Reilu kauppa ry

Suomessa myydyistä ruusuista 86 prosenttia on reilusti tuotettuja

Jaa
Suomalaiset ostivat vuoden 2021 aikana lähes 50 miljoonaa Reilun kaupan ruusua. Tullitilastojen mukaan se on 86 % tuontiruusujen markkinaosuudesta. Reilu kauppa ry:n vuosiraportti 2021 kertoo kukkien ja puuvillan olleen viime vuoden myynnin piristäjiä. Puuvillan käyttö lisääntyi erityisesti työvaatepuolella.
Ravine Roses viljelytilan työntekijä. Kenia 2020. Kuvaaja: Christoph Köstlin.
Ravine Roses viljelytilan työntekijä. Kenia 2020. Kuvaaja: Christoph Köstlin.

Reilun kaupan volyymituotteiden banaanin ja kahvin myynti kärsi koronan tuomista muutoksista ihmisten arkeen sekä hotellien, kahviloiden ja ravintoloiden rajoituksista. Pandemia vaikutti myös tuottajayhteisöjen toimintaan ja Reilu kauppa ohjasi pandemian aikana yli 15 miljoonaa euroa kriisistä selviämiseen.

”Kukkien merkittävä markkinaosuus selittyy vähittäiskauppojen reiluilla valinnoilla. Tällä prosenttisosuudella Suomi on ehdottomasti Reilun kaupan kukkien myynnin kärkimaita”, Reilun kaupan kaupallisen työn päällikkö Tuija Kopra iloitsee.

Suomalaiset käyttivät keskimäärin 49 euroa Reilun kaupan tuotteisiin viime vuoden aikana, mikä on kahdeksan euroa enemmän kuin vuonna 2020. Suomen myynneistä kertyi 2,6 miljoonaa euroa Reilun kaupan lisää. Lisän avulla viljelijäosuuskunnat ja työntekijöiden järjestöt muun muassa parantavat tilojen rakennuksia, tehostavat tuotantoa, järjestävät koulutuksia ja tarjoavat pienlainoja.

Yritysvastuun ja vastuullisen kulutuksen merkitys on viime vuosina kasvanut huomattavasti Virossa, Latviassa ja Liettuassa – ja se heijastuu myös Reilun kaupan tuottei­den kysyntään. Tuotteiden volyymimääräinen myynti lähes tuplaantui edellisvuodesta. Suosituimpia Reilun kaupan tuotteita Baltian maissa ovat kahvi, suklaa, banaanit, sokeri ja jäätelö.

”Reilun kaupan asema on sekä Suomessa että maailmalla ennallaan. Kun tarjontaa on, Reiluja tuotteita päätyy ostoskoreihin samaan tahtiin kuin ennenkin – ja monissa maissa Reilu kauppa on jatkanut jopa nopeaa kasvua myös poikkeusoloissa”, Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen sanoo.

”Reilun kaupan teh­tävä ja tavoitteet ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan aikaisemmin”

Yritysten on entistä vahvemmin huomioitava ympäristö- ja sosiaalinen vastuu tuotantoketjuissa. Reilu kauppa tukee sekä Reilun kaupan piirissä olevia että muita yrityksiä huolellisuuskäytänteissä ja niiden luomisessa. Tärkeänä osana Reilun kaupan vaikuttamistyötä on ollut kampanjointi kunnianhimoisen yritysvastuulain puolesta niin Suomeen kuin koko Eurooppaan.

”Reilun kaupan tehtävä ja tavoitteet ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan aikaisemmin. Varsinkin Euroopassa yritysvastuun merkitys korostuu lainsäädännön myötä. Olemme osaltamme vaikuttaneet aktiivisesti siihen, että sääntely tukee kunnianhimoista yritysvastuuta ja tekee vastuullisuudesta yrityksille aiempaakin vahvemman kilpailuedun”, Sivonen toteaa.

Toinen merkittävä Reilun kaupan sertifiointia ja kriteerejä täydentävä kokonaisuus on ulkoministeriön ja yritysten rahoittama ohjelmatyö ja sen kehitysyhteistyöhankkeet. Hankkeiden avulla pystytään esimerkiksi edistämään viljelytilojen tasa-arvoa, kouluttamaan viljelijöitä ja työntekijöitä sekä vähentämään hiilipäästöjä tuotantoketjuissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ravine Roses viljelytilan työntekijä. Kenia 2020. Kuvaaja: Christoph Köstlin.
Ravine Roses viljelytilan työntekijä. Kenia 2020. Kuvaaja: Christoph Köstlin.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Reilu kauppa ry
Kuortaneenkatu 1
00520 Helsinki

http://www.reilukauppa.fi

Reilu kauppa ry vastaa siitä, että Reilu kauppa näkyy ja menestyy Suomessa. Olemme osa maailmanlaajuista Reilun kaupan verkostoa. Teemme vaikuttamistyötä vastuullisemman kaupankäynnin ja kuluttamisen puolesta, toteutamme kehitysyhteistyötä ja johdamme Reilun kaupan kansainvälistä ihmisoikeustyötä.

Reilu kauppa -sertifioinnin piirissä on yli 1,8 miljoonaa viljelijää ja työntekijää Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Reilu kauppa maksaa mukana oleville viljelijöille markkinahintojen heilahteluilta suojaavaa takuuhintaa ja sen päälle Reilun kaupan lisää. Viljelijöille tarjotaan koulutusta sekä itse viljelyyn ja vastuullisuus- ja ympäristökysymyksiin että kaupankäyntiin. Lisäksi viljelijät ovat vahvasti mukana Reilun kaupan kehittämisessä – heillä on puolet järjestelmän päätösvallasta.

Suomessa ensimmäinen Reilun kaupan tuote, kahvi, tuli myyntiin vuonna 1999. Suomen markkinoilta löytyy noin 1 700 Reilun kaupan tuotetta. Tuotteista suomalaisten suosikkeja ovat banaani, kukat, kahvi, kaakaotuotteet ja viini. Reilu kauppa ry:llä on 32 jäsenjärjestöä ja olemme toimineet Suomessa jo yli 20 vuotta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Reilu kauppa ry

Reilu kauppa ratkomaan kotimaisen marjanpoiminnan haasteita7.3.2024 07:32:00 EET | Tiedote

Suomen Reilu kauppa on käynnistänyt yhteistyössä yritysten kanssa pilottihankkeen, jossa on mukana koko luonnonmarja-alan toimitusketju. Pilotin tavoitteena on luoda luonnonmarjoille paikalliset sertifiointikriteerit, joilla pyritään ratkomaan marjanpoiminnan haasteita Suomessa. Reilu kauppa työskentelee nyt ensimmäistä kertaa kotimaisten tuotteiden kriteerien parissa. Pilotilla haetaan vaikuttavuutta jo tulevan kesän poimintakaudeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye