Supercell palasi Suomen maineikkaimmaksi yritykseksi

T-Media selvitti Suomessa toimivien yritysten mainetta touko-heinäkuussa jo kymmenettä vuotta. Tämän vuoden Luottamus&Maine-tutkimukseen vastasi yhteensä 11 663 suomalaista. Kolmen kärkeen sijoittuneista yrityksistä Supercell ja Ponsse ylsivät erinomaisiin mainearvosanoihin 4.11 ja 4.06. KONE oli hyvämaineisimpien kolmas hyvällä arvosanalla 3.93.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä t-media.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Luottamus&Maine 2022 -tutkimus, jossa selvitettiin 30 Suomessa toimivan yrityksen maine suuren yleisön keskuudessa. Touko-heinäkuussa toteutettuun tutkimukseen osallistui 11 663 suomalaista. Jokaiselle yritykselle lasketaan oma mainearvosana kahdeksan kriittisen maineen osa-alueen kautta asteikolla yhdestä viiteen virhemarginaalin ollessa tyypillisesti 0.04 yksikköä.
Peliyhtiö Supercell palasi tänä vuonna Suomen maineikkaimmaksi yritykseksi kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Suomalaiset arvioivat Supercellin maineikkaimmaksi yritykseksi ensimmäisen kerran vuonna 2014.
"Menestys osoittaa, että Supercell ei jäänyt vain yhden hetken ilmiöksi. Ihmisten pitkäaikainen arvostus peliyhtiötä kohtaan on suomalaisen suuren yleisön kumarrus koko peliklusterille ja sen asemalle yhteiskunnassa omana toimialanaan”, T-Median kehitysjohtaja Riku Ruokolahti sanoo.
Supercell on Luottamus&Maine-tutkimuksen kymmenvuotisessa historiassa ainoa Suomen maineikkaimman yrityksen aseman saavuttanut yritys, joka ei ole perheyritys.
“Tutkimuksen historian aikana olemme havainneet, että yritysten omistusrakenteella on yhteys erittäin maineikkaisiin yrityksiin. Tyypillisesti joka vuosi viiden maineikkaimman yrityksen joukossa on kolmesta neljään yritystä, joilla on perheyritystausta”, Ruokolahti jatkaa.
Venäjän hyökkäyssodan vaikutus näkyy mainelistauksissa
Venäjän hyökkäyssota on vaikuttanut merkittävästi Venäjällä toimineiden suomalaisyritysten maineeseen. Huonomaineisten yritysten listalle tippuivat uusina yrityksinä tänä vuonna Hesburger, Fortum ja Teboil. Hyvämaineisten yritysten puolella isoin lasku kirjattiin Fazerille, jolla oli toimintaa myös Venäjällä.
“Kritiikki Venäjällä toimineita yrityksiä kohtaan on kovaa eikä edes nopea poistuminen Venäjältä ole auttanut. Samalla yleinen kriittisyys yrityksiä kohtaan on myös kasvanut. Supercell on Fiskars Groupin kanssa ainoa kymmenen hyvämaineisimman yrityksen listalla oleva yritys, joka pystyi parantamaan mainettaan edellisvuodesta. Kaikilla muilla hyvämaineisilla maineen arvosana laski”, T-Median toimitusjohtaja Harri Leinikka sanoo.
Tämän vuoden tutkimuksessa nousut olivat harvinaisia. Suurin mainenousu kirjattiin Tietoevrylle, jonka maine nousi 0.31 yksikköä arvosanaan 3.38.
Carunan maine nousi 0.29 yksikköä ja aikaisemmin niin ikään huonomaineisten listalla ollut Stockmann nosti mainettaan johtamisessa ja taloudessa enemmän kuin muut yritykset.
Kriisiajat vaativat hyvää johtajuutta ja työnantajuutta
Vuoden aikana suurin pudotus yksittäisten maineen osa-alueiden keskiarvoissa on tapahtunut taloudellista kannattavuutta ja vakautta mittaavassa osa-alueessa. Luottamus&Maine-tutkimuksen vaikuttavuusanalyysit kuitenkin osoittavat, että kansalaisten luottamuksen ja sidosryhmätuen rakentumiseen vaikuttavat nyt aikaisempaa vahvemmin hyvä johtajuus ja mielikuvat yrityksistä työnantajina.
“Suurin parannus yritysten mielikuvissa kymmenen vuoden ajanjaksolla on tapahtunut työpaikan osa-alueessa. Kehityssuunta on hyvä, mutta tutkimuksen historian aikana suomalaiset eivät ole vielä kertaakaan arvioineet työnantajuutta tai johtamista mittaavia osa-alueita hyvälle tasolle. Nousulle olisi nyt selvästi tarvetta, erityisesti kriisiaikoina suomalaiset odottavat hyvää johtajuutta ja selkeää suuntaa”, Leinikka kertoo.
Näin tutkimme
Luottamus&Maine 2022 -tutkimuskierroksen tavoitteena oli selvittää Suomessa toimivien yritysten mainetta suomalaisten keskuudessa. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 31.5.–1.7.2022.
Organisaatioita arvioitiin T-Median Luottamus&Maine-tutkimusmallilla, jossa organisaation saama mainepistemäärä muodostuu kahdeksan eri osa-alueen keskiarvona. Osa-alueet ovat yrityksen hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus. Tutkimuksessa käytettiin viisiportaista arviointiasteikkoa (1–5).
Tutkimukseen osallistui 11 663 suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti (pois lukien Ahvenanmaa). Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Julkistetut hyvä- ja heikkomaineisimmat yritykset valikoituivat tutkittavien yritysten joukkoon keväällä 2022 toteutetun esitutkimuksen perusteella. Esitutkimuksessa yli tuhat suomalaista nimesi spontaanisti kaksi mielestään erityisen hyvämaineista yritystä ja kaksi erityisen heikkomaineista yritystä. T-Media ei ohjaa valittavien yritysten valintaa. Kolmekymmentä eniten mainintoja saanutta yritystä tutkittiin tarkemmin Luottamus&Maine-mallilla. Nyt julkistettavalle listalle päätyi kymmenen korkeinta sekä kymmenen heikointa arvosanaa saanutta yritystä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri LeinikkaToimitusjohtajaT-Media Oy
Puh:+358 40 505 5001harri.leinikka@t-media.fiRiku RuokolahtiKehitysjohtajaT-Media Oy
Puh:+358 400 512 200riku.ruokolahti@t-media.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
T-Media on Suomen johtava maineen tutkimiseen sekä strategiseen neuvonantoon keskittynyt yritys. Käytämme liikkeenjohtamisen teoriaan ja tilastotieteeseen perustuvia työkaluja, jotka todentavat maineen liiketoimintavaikutukset. Olemme tehneet yli 2000 Luottamus&Maine-tutkimusta yli 40 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta T-Media Oy
Ammattikorkeakoulutuksen maine on hyvällä tasolla – Oamk ja Polamk ovat maineikkaimmat6.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
T-Media tutki kaikkien suomalaisten ammattikorkeakoulujen mainetta helmi-maaliskuussa 2025. Parhaimmat mainearviot saivat Oulun ammattikorkeakoulu Oamk sekä Poliisiammattikorkeakoulu Polamk, joskin maine-erot korkeakoulujen arvioiden välillä ovat huomattavan pienet.
Turvallisena ja viihtyisänä koettu Kuopio nosti vetovoimaansa eniten – Tampereen suosio jatkuu2.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Turvallisena ja viihtyisänä koettu Kuopio on kasvattanut eniten vetovoimaansa Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa. Tampere on edelleen Suomen vetovoimaisin, pääkaupunkiseutu on asukkailleen mainettaan parempi.
S-Pankki on finanssialan maineikkain – hyvä maine suojelee Nordnetin kriisissä5.3.2025 00:01:00 EET | Tiedote
T-Median toteuttama finanssialan yritysten Luottamus&Maine-tutkimus paljastaa, että finanssialan hyvämaineisin yhtiö on S-Pankki. Nordnetin palvelukriisi ei näy vielä tuloksissa. Yritysten maine vaikuttaa vahvasti suomalaisten käytökseen, kuten luottamukseen, alan yrityksiä kohtaan.
Förtroendestudie i dagligvaruhandeln: ICA tappar anseende medan Willys och Lidl klättrar21.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
En ny studie från Reputation and Trust Analytics visar ett tydligt skifte inom svensk dagligvaruhandel. ICA, länge branschens mest ansedda aktör, tappar i anseende och faller till fjärde plats. Samtidigt stärker lågpriskedjor som Willys och Lidl sina positioner. Willys toppar listan, följt av Hemköp och Lidl.
De mest och minst ansedda nordiska företagen undersökta – Temu och Shein i botten18.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Pressmeddelande, 18.2.2025, fri för publicering kl. 00.01 GMT +2 Temu och Shein är bland de minst ansedda företagen i alla nordiska länder, visar Reputation&Trust-studien som genomförts i Sverige, Norge, Finland och Danmark. IKEA är en evig favorit bland nordiska konsumenter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme