Suomessa löytyi 523 euroseteliväärennöstä vuonna 2021
28.1.2022 13:10:00 EET | Suomen Pankki | Tiedote
Suomen setelikierrosta löydettiin vuoden 2021 aikana 523 euroseteliväärennöstä. Määrä on pienin sitten vuoden 2014, jolloin euroseteliväärennöksiä löytyi 502. Vuoden 2020 vastaava luku oli 1 496.
”Viime vuonna väärennöksiä löytyi Suomesta vähäinen määrä. Yleensä euroseteliväärennöksiä löydetään vuosittain noin 500–2 000, joten viime vuonna väärennettyjä seteleitä löytyi vähän verrattuna moneen muuhun vuoteen”, sanoo seteliasiantuntija Olli Vehmas Suomen Pankista.
Vuonna 2021 Suomessa kierrossa olleiden setelien joukosta löydettiin eniten 20 euron väärennöksiä, niitä oli yhteensä 188. Seuraavaksi eniten oli 10 euron väärennöksiä eli 156, ja 50 euron väärennöksiä oli 148.
"On hyvin harvinaista joutua tekemisiin väärennetyn setelin kanssa, mutta aina on hyvä kiinnittää huomiota setelin turvatekijöihin seteleitä käsiteltäessä”, Vehmas jatkaa.
|
Ajanjakso |
2017 |
2018 |
2019 |
2020 |
2021 |
|
Väärennösten lukumäärä |
766 |
833 |
979 |
1 496 |
523 |
Euroseteleissä on useita turvatekijöitä, joiden avulla setelin aitouden voi tarkastaa. Tarkastuksessa voi käyttää yksinkertaisia testejä: tunnustele setelin painatusta, katso seteliä valoa vasten ja kallistele seteliä. Jos on epävarma yksittäisen setelin aitoudesta, väärennökseksi epäilemäänsä seteliä kannattaa verrata sellaiseen, jonka tietää olevan aito. Ohjeita ja oppaita setelin aitouden tarkastamiseen löytyy Suomen Pankin verkkosivuilta (www.suomenpankki.fi > Raha ja maksaminen).
Suomen Pankki on julkaissut uuden selainpohjaisen seteliverkkokurssin, joka on avoin kaikille. Kurssin avulla voi tutustua euroseteleiden turvatekijöihin ja saada tietoa, kuinka toimia eri tilanteissa, jos kohdalle sattuu väärennös. Kurssi löytyy osoitteesta setelikurssi.suomenpankki.fi.
Euroopan keskuspankki kertoo tämänpäiväisessä tiedotteessaan euroseteliväärennösten kokonaistilanteesta.
Lisätietoja Suomen tilanteesta:
Olli Vehmas, seteliasiantuntija, Suomen Pankki, puh. 09 183 3410
Juha Jääskelä, rikosylikonstaapeli, KRP, puh. 0295 486 233
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Mängden bostadslån med längre återbetalningstid har ökat28.8.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
I juli 2026 var den genomsnittliga återbetalningstiden (nästan 25 år) för nya bostadslån (inkl. investeringsbostadslån) den längsta någonsin under statistikhistorien1. I juli utbetalades 6 % mindre nya bostadslån än under motsvarande period ett år tidigare.
Takaisinmaksuajaltaan pidempien asuntolainojen määrä kasvanut28.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Heinäkuussa 2026 uusien asuntolainojen (ml. sijoitusasuntolainat) keskimääräinen takaisinmaksuaika (lähes 25 vuotta) oli pidempi kuin koskaan aikaisemmin tilastohistoriassa1. Heinäkuussa uusia asuntolainoja nostettiin 6 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.
Housing loans with longer maturities have increased in number28.8.2026 10:00:00 EEST | Press release
In July 2026, the average maturity of new housing loans, including buy-to-let mortgages, was longer than ever before in the statistical history, at nearly 25 years.1 Drawdowns of new housing loans in July were 6% lower than in the corresponding period a year earlier.
En tjänst som direktionsmedlem i Finlands Bank vakant21.8.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
En tjänst som direktionsmedlem i Finlands Bank lediganslås den 21 augusti 2026. Bankfullmäktige beslutade vid sitt sammanträde i går att inleda ansökningsförfarandet för tillsättning av tjänsten. Mandatperioden är fem år och tjänsten tillsätts från och med den 1 februari 2027.
Suomen Pankin johtokunnan jäsenen virka avoimeksi21.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Pankin johtokunnan jäsenen virka tulee haettavaksi 21.8.2026. Pankkivaltuusto päätti eilisessä kokouksessaan hakumenettelyn käynnistämisestä viran täyttämiseksi. Viran toimikausi on viisi vuotta ja virka täytetään 1.2.2027 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
