Suomen ASH ry

Suomi savuttomaksi määrätietoisella tupakkapolitiikalla

Jaa

Savuton Suomi on mahdollista saavuttaa tupakkalain tavoitteen mukaisesti vuoteen 2030 mennessä, jos tupakkatyöryhmän ehdotukset toteutetaan seuraavan vaalikauden alussa. Määrätietoista tupakkapolitiikkaa on jatkettava myös tulevilla hallituskausilla.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama tupakka- ja nikotiinipoliittinen kehittämistyöryhmä luovutti mietintönsä peruspalveluministeri Annika Saarikolle Maailman tupakattomana päivänä 31.5.2018.

– Ehdotuksemme on savuttomuuden ja nikotiinittomuuden tiekartta vuoteen 2030, ja tarkoitus olisi, että asiaan palattaisiin joka vaalikaudella uudelleen. Tavoitteena on siis merkittävämpi uudistuskokonaisuus, sanoo työryhmän puheenjohtaja, johtaja Ilkka Oksala EK:sta.

Työryhmä esittääkin, että jokaisella hallituskaudella pitäisi seurata ja arvioida tupakkapolitiikkaa sekä kehittää uusia toimenpiteitä tupakkalakiin kirjatun tavoitteen saavuttamiseksi.

– On välttämätöntä, että samalla, kun väestön tupakointi vähenee, mietitään seuraavia askeleita, joilla voidaan hyvää kehitystä jatkaa. Tupakoinnin ja nikotiinituotteiden käytön vähentäminen on prosessi, jota ei voi jättää kesken, korostaa työryhmän jäsen, kansanedustaja Pekka Puska.

– On myös tärkeää seurata tehtyjen toimenpiteiden edistymistä. Työssämme on käynyt ilmi, että myös nykyisen tupakkalain toteutuksessa ja toimeenpanossa on ollut haasteita, huomauttaa kansanedustaja Susanna Huovinen.

Yhä vaikuttavampia toimia tarvitaan

Työryhmä esittää kaikkiaan 44 tupakkapoliittista toimenpide-ehdotusta tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten aineiden käytön loppumiseksi Suomessa. Ehdotuksissa on muun muassa muutoksia lainsäädäntöön ja verotukseen, tukea tupakoinnin lopettamiseen, ikärajojen nostamista, laajennettuja tupakointikieltoja, matkustajatuonnin rajoituksia sekä tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön seurantaa.

– Selkeästi vaikuttavimpana ehdotuksenamme nostan tupakkaveron korotusten jatkamisen vähintään samaan tahtiin kuin tällä vaalikaudella tehdyillä päätöksillä. Se on yksittäisistä toimenpide-ehdotuksista tärkein ja tehokkain keino vähentää tupakointia väestötasolla., sanoo Ilkka Oksala.

– Yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttuu ja toimenpiteet pitää osata mitoittaa sen mukaan. Tupakoinnin loppuminen vuoteen 2030 mennessä ei onnistu ilman todella vaikuttavia uusia toimia, hän toteaa.

Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän puheenjohtajan, johtaja Ilkka Oksalan sekä jäsenten, kansanedustaja Pekka Puskan ja kansanedustaja Susanna Huovisen laajemmat haastattelut ovat luettavissa Suomen ASHin verkkosivulta www.suomenash.fi.

Lisätiedot:

Mervi Hara, tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän sihteeri, Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja, puh. 050 460 2324, mervi.hara@suomenash.fi

Linkkejä:

Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän toimenpide-ehdotukset 2018

Työryhmä: tupakka- ja nikotiinipolitiikkaa kehittämällä Suomi savuttomaksi (STM:n tiedote)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen ASH ry
Suomen ASH ry
Kornetintie 6 A
00380 Helsinki

http://www.suomenash.fi

Suomen ASH ry

Suomen ASH ry (Action on Smoking and Health) on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö ja tupakkapolitiikan asiantuntija.
Tavoitteemme on savuton Suomi.

www.suomenash.fi Twitter: @SuomenASH
Slideshare: SuomenASH Instagram: suomenash

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ASH ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme