Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Suomessa ei ole vielä todettu omikronvariantin aiheuttamaa koronatautia – kolmea uutta epäilyä tutkitaan

1.12.2021 11:00:20 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa
Suomessa ei ole toistaiseksi todettu omikronvirusmuunnoksen aiheuttamaa koronatautia. Tutkituista kahdesta näytteestä toinen osoittautui sekvensoinnissa deltavariantiksi, jossa havaittiin PCR:ssä tunnistettava muutos. Toinen näyte tutkitaan vielä uudestaan, koska näytteen virusmäärä oli alhainen.

Edellä mainittujen tapausten lisäksi Suomessa on havaittu kolme uutta omikronepäilyä, jotka myös sekvensoidaan variantin selvittämiseksi. Tulokset varmistuvat lähipäivinä. On varsin todennäköistä, että epäiltyjä tapauksia todetaan edelleen lisää.

Kansallisessa koronavarianttien otospohjaisessa seurannassa ei myöskään ole havaittu omikronvarianttia. 

Suojatoimet pätevät myös virusmuunnoksiin

Omikronvirusmuunnoksen leviämistä voi torjua kuten muitakin koronavirusmuunnoksia: Huolehdi suositusten mukaisesta rokotesuojasta, hyvästä käsi- ja maskihygieniasta sekä turvaväleistä. Jos saat oireita, pysy kotona ja mene tarvittaessa koronatestiin.

Virusmuunnosten syntyminen on hyvin tavallista ja kuuluu virusten normaaliin kiertoon. Variantit voivat levitä ja syrjäyttää aiempia virusmuotoja tai jäädä muiden muunnosten jalkoihin, mikä on nähty koronapandemiankin aikana jo useaan otteeseen.  

WHO on lisännyt omikronvariantin variant of concern (VOC) -seurantalistalle.

Lisätietoja

Carita Savolainen-Kopra 
johtava asiantuntija
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 12/202612.3.2026 15:07:26 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 12.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 18.3. THL ja Ruokavirasto muistuttavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia. Lisätiedot: elisa.lautala(at)thl.fi, puh. 029 524 7244 Uutiset ma 16.3. Saamelaiskäräjät ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vahvistavat edelleen yhteistyötä - painopisteet vuodelle 2026 valittu. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 ke 18.3. Ennallistamiskatsauksen tuloksia: miten luonnon ennallistamistoimet voivat

THL viikolla 11/20265.3.2026 15:18:36 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 5.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ke 11.3. THL julkaisee vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset vuosilta 2022 ja 2024 uudessa raportointipalvelussa, jossa kuka tahansa voi tarkastella asiakasarvioita yksiköittäin, alueittain, koko maan tasolla ja teemoittain. Lisätiedot: elli.alarotu(at)thl.fi, puh. 029 524 7018 to 12.3. Luonto on lääke moneen vaivaan - Terveyttä luonnosta -ohjelma käynnistyy. Uusi Terveyttä luonnosta -ohjelma pyrkii lisäämään terveyttä ja hyvinvointia vahvistama

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye