SuomiAreenalla keskustellaan taiteesta ja tieteestä lasten ja nuorten elämässä
30.6.2021 09:00:01 EEST | Suomen Akatemia | Tiedote

Tiede ja tutkimus ovat yhteiskuntamme kasvun, hyvinvoinnin ja kehityksen peruspilareita. Tutkitulle tiedolle on juuri nyt tarvetta niin yhteiskunnallisten haasteiden kuin kansalaisten arjen kysymysten ratkaisemisessa. Samaan aikaan taiteen ja kulttuurin merkitys kunkin meistä hyvinvoinnille on tullut ilmiselväksi.
SuomiAreenan keskustelutilaisuudessa Tiede, taide ja nuoret -maailman pelastuspaketti aiheena on taiteen tekemisen ja tutkitun tiedon merkitys lasten ja nuorten elämässä, kasvussa ja hyvinvoinnissa. Nostamme esiin mielenkiintoisia toimintatapoja, joita tiede- ja taidekasvatuksessa on kokeiltu ja kuulemme, minkälaisia kokemuksia hankkeiden toteuttajilla ja osallistujilla on niistä ollut.
- Ajankohta: maanantaina 12.7. klo 14.00–14.45
- Paikka: AllasSeaPool, Helsinki ja verkkolähetys SuomiAreenan tapahtumasivulla
Tilaisuudessa keskustelevat Sivistystyönantajat ry:n toimitusjohtaja Teemu Hassinen, Tiedekeskus Heurekan toimitusjohtaja Mikko Myllykoski, johtaja Päivi Setälä Lastenkulttuurikeskus Kruunupäästä, akatemiatutkija Carita Lindstedt-Kareksela Jyväskylän yliopistosta, Taidetestaajat-hankepäällikkö Joonas Keskinen ja lukiolainen, entinen taidetestaaja Helmi Isotupa.
Keskustelutilaisuuden juontaa toimittaja Kirsi Alm-Siira.
Järjestäjät: Sivistystyönantajat ry, Suomen Akatemia, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Lastenkulttuurikeskus Kruunupää
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
• viestintäpäällikkö Piia Alvesalo, Sivistystyönantajat ry, p. 040 860 9233, piia.alvesalo (at) sivista.fi; www.sivista.fi
• johtaja (vs.) Piritta Huhta, Lastenkulttuurikeskus Kruunupää, p. 044 701 1086,
piritta.huhta (at) pori.fi; https://www.pori.fi/lastenkulttuurikeskus-kruunupaa (tavoitettavissa 5.7.alkaen)
• hankepäällikkö Joonas Keskinen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, p. 044 978 4893, joonas.keskinen (at) taidetestaajat.fi; https://lastenkulttuuri.fi/ ja https://www.taidetestaajat.fi/
• viestintäasiantuntija Pekka Rautio, Suomen Akatemia, p. 029 533 5040, pekka.rautio (at) aka.fi; www.aka.fi (tavoitettavissa 9.7. saakka)
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaisuus on osa Tutkitun tiedon teemavuoden ohjelmaa. Teemavuosi kokoaa yhteen tutkitun tiedon tunnettuutta edistäviä tapahtumia ja tekoja ja vahvistaa niiden näkyvyyttä. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä tutkitun tiedon luonteesta, sen merkityksestä arjessa sekä mahdollisuuksista globaalien ongelmien ratkaisussa. Tutkitun tiedon teemavuonna 2021 kotimaiset toimijat tuovat yhdessä tutkittua tietoa meille kaikille. Tutkittu tieto yllättää ja innostaa ajattelemaan uudella tavalla. www.tutkittutieto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Finlands Akademi beviljade finansiering som stöder innovativ forskning15.6.2026 14:04:54 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beslutat vilka forskningsprojekt som beviljas finansieras i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. Akademin beviljade finansiering till ett brett urval av forskningsämnen. Totalt finansieras 145 nya akademiforskare och 277 akademiprojekt (inklusive delprojekt). De finansierade projekten representerar den internationella toppnivån inom sina vetenskapsgrenar och producerar mångsidig ny kompetens som genererar samhällsnytta.
Suomen Akatemialta rahoituspäätökset uutta luovaan tutkimukseen15.6.2026 14:04:54 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2026 kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 145 uutta akatemiatutkijaa ja 277 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Rahoitetut hankkeet edustavat tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä ja tuottavat monipuolisesti uutta osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.
Research Council of Finland grants funding to support innovative scientific research15.6.2026 14:04:54 EEST | Press release
The Research Council of Finland (RCF) has decided on the research projects to be funded in its main funding call. In the 2026 winter call, the RCF granted funding to research across a wide variety of research fields. The funding was granted towards 145 new Academy Research Fellowships and 277 new Academy Projects (counted by subproject). The funded projects represent the international forefront of their respective disciplines and produce a broad range of new expertise for society at large.
Fler internationella toppforskare till finländska universitet tack vare finansiering från Finlands Akademi2.6.2026 14:22:43 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat finländska universitet sammanlagt 22,5 miljoner euro för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Genom finansieringen flyttar nio internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer. Akademins satsning på att rekrytera toppexperter till Finland är betydande även i internationell jämförelse.
Suomen Akatemian rahoitus tuo lisää kansainvälisiä huippututkijoita suomalaisiin yliopistoihin2.6.2026 14:22:43 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 22,5 miljoonaa euroa Suomen ulkopuolelta kutsuttavien korkeatasoisten tutkijoiden rekrytoimiseen. Rahoitus mahdollistaa yhdeksän kansainvälisen tutkijan siirtymisen suomalaisiin yliopistoihin professorin tehtäviin. Akatemian panostus huippuosaajien rekrytoimiseksi Suomeen on kansainvälisestikin vertailtuna huomattava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
