SuomiAreenan pääyhteistyökumppani DNA järjestää tapahtumassa jälleen kesäkonsertin
12.6.2019 09:00:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote

DNA toimii jälleen SuomiAreenan pääyhteistyökumppanina 15.-19.7.2019 toimittaen tilaisuuteen kattavat tietoliikenneyhteydet. Lisäksi DNA toteuttaa aiempien vuosien tapaan SuomiAreenalle oman televisiokanavan, SuomiAreenaTV:n*. Tapahtumassa pääsee näyttävän kesäkonsertin lisäksi tutustumaan DNA:n Älykotiin, jossa esitellään tulevaisuuden kodin tietoliikennepalvelut.
Kesäkonsertissa luvassa kotimaisia hittejä ja kesäistä tunnelmaa
- DNA:n viihteellinen kesäkonsertti on vetänyt Porin Raatihuoneenpuiston täyteen jo neljä viimeistä vuotta ja suosittu konserttimme saa tänä kesänä jatkoa. Viime vuoden konsertin helteisestä tunnelmasta oli paikan päällä nauttimassa peräti 7 500 katsojaa. On hienoa, että MTV esittää kesäkonsertin myös kaikkien televisiokatsojien iloksi parhaaseen katseluaikaan lauantai-iltana heti tapahtumaviikon päätteeksi, DNA:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck kommentoi.
- On upeaa, että DNA:n kesäkonsertti valtaa taas SuomiAreenan. Vuodesta toiseen konsertti on kerännyt huikean määrän SuomiAreenan ja hyvän musiikin ystäviä Purje-lavalle, SuomiAreenan vastaava tuottaja, Mediahubin sisältöliiketoimintajohtaja Mari Haavisto sanoo.
DNA:n kesäkonsertti järjestetään SuomiAreenan Purje-lavalla, Porin Raatihuoneenpuistossa keskiviikkona 17. heinäkuuta klo 19. Konsertissa esiintyvät kotimaiset huippuartistit Maija Vilkkumaa, Michael Monroe ja Vilma Alina. Tilaisuuden juontavat näyttelijä, laulaja ja juontaja Roope Salminen ja DNA:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck.
DNA:n konsertti "Roope Salminen ja tähdet Porin illassa" on katsottavissa suorana lähetyksenä SuomiAreenaTV -kanavalta 17. heinäkuuta. Tilaisuuden taltiointi esitetään MTV3-kanavalla lauantaina 20. heinäkuuta klo 20.
Kansalaistorilla esitellään tulevaisuuden kodin tietoliikennepalveluita
DNA esittelee koko SuomiAreena-viikon ajan näkemyksiään asumisen ja kodin palveluiden tulevaisuuden kehityksestä DNA Älykoti - esittelypisteellään SuomiAreenan Kansalaistorilla MTV:n päälavan vieressä.
*SuomiAreenaTV löytyy viikosta 24 alkaen DNA:n ja Finnet-yhtiöiden kaapeliverkoissa kanavapaikalta 265, antenniverkossa kanavapaikalta 29, DNA TV Hubilla kanavapaikalla 630 ja DNA TV -palvelussa puhelimella, tabletilla, tietokoneella ja television ruudulta – kanava löytyy suorien lähetysten kanavalistauksesta.Varsinainen lähetys käynnistyy viikkoa ennen SuomiAreenan alkua. Useimmat vastaanottimet löytävät kanavan automaattisesti. Jos näin ei käy, tee uusi kanavahaku. Kanavan katselu edellyttää antenniverkossa T2-vastaanotinta, jonka tunnistat Antenna Ready HD -merkinnästä ja kaapeliverkossa Cable Ready HD -merkittyä vastaanotinta. Lisäksi SuomiAreenaTV löytyy MTV Katsomosta.
Lisätietoja medialle:
viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck, DNA Oyj, puh. 044 040 1671, vilhelmiina.wahlbeck@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Tehtävämme on tarjota tuotteita ja palveluita, jotka tekevät yksityis- ja yritysasiakkaidemme arjesta mutkatonta. DNA:lla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli tärkeiden viestintäyhteyksien tarjoajana ja digitaalisen kehityksen mahdollistajana. DNA valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 912 miljoonaa euroa ja liiketuloksemme 139 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Syyslomalle ulkomaille? Yhdellä mokalla puhelin voi päätyä väärään verkkoon, DNA kokosi viisi vinkkiä matkailijalle9.10.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Syyslomamatkalla puhelinta käytetään helposti aivan kuten kotona: navigointiin, yhteydenpitoon, sosiaaliseen mediaan ja videoiden katseluun. Ulkomailla verkon valinta ja datan hinnoittelu voivat kuitenkin poiketa kotimaan käytännöistä. DNA muistuttaa matkailijoita tarkistamaan liittymänsä ehdot ennen lähtöä. Samalla DNA:n Reissudata on uudistunut viidessä suositussa matkakohteessa: alle 20 eurolla saatava datapaketti kasvaa yhdestä gigatavusta kymmeneen gigatavuun.
Travelling abroad during the autumn holiday? One mistake can connect your phone to the wrong network – DNA shares five tips for travellers9.10.2026 08:55:00 EEST | Press release
On an autumn holiday trip, people often use their phones just as they do at home: for navigation, staying in touch, social media and watching videos. However, network selection and data pricing abroad may differ from the practices in Finland. DNA reminds travellers to check the terms of their mobile subscription before departure. DNA Travel Data service has also been upgraded in five popular travel destinations: the package, available for under €20, now includes ten gigabytes of data instead of one.
Kestävyysmielikuva vaikuttaa tyytyväisyyteen – DNA sai yritysasiakkailta mobiilialan korkeimman kestävyysarvion EPSI-tutkimuksessa5.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
DNA sai yritysasiakkailta mobiilialan korkeimman tuloksen EPSI Ratingin vuoden 2026 kestävyysindeksissä. Samalla tutkimus osoittaa DNA:n säilyttäneen vahvan asiakastyytyväisyyden yritysmarkkinan yleisestä heikkenemisestä huolimatta. DNA sai vertailun parhaat arviot odotuksissa, palvelulaadussa ja rahalle saatavassa vastineessa.
Sustainability perceptions drive satisfaction – DNA receives the highest sustainability rating in the mobile industry from business customers in the EPSI Survey5.10.2026 07:00:00 EEST | Press release
DNA received the highest score in the mobile industry from business customers in EPSI Rating’s 2026 Sustainability Index. The study also shows that DNA has maintained strong customer satisfaction despite an overall decline in the corporate market. DNA achieved best ratings in comparison for customer expectations, service quality, and value for money.
Toimi näin, jos epäilet tietojesi vuotaneen käyttämäsi palvelun tietomurrossa2.10.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Tietomurroista ja tietovuodoista on jälleen uutisoitu viime viikkoina runsaasti. Nykyään henkilötietoja on tallennettuna lukuisiin verkkopalveluihin, sovelluksiin ja asiakasrekistereihin. Vaikka käyttäisi tunnettuja ja luotettavia palveluita, voivat myös ne joutua tietomurron kohteeksi. Tietomurron vaikutukset eivät yleensä pääty itse tietomurtoon, vaan vuotaneita tietoja voidaan hyödyntää pitkään esimerkiksi kalasteluyrityksissä, tilien kaappauksissa ja identiteettivarkauksissa. DNA:n kuluttajaliiketoiminnan lisäarvopalveluista vastaava johtaja Heidi Havastila kertoo, miten mahdollisen tietovuodon vaikutuksia voi pienentää ennalta ja mitä kannattaa tehdä, jos epäilee omien tietojensa vuotaneen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme






