Suomi jäänyt jälkeen infrainvestoinneissa verrokkimaihin verrattuna
28.10.2022 07:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Keskuskauppakamarin, SAK:n, SKAL ry:n, Elinkeinoelämänä keskusliiton, INFRA ry:n sekä Suomen Tieyhdistyksen yhdessä tilaama raportti ”Modernit pääväylät – kilpailukykyinen Suomi” kertoo karua kieltä Suomen infran jälkeenjääneisyydestä. Samaan aikaan, kun Suomessa infran rahoitusta on leikattu, kilpailevissa verrokkimaissa on pystytty panostamaan infran kuntoon ja investointeihin.
”Viime vuosien valitettava kehityssuunta on ollut, että tie- ja rautatieinfran ylläpidon rahoitus on ollut liian alhaisella tasolla ja liikenne on ollut liian helppo kohde leikkauksille. Nykyisen infran heikkenevä kunto johtaa pahimmillaan siihen, että Suomi menettää asemiaan kilpailussa verrokkimaihin, kuten Ruotsiin nähden, ja Suomen houkuttelevuus yritysten sijaintipaikkana vähenee”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Päivi Wood.
Ruotsin tavaraviennin arvo vuonna 2021 oli 163 miljardia euroa ja Suomen 71 miljardia euroa. Vastaavasti raportista selviää, että Ruotsin panostukset infraan ovat noin 62 miljardia euroa vuosina 2022–2033, Suomessa vastaava luku on 22 miljardia euroa vuosina 2021–2032.
”Negatiivisen kierteen välttämiseksi meidän tulee panostaa edistykselliseen liikenneinfrastruktuuriin, joka luo kilpailuetua ja edistää Suomen talouden vahvistumista sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Kilpailukykyinen talouselämä on välttämätöntä Suomen huoltovarmuudelle”, sanoo Wood.
Kauppakamarien mukaan isoin ongelma on Suomen infran rapautuva kunto, riittämätön rahoitus tilanteen korjaamiseksi sekä yhteisen näkemyksen puute. Wood korostaa, että liikenteestä leikatut eurot ovat pois Suomen kilpailukyvystä, saavutettavuudesta sekä teollisuuden toimintaedellytyksistä.
”Erityisesti nyt kun kansainvälinen toimintaympäristö on muuttunut, ulkomaankaupan varmuuden takaaminen on ensiarvoisen tärkeää ja häiriötilanteissa myös vaihtoehtoisten yhteyksien on toimittava. Suomen täytyy pystyä vastaamaan muuttuvaan tilanteeseen ja puitteet täällä toimiville yrityksille on pidettävä kunnossa”, sanoo Wood.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme