000 euron tuella. Yrittäjät tilasi Tilastokeskukselta ammattiasemakohtaisen tarkastelun, jonka mukaan yrittäjämiesten kokonaishedelmällisyysluku on korkein ammattiryhmistä.

Yrittäjät: Hallituksen esitys vahvistaa pienyrittäjien asemaa elintarvikeketjussa26.3.2026 14:16:53 EET | Tiedote

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen elintarvikemarkkinalain muutoksista. Suomen Yrittäjien mielestä esitys parantaa elintarvikealan pienyritysten asemaa. ”Muutokset vahvistavat alkutuottajien pienyritysten asemaa ja vievät elintarvikeketjua kohti nykyistä oikeudenmukaisempaa suuntaa”, lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjät varoittaa laajoista energiatukitoimista: Veroale voi pahentaa tilannetta25.3.2026 06:55:00 EET | Tiedote

Lähi-idän kriisi lisää epävarmuutta sekä nostaa energian ja logistiikan kustannuksia pk-yrityksissä. Suomen Yrittäjät varoittaa Orpon hallitusta energian ja polttoaineiden laajamittaisista veronalennuksista ja hintasääntelystä. Veroalet voivat jopa pahentaa tilannetta. - Jos veronalennukset lisäävät kysyntää tilanteessa, jossa energiaa on niukasti saatavilla, ongelma vain syvenee, johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye