Suomi.fi ohjaa läpi läheisen kuoleman jälkeisen byrokratiaviidakon – uudessa oppaassa kattavat ohjeet eri toimijoilta
16.5.2023 07:55:00 EEST | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Vuosittain Suomessa kuolee noin 55 000 ihmistä. Heidän omaisiaan on moninkertainen määrä. Suomi.fin uusi Läheisen kuolema -opas ohjaa omaisia eteenpäin askel kerrallaan.
Oppaan sisällön tuottamiseen on osallistunut laaja joukko viranomaisia, järjestöjä ja muita toimijoita.
Oppaan suunnittelun keskiössä on surun keskellä oleva ihminen
Oppaan alussa esitetään muutama kartoittava kysymys. Niiden avulla oppaan sisältö vastaa tarkemmin henkilön tilanteeseen.
– Oppaan suunnittelussa kaiken keskiössä on ollut surun keskellä olevan ihmisen tilanteen ymmärtäminen ja auttaminen. Opas tarjoaa kattavasti tietoa ja palveluita selkeästi jäsenneltynä ja karsittuna, kertoo johtava asiantuntija Anu Strömberg Digi- ja väestötietovirastosta.
Mitä pitää tehdä ensiksi?
Mitä tapahtuu läheiseni kuoltua? Millaisia asiakirjoja tarvitsen asioiden hoitamisesta varten? Mitä pitää tehdä, jos läheinen kuolee ulkomailla tai hän on toisen maan kansalainen? Mille tahoille minun pitää ilmoittaa kuolemasta itse? Näihin kaikkiin Suomi.fin oppaasta saa selkeät ohjeet.
Nopeasti hoidettavaksi tulee myös monenlaisiakäytännön asioita kuten pankkitilit, laskut, postit, sopimukset ja sosiaalisen median tilit.
Opas neuvoo myös hautajaisten järjestämisessä.
– Oppaassa on tietoa, millaisia valintoja tulee tehdä, millaisia kustannuksia hautajaisten järjestämiseen liittyy ja mistä niihin saa tarvittaessa tukea. Järjestelyiden tukena on selkeä muistilista”, kertoo Sari Koukkari Hautaustoimistojen liitosta.
Miten järjestän perunkirjoituksen ja perinnönjaon?
Suomi.fin oppaasta löytyy ohjeet myös perunkirjoituksen järjestämiseen: mitä tietoja ja asiakirjoja perunkirjoitukseen tarvitaan ja minne perukirja tulee toimittaa.
Opas neuvoo, mitä asioita perinnönjaossa pitää huomioida sekä miten kuolinpesän omaisuuden kanssa voi toimia. Jos vainajalla on alaikäinen lapsi, opas ohjeistaa, miten hänen etunsa tulee varmistettua eri tilanteissa.
Mistä saan apua ja tukea surun keskellä?
Läheisen kuolema on yksi elämän raskaimmista tilanteista.
– Kriisin keskellä ei kannata jäädä yksin. Surevan on mahdollista saada kriisi- ja ammattiapua sekä vertaistukea. Opas neuvoo myös, miten lasta ja nuorta voi tukea tilanteessa ja mistä hänelle saa tarvittaessa ammattiapua, kertoo asiantuntija Sirpa Mynttinen Surevan kohtaaminen -toiminnasta.
Opas opastaa myös toimeentulon järjestämisessä sekä perhe-eläkkeen, vakuutuskorvausten ja tukien hakemisessa.
Laaja joukko viranomaisia, järjestöjä ja asiantuntijoita on yhdistänyt voimansa kattavan oppaan tuottamiseen
Digi- ja väestötietovirasto on tuottanut oppaan yhteistyössä laajan asiantuntija- ja viranomaisjoukon kanssa. Suunnittelussa on hyödynnetty parhaiden asiantuntijoiden tietoa sekä kokemusta kysymyksistä, jotka ovat ihmiselle läheisen kuoleman jälkeen keskeisimpiä.
Yhteistyössä ovat mukana Asianajajaliitto, Digi- ja väestötietovirasto, Eläketurvakeskus, Kela, Kirkkohallitus, Maanmittauslaitos, Nuoret Lesket ry, Oikeusministeriö, Poliisi, Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry, Surevan kohtaaminen -toiminta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Ulkoministeriö, Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE ja Verohallinto.
Nyt julkaistu Läheisen kuolema -opas kokoaa keskeisen tiedon käytännön asioiden hoidosta. Digi- ja väestötietovirasto on laajan verkoston kanssa työstänyt myös kuolinpesän asiointia sujuvoittavaa mallia, jonka toteutus vaatii hallituksen tuen. Uudistus pitäisi sisällään uusia digitaalisia palveluja, kuten sähköisen asioinnin kuolinpesille, kuolinpesän osakasrekisterin, sähköisen perukirjan ja testamenttirekisterin.
Tutustu oppaaseen:
Suomi.fi lyhyesti
- Suomi.fi-verkkopalvelu auttaa erilaisissa tilanteissa olevia kansalaisia ja yrittäjiä.
- Suomi.fi kokoaa asioiden hoitamisessa tarvittavat tiedot, toimintaohjeet ja palvelut yhteen osoitteeseen.
- Tunnistautuneena voit viestiä eri organisaatioiden kanssa, antaa ja pyytää valtuuksia sekä tarkistaa omat rekisteritiedot.
- Suomi.fin kehittämisestä vastaa Digi- ja väestötietovirasto.
- Kuolinpesän asioinnin uudistamisesta ja digitalisoinnista lisätietoja tiedotteessamme 30.1.2023: Digitalisaatio sujuvoittaa yhteiskuntaa ja kansalaisten arkea – ratkaisut ovat parempia kuin laki sallii
Yhteyshenkilöt
Anu Strömberg, johtava asiantuntija, anu.stromberg@dvv.fi, 0295 537 450
Kuolinpesän asioinnin uudistaminen ja digitalisointi: Pekka Rehn, pääjohtaja, pekka.rehn@dvv.fi, 0295 535 046
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Vuonna 2020 perustettu Digi- ja väestötietovirasto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Virasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyivät 1.1.2020.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
På väg mot ålderspension? Den nya guiden på Suomi.fi hjälper dig att göra smarta val17.3.2026 13:21:18 EET | Pressmeddelande
Många i åldern 55–70 år funderar på ekonomin, fortsatt arbete, boende och välmående under den kommande pensionen. Samtidigt söker man information från flera källor, men helhetsbilden kan förbli oklar. Nu publiceras guiden Att gå i ålderspension på Suomi.fi och samlar för första gången alla centrala uppgifter och anvisningar på ett ställe.
Vanhuuseläkkeelle? Suomi.fin uusi opas auttaa tekemään fiksuja valintoja17.3.2026 13:20:34 EET | Tiedote
Moni 55–70-vuotias pohtii tulevien eläkepäivien taloutta, työn jatkamista, asumista ja hyvinvointia. Samalla tietoa etsitään useista lähteistä, ja kokonaiskuva voi jäädä epäselväksi. Nyt julkaistu Suomi.fi:n Vanhuuseläkkeelle siirtyminen -opas kokoaa ensimmäistä kertaa kaikki keskeiset tiedot ja ohjeet yhteen paikkaan.
Myndighetsposten blir i huvudsak elektronisk: information och stöd erbjuds medborgarna17.3.2026 09:30:00 EET | Pressmeddelande
Riksdagen godkände den 11 mars 2026 lagändringar enligt vilka de som uträttar ärenden digitalt i fortsättningen i första hand också får myndighetspost digitalt. Myndighetspost i pappersform förblir ett alternativ för alla. De som inte uträttar ärenden digitalt behöver inte göra något. Ändringen förutsätter ännu att lagarna fastställs innan de kan träda i kraft den 14 april 2026.
Viranomaisposti muuttuu pääosin sähköiseksi: tietoa ja tukea tarjolla kansalaisille17.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi 11.3.2026 lakimuutokset, joiden mukaan digitaalisesti asioivat saavat viranomaisten lähettämän postin jatkossa ensisijaisesti digitaalisesti. Paperinen viranomaisposti säilyy vaihtoehtona kaikille. Niiden, jotka eivät asioi digitaalisesti, ei tarvitse tehdä mitään. Muutos edellyttää vielä lakien vahvistamista ja tulisi voimaan 14.4.2026.
Transition to primarily electronic official mail: information and support for citizens17.3.2026 09:30:00 EET | Press release
On 11 March 2026, the Parliament approved legislative amendments that will allow primarily electronic official mail for citizens who use digital services. Official paper mail will remain an option for everyone. If you don’t use digital services, you don’t have to change anything. This change requires the laws to be confirmed, which would enter into force on 14 April 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
