SME Finance

Suomessa aloittaa uusi rahoituslaitos - “Toimintamallimme on uniikki”

Jaa

Pienten- ja keskisuurten yritysten rahoittaja SME Finance tavoittelee kasvavansa merkittäväksi toimijaksi Suomessa, maajohtaja Matias Peltoniemi sanoo.

SME Financen maajohtaja Matias Peltoniemi
SME Financen maajohtaja Matias Peltoniemi

Voimakkaasti kasvava liettualainen pk-yritysten rahoittaja SME Finance aloittaa toimintansa Suomessa.

SME Financen maajohtaja Matias Peltoniemi kertoo, että suomalaisilla pk-yrityksillä on merkittävä puute järkevästä kasvurahoituksesta. Yhtiö tukee pk-yrityksiä helpottamalla luottojen saantia ja korjaamalla alan pahenevaa rahoitusvajetta.

“Yhä useammat pk-yrittäjät kertovat taloudellisen epävarmuuden tehneen perinteiset pankit varovaisemmaksi. Yrittäjille on aiempaa haastavampaa löytää rahoitusta, sillä kiinteälle omaisuudelle ei myönnetä niin suuria vakuusarvoja kuin aiemmin. Me uskomme, että kykenemme palvelemaan yrittäjiä paremmin”, hän sanoo.

Tarjolla pk-yritysten keskeisimmät palvelut

SME Financen tavoitteena on kasvaa merkittäväksi suomalaisten pk-yritysten rahoittajaksi, jolta löytyy lisäksi keskeisimmät yritysten peruspankkipalvelut. Palvelutarjonta täydentyy tämän ja ensi vuoden aikana.

SME Finance -ekosysteemiin kuuluu rahoitusteknologiaan keskittyvä fintech-yhtiö SME Finance sekä EKP:n pankkitoimiluvan Suomeenkin jo saanut SME Bank.

“Tämä kaksiväyläinen mallimme on Suomessa uniikki. Sen ansiosta kykenemme palvelemaan isointa osaa pk-yrityksistä”, Peltoniemi sanoo.

Konserni myöntänyt luottoja jo 1,3 miljardia

SME Finance tunnetaan erityisesti kyvystään kanavoida EU- ja julkista rahaa pienyritysten kasvun tueksi. Yhtiön lainoille on mahdollista saada Finnveran ja Euroopan Investointipankin EIB:n takaus. Vasta vuodesta 2016 asti toimineella konsernilla on yli 3.000 asiakasta ja tänä aikana se on jakanut luottoja noin 1,3 miljardia euroa.

SME Finance tarjoaa yrityksille mm. vakuudettomia lainoja ja automatisoituja yrityksen kassavirtoihin perustuvia lainoja. SME Finance kykenee myös hyväksymään vakuuksia perinteisiä pankkeja helpommin, Peltoniemi kertoo. Rahoittaja hyväksyy asiakkaikseen myös alle kahden vuoden vanhoja yrityksiä.

“Näen, että yritysten pankkimarkkina jakautuu tulevaisuudessa yhä vahvemmin perinteisten pankkien ja neopankkien, kuten meidän, välille. Molemmille on tarvetta”, Peltoniemi pohtii.

Teknologiapanostusten ansiosta SME Finance kykenee tekemään lainapäätöksen tunnissa ja siirtämään rahat 24 tunnissa hakemuksesta.

Suomen ohella SME Finance -ekosysteemi käynnistää toimintansa tänä vuonna myös Hollannissa, Espanjassa ja Saksassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

SME Financen maajohtaja Matias Peltoniemi
SME Financen maajohtaja Matias Peltoniemi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SME Finance
Kalevankatu 3 A, 4.kerros
00100 Helsinki

www.smefinance.fi

Vuonna 2016 perustettu SME Finance uudistaa pk-yritysten rahoitusta ja rakentaa tekoälyyn perustuvaa rahoitusteknologia-alustaa. Alusta tekee nopeita lainapäätöksiä ja mahdollistaa parhaat rahoitusratkaisut pienille ja keskisuurille yrityksille Suomessa, Baltiassa ja laajemmalla EU-alueella.

SME Finance toimii verkostomaisesti pankkipalveluita tarjoavan SME Bankin kanssa. Yhdessä ne tulevat tarjoamaan kotimaisille pk-yrityksille kaikki tärkeimmät rahoitus- ja pankkipalvelut.

Verkoston yli 160 kokeneen rahoitusammattilaisen tiimi tarjoaa tuotteita, jotka on suunniteltu ratkaisemaan käyttöpääomaongelmia ja helpottamaan pienten ja keskisuurten yritysten kasvua tarjoamalla erilaisia factoring-, laina- ja leasingpalveluja.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.