Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer: Ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu yksityisellä sosiaalipalvelualalla

Jaa

SuPerin, Tehyn ja ERTOn (Sote ry) julistama ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu koko yksityisellä sosiaalipalvelualalla.Ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi 2.5.2023 klo 13.00 ja se päättyy 30.5. klo 13.00. Työtaistelutoimia voidaan tarvittaessa jatkaa tämän jälkeen. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee kaikkia yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen (SOSTES) piirissä olevia työpaikkoja ja tehtäviä. Kiellolla on vaikutuksia muun muassa hoiva-alan yrityksiin, kotipalveluun ja varhaiskasvatukseen.

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana järjestöjen jäsenet tekevät töitä normaalisti ennalta suunniteltujen työvuorolistojen mukaisesti, mutta ylityötä ei tehdä eikä vuoroja muuteta.

– Yksityisen sosiaalipalvelualan palkat ovat jääneet huomattavasti jälkeen julkisen sektorin vastaavaa työtä tekevien palkoista. Hoitajat siirtyvät julkiselle sektorille tai muille aloille, jos palkkaeroa ei korjata, SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola sanoo.

Neuvotteluja vuoden 2023 palkankorotuksista on käyty tammikuun lopusta lähtien.

SuPer on lisäksi antanut kaksi lakkovaroitusta 4.5.2023. Toisen piirissä ovat ilmoitetut ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköt, ja toisen lakkovaroituksen piirissä ovat ilmoitetut varhaiskasvatuksen yritykset.

SuPer kuuluu neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Sote ry:hyn kuuluvat myös Tehy ja ERTO. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa. SuPer on suurin yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijöitä edustava ammattiliitto.

Lisätietoja:
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 5275 085

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer on hyväksynyt neuvottelutuloksen kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimuksiin – Palkkatasa-arvon edistämistä jatketaan hoitoalalla ja kasvatus- ja ohjausaloilla5.5.2025 23:30:21 EEST | Tiedote

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittohallitus hyväksyi tänään 5. toukokuuta SOTE-sopimuksesta, HYVTESistä, KVTES:stä ja KT:n yritysjaoston sopimuksista saavutetun neuvottelutuloksen. Palkkaratkaisu koostuu vientialojen mukaisesta palkkaratkaisusta ja sen lisäksi tulevasta palkkaohjelmasta.

Hätätyösääntelyä ei tule muuttaa – puuttuminen työtaisteluoikeuteen on perusteetonta9.4.2025 13:21:06 EEST | Tiedote

SuPer on lausunnossaan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle vastustanut hätätyön käytön laajentamista työtaisteluissa, sillä työnantajat ovat käyttäneet hätätyötä sote-alalla väärin. – On tärkeää, että valiokunnassa ymmärretään hätätyön viimesijainen tarkoitus. Myös sote-työntekijöillä tulee olla mahdollisuus parantaa työehtojaan, puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye