Suomussalmen talkkihankkeeseen 1,6 miljoonan euron T&K-laina Business Finlandilta
Business Finland on myöntänyt 1,6 miljoonan euron T&K-lainan Tulikivi Oyj:lle ”Hiilineutraali talkkikaivos ja -prosessi” -hankkeen rahoitukseen.
Hanke on osa kokonaisuutta, jossa Tulikivi ja sen täysin omistama tytäryhtiö Nordic Talc Oy pyrkivät muuttamaan Suomussalmen vuolukivitehtaan talkintuotantolaitokseksi ja varmistamaan talkkivarantojen teollisen hyödyntämisen, joko yhtiön itsensä tai kolmannen osapuolen toimesta.
Hankkeen kesto on vuoden 2025 loppuun saakka, ja hankkeen johtajana toimii Nordic Talc Oy:n toimitusjohtaja Erkki Kuronen.
”Hiilineutraali talkkikaivos ja -prosessi” -hankkeen tavoitteena on kehittää louhinta- ja rikastusprosessi, joka mahdollistaisi hiilineutraalin tuotannon. Sen lisäksi hankkeessa selvitetään talkin tuoteominaisuuksien vaihtelu ja kehitetään energiatehokkaat hienojauhatustekniikat eri käyttökohteisiin soveltuville talkkituotteille. Talkkituotteille tehdään käyttäjien edellyttämät todentamiset ja tuotetestaukset. Osana hanketta selvitetään lisäksi tuotannon sivutuotteiden hyödyntämismahdollisuudet.
Hankkeen tavoitteena on kehittää tulevaisuuden talkintuotantolaitos, joka vastaa 2030-luvun vaatimuksiin. Tulikivi haluaa olla edelläkävijänä mahdollistamassa, että asiakkaiden vastuullisuustavoitteita voidaan tulevaisuudessa tukea tarjoamalla hiilineutraaleja, jäljitettäviä ja laadukkaita talkkituotteita. Myönnetty T&K-laina mahdollistaa aikaisempaa vahvemman kehityspanoksen näiden tavoitteiden saavuttamiseen ja hankkeen edistämiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki VauhkonenToimitusjohtajaTulikivi Oyj
Puh:040-5245593Tietoja julkaisijasta
Tulikivi on suomalainen perheyritys, joka on erikoistunut tulisijoihin, kiukaisiin ja sisustuskiviin. Yritys valmistaa kestäviä ja ekologisia lämmitysratkaisuja, joissa yhdistyvät huippuluokan muotoilu ja toiminnallisuus. Tulikiven tuotteet valmistetaan korkealaatuisista luonnon- ja kierrätysmateriaaleista, ja ne ovat tunnettuja pitkästä käyttöiästään sekä energiatehokkuudestaan. Tulikivi on saavuttanut kansainvälistä menestystä ja on arvostettu toimija alallaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulikivi Oyj
Suomussalmen talkkihankkeen ympäristölupahakemus toimitettu Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle9.5.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Tulikivi Oyj on toimittanut Suomussalmen talkkivarantojen hyödyntäminen -hankkeen ympäristö- ja vesilain mukaisen lupahakemuksen Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle 9.5.2025.
Environmental permit application for the Suomussalmi talc project submitted to the Regional State Administrative Agency of Northern Finland9.5.2025 10:30:00 EEST | Press release
Tulikivi Oyj has submitted the environmental and water permit application for the Suomussalmi talc project to the Regional State Administrative Agency of Northern Finland on 9 May 2025.
Uuteen teolliseen hiekka-akkuun täytteeksi tuhannen takan verran vuolukiveä12.11.2024 06:55:00 EET | Tiedote
Loviisan Lämmölle Uudenmaan Pornaisiin rakennettavan hiekka-akun rakennustyöt ovat edenneet hyvin. Hiekka-akun väliaineena käytetään Tulikiven tuotannon sivuvirtana syntyvää vuolukivimursketta.
Kainuun ELY-keskus antoi perustellun päätelmän Suomussalmen talkkihankkeesta6.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Tulikivi Oyj:n tytäryhtiö Nordic Talc Oy selvittää talkkituotannon aloittamista Kivikankaan kaivospiirin alueella Haaposen esiintymässä, Suomussalmella.
The Kainuu ELY Centre provided a reasoned conclusion on the Suomussalmi talc project6.11.2024 10:00:00 EET | Press release
Tulikivi Oyj's subsidiary, Nordic Talc Oy, is investigating the commencement of talc production in the Kivikangas mining area within the Haaponen deposit, located in Suomussalmi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme