Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin kuntavaaliteemat: Vanhustenhoito on kriittinen sektori, jonka merkitys on tunnustettava

24.5.2021 05:38:00 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

Jaa
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola muistuttaa vanhustenhoidon kriittisestä roolista. – Helposti unohdetaan, kuinka merkittävää työtä vanhustenhoidossa tehdään koko ajan. Koronakriisin aikana vanhustenhoito on ollut keskeisessä roolissa tartuntojen leviämisen ehkäisemisessä eli koko pandemian hoitamisessa. Kaikki vanhustenhoidon asiakkaat kuuluvat riskiryhmiin ja sairastuneet hoidetaan hoivakodeissa eikä heitä siirretä erikoissairaanhoitoon. Asukkaiden ja työntekijöiden suojaaminen tartunnoilta on vaatinut jatkuvaa riskinarviointia ja asioiden organisointia uudella tavalla, Paavola kertoo.

Työturvallisuus on hoidettava kuntoon normaaliaikana, jotta myös kriisiajoista selvitään hyvin. – Vanhustenhoidon kriittistä roolia pandemian hoitamisessa ei tunnistettu riittävän ajoissa, Paavola huomauttaa. – Pandemian alussa hoitajat unohdettiin paikoin selviämään yksin velvoitteista jatkuvan tartuntavaaran ja puutteellisen suojautumisen kanssa. Onneksi Suomessa sote-henkilöstöllä on hyvä koulutus ja ammattitaito, jotka auttavat selviytymään haastavissakin tilanteissa. On kuitenkin tunnistettava hyvissä ajoin riskit ja sektorit, joilla kriittistä työtä tehdään.

–  Kuntavaaleissa vanhustenhoito on ollut vuosikymmeniä yksi kärkiteemoista, sillä se huolettaa monia kuntalaisia. On välttämättömänä, että vanhustenhoidon tervehdyttäminen jatkuu. Ympärivuorokautisen vanhustenhoidon sitova henkilöstömitoitus on hyvä alku, ja lakia tulee noudattaa kaikissa yksiköissä kaikkina vuorokaudenaikoina. Myös kotihoidon henkilöstömitoitus on saatava kuntoon ja kaikille asiakkaille on pystyttävä tarjoamaan heille luvattu, tarpeenmukainen hoito. – Kuntalaisilla on oikeus laadukkaisiin peruspalveluihin. Niiden saatavuutta ja saavutettavuutta on parannettava, Paavola muistuttaa.

Henkilöstömitoitus ei lain voimaantulosta huolimatta ole kaikkialla kohdallaan. Laissa on määritelty minimimitoitus, mutta monessa paikassa minimi ei ole riittävä. Todellinen tarve täytyy määritellä yksikkökohtaisesti. Myös välittömän ja välillisen asiakastyön määrittämisessä on ollut ongelmia. Lain tarkoitus on, että hoitajat voivat keskittyä hoitotyöhön ja tukitöihin suunnataan erilliset resurssit. –  Vanhuksilla on oikeus hyvään hoitoon, osaaviin hoitajiin, riittävään ravintoon ja ulkoiluun, puheenjohtaja Paavola vaatii.

Myös kotihoitoa on kehitettävä ja huolehdittava kotihoidon riittävästä henkilöstömäärästä. Koti ei ole kaikille ikäihmisille oikea asuinpaikka, jos asiakkaan kunto ei sitä enää salli. Kaikille tuleekin osoittaa tarpeenmukainen ja turvallinen hoitopaikka.

Riittävän henkilöstömäärän lisäksi koulutuksella on merkitystä palvelujen saatavuudelle ja laadulle. Hyvä hoito sekä potilas- ja asiakasturvallisuus ja työturvallisuus edellyttävät, että kaikilla työntekijöillä on riittävä ja asianmukainen koulutus.

Lue lisää SuPerin kuntavaalitavoitteista www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu noin 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

https://www.superliitto.fi/

SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin Inberg: Raskasta hoitotyötä ei voi määrätä jatkumaan 70-vuotiaaksi8.10.2026 12:09:22 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeriö nostaa virkapuheenvuorossaan yhdeksi vaihtoehdoksi vanhuuseläkeiän nostamisen 70 vuoteen. Mallissa alinta vanhuuseläkeikää nostettaisiin kuusi kuukautta ikäluokkaa kohden. Ministeriö arvioi eläkeiän nostamisen voivan pitkällä aikavälillä lisätä työllisyyttä 50 000–120 000 henkilöllä. SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg kyseenalaistaa esityksen erityisesti fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavassa hoito- ja hoivatyössä.

SuPerin Inberg: Hyvinvointialueiden leikkaukset kriisiyttävät ikääntyneiden palvelut – epäkohtailmoituksia tehneisiin työntekijöihin ei saa kohdistaa vastatoimia5.10.2026 05:00:00 EEST | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg on huolissaan hyvinvointialueiden mittavista säästötoimista, jotka heikentävät merkittävästi palvelujen laatua ja henkilöstön jaksamista. Ikääntyneiden palvelut ovat olleet laajojen leikkausten kohteena usean vuoden ajan, eikä palveluissa ole enää leikattavaa. – SuPeriin tulee yhä useammin yhteydenottoja jäseniltä, jotka ovat huolissaan henkilöstön määrästä, hoidon laadusta, asiakasturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista. SuPer vie epäkohtia eteenpäin ja nostaa niitä esiin, sillä useat työntekijät pelkäävät vastatoimia työnantajalta, Inberg kertoo.

SuPerin Inberg: Nimikesuojatut lähihoitajat tulisi siirtää laillistettuihin ammattihenkilöihin sosiaali- ja terveydenhuollossa2.10.2026 09:32:51 EEST | Tiedote

SuPer esittää lähihoitajan ammattinimikkeen siirtämistä sosiaali- ja terveydenhuollon laillistettuihin ammattihenkilöihin. Laillistaminen vahvistaisi asiakas- ja potilasturvallisuutta sekä työturvallisuutta, ja tekisi näkyväksi lähihoitajien vahvan koulutuksen, ammattitaidon ja keskeisen aseman sosiaali- ja terveydenhuollossa. – Näin valvonnassa voitaisiin tarvittaessa rajata ammattioikeuksia sen sijaan, että vaihtoehtona olisi käytännössä vain nimikkeen käyttöoikeuden poistaminen, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg kertoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye