Suomenlinnan ja Vallisaaren välille rakennetaan vesijohto ja viemäri
7.10.2019 13:49:16 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Putkilinjan rakennustyöt alkavat putkilinjojen merkitsemisellä poijuilla mereen Suomenlinnan ja Vallisaaren välillä. Kaivutyöt Suomenlinnassa Länsi-Mustassa käynnistyvät 7. lokakuuta alkavalla viikolla, ja putken asennus tehdään myöhemmin syksyllä.
Työn yhteydessä työskennellään vene- ja laivaväylillä. Työ voi aiheuttaa vähäistä haittaa veneilylle. Laivaväylällä tehtävät työt eivät vaikuta laivaliikenteeseen. Työn yhteydessä tehdään myös vedenalaista louhintaa.
Tavoitteena on asentaa putket merenpohjaan vuoden loppuun mennessä. Talvi- ja jääolosuhteiden vuoksi putken asentaminen voi jäädä ensi kevääseen. Myös syysmyrskyt voivat hidastaa työtä. Hankkeen urakoitsija on GRK Infra Oy.
Vesihuoltoverkosto parantaa Vallisaaren palveluja
Vallisaaressa uutta vesi- ja viemäriverkostoa rakennuttaa Metsähallitus. Tämä työ on alkanut jo viime kesänä.
Vesihuoltoverkoston rakentaminen jatkuu Vallisaaressa loppusyksyn ajan. Saaressa on rantautumis- ja liikkumiskielto 7.–11.10.2019. Kielto johtuu rakentamiseen liittyvästä vanhojen räjähteiden raivaustyöstä ja työn vaatimista suojaetäisyyksistä.
Vesihuoltoverkoston rakentaminen parantaa Vallisaaren palveluja. Kävijöille tämä tarkoittaa nykyisten kuivakäymälöiden rinnalle vesivessoja ja yrittäjille parempia puitteita muun muassa kahvila- ja ravintolatoiminnalle.
Vallisaaren vesihuoltoverkoston rakentaminen on osa tulevan asemakaavan toteutusta, joka kehittää saarta luontomatkailukohteena tulevina vuosina. Vallisaari ja Kuninkaansaari sijaitsevat 20 minuutin laivamatkan päässä Helsingin Kauppatorilta, Suomenlinnan naapurissa. Vallisaarta hoitaa ja hallinnoi Metsähallituksen Luontopalvelut.
Helsingin merellinen strategia antaa saariston ja ranta-alueiden tarjonnan ja vetovoiman kehittämiselle suuntaviivat vuoteen 2030 asti. Tavoitteena on parantaa merellisiä palveluja ja kohteiden saavutettavuutta, edistää merellisiä tapahtumia sekä jatkaa lähisaariston avaamista virkistyskäyttöön.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi Laine
projektipäällikkö
Rakennuttaminen
Kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki
puh. 09 310 39762
tomi.m.laine@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 22.9.202622.9.2026 16:44:42 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 22.9.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Arkadiagatans nya bro är färdig – gatuarbetet fortsätter under resten av året22.9.2026 09:32:52 EEST | Pressmeddelande
Bron färdigställdes i slutet av sommaren. Nästa steg är att bygga gatans ytstrukturer och förnya spårvägsområdet. Arbetena beräknas i huvudsak vara klara före årets slut.
Arkadiankadun uusi silta on valmis – katutyöt jatkuvat vielä loppuvuoden22.9.2026 09:32:52 EEST | Tiedote
Silta valmistui loppukesällä. Seuraavaksi alueella alkaa kadun pintarakenteiden rakentaminen sekä raitiotiealueen uusiminen. Työt valmistuvat pääosin vuoden loppuun mennessä.
Riktlinjer för förnyelse av Partitorget utarbetas – invånarnas åsikter om planerna efterfrågas21.9.2026 15:34:29 EEST | Pressmeddelande
Betydande förnyelser planeras för området kring Partitorget. Planeringsprinciper har tagits fram som grund för de kommande förnyelserna. Principerna ska bidra till att bevara områdets industriella atmosfär och ange riktlinjer för den framtida utvecklingen. Invånarna kan framföra sina åsikter om planeringsprinciperna genom en webbenkät eller vid en invånarpromenad.
Tukkutorin uudistamiselle luodaan suuntaviivoja – asukkailta kaivataan mielipiteitä suunnitelmista21.9.2026 15:34:29 EEST | Tiedote
Tukkutorin alueelle suunnitellaan merkittäviä uudistuksia. Niiden pohjaksi on luotu suunnitteluperiaatteet, joiden tavoitteena on säilyttää alueen teollinen tunnelma ja luoda suuntaviivat tulevalle kehitykselle. Suunnitteluperiaatteista voi kertoa mielipiteensä verkkokyselyssä sekä asukaskävelyllä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme