Suomi on osa Eurooppaa: Eurooppalaisen raideleveyden käyttöönoton tarkastelua on jatkettava aktiivisesti alkavalla hallituskaudella
Suomen päärataryhmä katsoo, että liikenne- ja viestintäministeriön keskiviikkona 12.4. julkaisema selvitys Eurooppalaisen raideleveyden mahdollisuudet ja vaikutukset Suomessa on laadukas läpileikkaus uuden raideleveyden käyttöönottoon liittyviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Se on myös erinomainen käynnistys tarkastella tarkemmin raideleveyden mahdollista muuttamista Suomessa.
Selvitys käy kattavasti läpi lukuisia eri skenaarioita sekä teknisten ratkaisuiden että ratayhteyksien osalta. Sen lopputulema on, että käsitellyistä vaihtoehdoista tarkempaan jatkotarkasteluun suositellaan nykyisen pääradan rinnalle tehtävää uutta runkoyhteyttä (Helsinki-Oulu-Tornio).
Päärataryhmä tukee tätä lopputulemaa sekä kiittää tekijöitä siitä, että selvityksessä on nostettu esiin perinteisten investointikustannusten ja suorien hyötyjen lisäksi myös laajemmat yhteiskunnalliset hyödyt. Niitä ovat vahvempi kytkeytyminen Euroopan laajuiseen liikenneverkkoon ja sisämarkkinoihin sekä huoltovarmuus ja turvallisuus.
- Suomen saavutettavuus ja yhteydet sekä länteen että etelään ovat Venäjän hyökkäyssodan johdosta entistä oleellisemmat. Päärataryhmä tukee vahvasti eurooppalaisen raideleveyden tuomien mahdollisuuksien tarkastelua pääradalla Suomen ja Ruotsin välillä (Raahe-Oulu-Tornio), mutta myös Tallinnan tunnelin kautta Rail Baltican suuntaan. Katsomme, että molemmat yhteydet ovat edellytys eurooppalaisen raideleveyden käyttöönotolle Suomessa, sanoo Päärataryhmän puheenjohtaja, Pirkanmaan maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen.
Suomen päärataryhmä esittää, että tulevalla hallituskaudella pitää edelleen selvittää eurooppalaiseen raideleveyteen siirtymistä Suomen rautatieverkon päälinjalla pääradalla. Samalla päärataryhmä painottaa, että alueiden käytön suunnitteluun pitää varautua tältä osin mahdollisimman pian.
Lisäksi päärataryhmä muistuttaa, että EU-rahoituksella on merkittävä rooli myös yhtenevän raideleveyden toteutuksessa. Päärataryhmä nosti jo 15.12.2022 julkaistuissa hallitusohjelmatavoitteissaan esille, että Suomen tulevan hallituksen pitää edesauttaa EU:n seuraavan ohjelmakauden liikennerahoituksen merkittävää kasvattamista - mukaan lukien sotilaallinen liikkuvuus. Lisäksi päärataryhmä katsoo, että Suomen hallituksen pitää varmistaa, että seuraava Verkkojen Eurooppa 3 -ohjelma tukee eurooppalaiseen raideleveyteen siirtymistä Suomessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päärataryhmän puheenjohtaja:
Pirkanmaan maakuntajohtaja
Anna-Mari Ahonen: p. 050 572 0945
Päärataryhmän sihteeri:
Tampereen ja Pirkanmaan EU-yhteysjohtaja
Hannele Räikkönen: p. 040 776 3446
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Päärataryhmä on laaja-alainen pääradan ja sen jatkoyhteyksien kehittämistä edistävä yhteisö, joka keskittyy kansalliseen vaikuttamiseen ja eurooppalaiseen TEN-T-ydinverkkotyöhön. Ryhmään kuuluu 11 maakuntaa, suurimmat kaupungit ja elinkeinoelämän edustajia. Kuultavana vierailee asiantuntijoita liikenne- ja viestintäministeriöstä sekä Väylävirastosta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Uudistuvan teollisuuden vaihemaakuntakaavan tavoitteista pyydetään pian palautetta28.4.2025 13:00:43 EEST | Tiedote
Pirkanmaa tarvitsee Läntisen vienti-Suomen veturina uudistuvaa teollisuutta. Uudet teollisuuden investoinnit edellyttävät riittävästi soveltuvia sijaintipaikkoja. Kasvumaakunnassa niitä on vaikeaa löytää, siksi aluevarauksia tuleekin tarkastella koko maakunnan tasolla riittävän ajoissa.
Pirkanmaa ja Keski-Suomi edistävät tulevaisuuden käyttövoimaratkaisuja22.4.2025 09:07:55 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ja Keski-Suomen julkaiseman selvityksen mukaan sähköistyminen ja vedyn käyttö ovat keskeisessä roolissa fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa.
Länsi-Suomen maakunnat: Junaliikenteen kilpailutuksia valmisteltaessa on välttämätöntä kuunnella kuntia ja alueita11.4.2025 09:31:48 EEST | Tiedote
Pirkanmaan alueella ostoliikennettä on nykyään sen joka ilmenemismuodossa. Suunnitelmia selkeästi nykyistä kattavammasta taajama- ja lähijunaliikenteestä on paljon. Millaisia liikennekokonaisuuksia tulevina vuosina kilpailutetaankaan, on rahoitusvastuun oltava lähtökohtaisesti valtiolla.
Koko maakunnan tarpeita tukeva verkostoyhteistyö näkyy johdonmukaisesti Pirkanmaan liiton toiminnassa7.4.2025 13:53:42 EEST | Tiedote
Pirkanmaalainen yhteistyö on luontaisesti mutkatonta ja tilannekuvan jakaminen erilaisten sidosryhmien kanssa on entisestään tiivistynyt. Hyvänä esimerkkinä tästä on laaja maakunnallinen vaikuttamistyö. Kuntien kanssa käydään vuoropuhelua säännöllisesti eri tehtäväalueilla.
Maakuntavaltuusto hyväksyi Pirkanmaan elonkirjon ja energian vaihemaakuntakaavan7.4.2025 13:34:42 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elonkirjon ja energian vaihemaakuntakaava on hyväksytty Pirkanmaan maakuntavaltuuston käsittelyssä maanantaina 7.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme