Suomi.fi-valtuudet: Koronatilanne on lisännyt sähköisen apteekkivaltuuttamisen suosiota
9.4.2020 08:00:00 EEST | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Apteekkikäynneillä valtuuksia on hyödynnetty yhteensä noin 55 000 kertaa kesäkuusta 2019 lähtien. Tästä määrästä maaliskuun aikana asiointikertoja on ollut 9 500 kertaa.
Sähköinen valtuutus on helppo ja turvallinen vaihtoehto auttaa läheisiä ja naapureita
Koronatilanteen vuoksi riskiryhmiin kuuluvia ja henkilöitä, joilla on koronalle tyypillisiä oireita, suositellaan välttämään käyntiasiointia. Jos henkilö kuuluu näihin ryhmiin, hän voi antaa luottohenkilölleen sähköisen valtuuden hakea reseptilääkkeet apteekista. Valtuus on voimassa kaikissa Suomen apteekeissa.
Reseptilääkkeiden hakemiseen voi valtuuttaa Suomi.fi-valtuuksissa niin puolison, sukulaisen kuin tutun tai auttamishaluisen naapurin. Valtuudet-palvelussa voi itse määritellä, kauanko valtuus on voimassa - vaikka vain yhden päivän. Valtuus astuu heti voimaan. Valtuuden voi myös peruuttaa.
Valtuutettu henkilö ei tarvitse apteekkiin mukaansa potilaan dokumentteja, kuten Kela-korttia tai potilasohjetta. Sähköisen valtuuden saaneen henkilöllisyys tarkistetaan apteekissa passista, henkilökortista tai ajokortista.
Valtuutetun henkilön tulee kertoa apteekissa, kenen puolesta on asioimassa ja mitä lääkettä hän on hakemassa.
* Tiedotetta on korjattu 5.6.2020 Raportointijärjestelmässämme olleen teknisen virheen vuoksi tiedotteessa kerrottiin huhtikuussa virheellisesti, että maaliskuun aikana olisi tehty 22 000 sähköistä valtuutta apteekkiasiointia varten sekä 50 000 muuta sähköisiä valtuuksia Pahoittelemme tapahtunutta virhettä.
Näin Suomi.fi-valtuutus tehdään
- Tunnistaudu pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla palveluun osoitteessa suomi.fi/valtuudet.
- Siirry valikosta kohtaan ”Anna valtuus”.
- Lisää valtuuttamasi henkilön nimi ja henkilötunnus.
- Valitse Valtuusasiat-listalta "Apteekkiasiointi" ja määrittele valtuuden voimas-saoloaika.
- Valtuutetun tulee kirjautua Suomi.fihin ja hyväksyä valtuuspyyntö.
- Kerro valtuuttamallesi henkilölle henkilötunnuksesi sekä tarvitsemiesi resepti-lääkkeiden nimi.
Apteekkiasiointiin löytyy myös ohjevideo osoitteessa: youtu.be/QKooumPvgHA
Suomi.fi-valtuuksissa voi tarkistaa kaikki annetut ja saadut asiointivaltuudet. Lisäksi palvelussa näkee lähetetyt ja vastaanotetut valtuuspyynnöt, jotka ovat voimassa vasta, kun ne on vahvistettu. Palvelusta näkee myös ne valtuudet, joiden voimassaoloaika on päättynyt tai jotka on mitätöity kesken voimassaoloajan.
Suomi.fi-valtuudet pähkinänkuoressa
- Suomi.fi-valtuuksien avulla henkilö tai yritys voi antaa toiselle henkilölle tai yritykselle valtuuden eli oikeuden asioida puolestaan. Lisäksi henkilö tai yritys voi pyytää oikeutta asioida toisen henkilön tai yrityksen puolesta.
- Valtuudet-palvelulla on luotu lähes 7,5 miljoonaa valtuutta.
- Valtuudet palvelun avulla tehdään kuukausittain yli 2,5 miljoonaa puolesta-asiointia.
- Valtuudet-palvelua hyödyntäviä asiointipalveluita on jo yli 100.
- Apteekkiasioinnin valtuuttaminen on ollut mahdollista kesäkuusta 2019 alkaen.
- Digi- ja väestötietovirasto (entinen Väestörekisterikeskus) julkaisi Valtuudet-palvelun vuonna 2017.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Kehityspäällikkö Mika King, 358 295 535 301, mika.king@dvv.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Vuonna 2020 perustettu Digi- ja väestötietovirasto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Virasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyivät 1.1.2020.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Finland och Estland utökade det automatiska informationsutbytet mellan befolkningsregistren3.11.2026 06:10:00 EET | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata (MDB) och Estlands inrikesministerium har utökat det automatiska informationsutbytet mellan Finlands och Estlands befolkningsregister. Det innebär att ändringar i adressuppgifter för finska och estniska medborgare nu överförs automatiskt mellan ländernas befolkningsregister.
Suomi ja Viro laajensivat väestörekisterien automaattista tiedonvaihtoa3.11.2026 06:10:00 EET | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto (DVV) ja Viron sisäministeriö ovat laajentaneet Suomen ja Viron väestörekisterien välistä automaattista tiedonvaihtoa. Tämän myötä Suomen ja Viron kansalaisten osoitetietojen muutokset siirtyvät nyt automaattisesti maiden väestörekisterien välillä.
Finland and Estonia have expanded the automatic exchange of information between population registers3.11.2026 06:10:00 EET | Press release
The Digital and Population Data Services Agency and the Estonian Ministry of the Interior have expanded the automatic exchange of information between the Finnish and Estonian population registers. With this expansion, changes in the address information of Finnish and Estonian citizens are now automatically transferred between these countries’ population registers.
Nästan 400 organisationer övar på digitala störningssituationer i november30.10.2026 08:13:58 EET | Pressmeddelande
Allvarliga sårbarheter i informationssäkerheten har i betydande omfattning stört organisationerna och påmint dem om vikten av beredskap och övning. Under Taisto-övningen i november övar team från nästan 400 organisationer på att agera under digitala störningssituationer. Taisto-övningen ordnas av Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata.
Lähes 400 organisaatiota harjoittelee digitaalisten häiriötilanteiden varalta marraskuussa30.10.2026 08:13:58 EET | Tiedote
Vakavat tietoturvahaavoittuvuudet ovat häirinneet laajasti organisaatioiden toimintaa ja muistuttaneet varautumisen ja harjoittelun tärkeydestä. Marraskuun Taisto-harjoituksessa lähes 400 organisaation tiimit harjoittelevat toimintaa digitaalisten häiriötilanteiden aikana. Taisto-harjoituksen järjestää Digi- ja väestötietovirasto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
