SuperPark Oulu osaksi Osuuskauppa Arinaa
27.1.2021 08:00:00 EET | Osuuskauppa Arina | Tiedote

Vuokralaisesta osaksi Arinan palvelukokonaisuutta
SuperPark on liikunnallinen sisäaktiviteettipuisto, jonka monipuolinen sisältö tarjoaa iloa ja elämyksiä kaiken ikäisille liikkujille. Suomessa SuperPark-puistoja on 8 ja lisäksi suomalaisomisteinen konsepti on laajentunut Aasiaan. Ensimmäinen puisto perustettiin Vuokattiin vuonna 2012. Oulun SuperPark avattiin Limingantullin Terminaali-kiinteistöön vuonna 2014 ja uudistettiin kesällä 2020.
Terminaali on Osuuskauppa Arinan omistama liikunta- ja tapahtumakeskus, jossa on useita eri toimijoita. SuperParkinlähes 6 000 m2 tilat sisältävät jatkossakin sisäaktiviteettipuiston lisäksi ravintolan. SuperPark Oulun henkilökunta siirtyy yrityskaupan yhteydessä Osuuskauppa Arinan palvelukseen.
– SuperPark Oulu on ollut alusta lähtien hyvä yhteistyökumppani Original Sokos Hotel Arinalle ja sen vieraille. SuperParkin palvelut, kuten lasten syntymäpäivät, kesäleirit ja työvirepäivät, tarjoavat paljon mahdollisuuksia Arinan omistajille. Aiemmin olemme edesauttaneet lasten ja nuorten liikkumista mm. Kannustajat-tuella ja rakentamalla Ässäkenttiä. SuperPark Oulu kannustaa perheitä liikkumaan ja pitämään samalla hauskaa, sanoo Arinan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.
– Arinan tarkoitus on tuottaa omistajille monipuolisia palveluja ja hyötyjä. Iloisen mielen ja liikunnan hyödyn lisäksi omistajamme saavat Bonusta lipuista, tuotteista, ravintolasta sekä esimerkiksi lasten syntymäpäiväjuhlista. Jatkamme puistossa nykyisellä konseptilla ja kehitämme sitä edelleen vastaamaan entistä paremmin omistajiemme tarpeita ja toiveita. Nyt aikaansaatu ratkaisu mahdollistaa uudenlaisen yhteistyön hotellimme kanssa sekä tukee ja edistää alueen kotimaan matkailua, Peltoniemi lisää.
– Oulun SuperPark on ollut koko ajan suosittu alueella ja uskomme vahvasti sille olevan kysyntää myös tulevaisuudessa. Arina on ollut meille hyvä kumppani alusta lähtien ja haluamme yrityskaupalla varmistaa toiminnan laadukkaan jatkon nykyisille ja uusille asiakkaille Pohjois-Suomessa, sanoo SuperPark Oy:n toimitusjohtaja Juha Tanskanen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SuperPark Oy., toimitusjohtaja Juha Tanskanen, +358 400 415 563, juha.tanskanen@superpark.fi
Osuuskauppa Arina, toimialajohtaja Ulla Peltoniemi, matkailu- ja ravitsemiskauppa, +358 500 516 855, ulla.peltoniemi@sok.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Ruoan verkkokauppa kasvaa Arinassa – robottikuljetukset, tunnin toimitukset ja keskitetty keräily helpottavat arkea12.5.2026 09:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan ruoan verkkokaupan kehitys on jatkunut myönteisenä koko kevään. Kasvu näkyy arjessa, kun yhä useampi asiakas hyödyntää verkkokauppaa osana viikoittaisia ruokaostoksia. Tilausmäärien kasvaessa palvelut laajenevat uusiin myymälöihin, ja kotiinkuljetukset on keskitetty ruoan verkkokaupan keräilykeskukseen Oulun, Kempeleen, Haukiputaan, Limingan ja Tyrnävän alueilla. Kehitystyössä yhdistyvät automaatio, robotiikka ja osaava henkilökunta, mikä näkyy asiakkaille entistä sujuvampana palveluna.
Osuuskauppa Arinan uusi edustajisto on valittu – Yli 55 000 asiakasomistajaa äänesti Arinan vaaleissa28.4.2026 20:01:50 EEST | Tiedote
S‑vaalilautakunta on julkistanut Osuuskauppa Arinan kevään 2026 osuuskauppavaalien tuloksen. Äänioikeutta käytti 55 708 asiakasomistajaa, ja äänestysprosentti oli 27,6 prosenttia (- 4,6 %). Edustajistoon valittiin 65 jäsentä, jotka toimivat arjen ääninä ja viestinviejinä Arinan hallinnon ja asiakasomistajien välillä. Edustajistoon valitut ja kaikkien ehdokkaiden äänimäärät on julkaistu arina.fi/vaalit vaalisivuilla. S-vaalilautakunta kiittää asiamiehiä, ehdokkaita ja äänestäjiä aktiivisuudesta.
Uusi S-market Levi vahvistaa alueen päivittäispalveluja – moderni myymälä tuo Levin alueelle laajat valikoimat ja helpon asioinnin22.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa uuden S-market Levin torstaina 23.4.2026. Noin 9,5 miljoonan euron investointi tuo Levin alueelle modernin ja asiakaslähtöisesti suunnitellun päivittäistavarakaupan, jossa sujuva asiointi, arjen helppous ja alueen erityispiirteet ovat keskiössä.
Osuuskauppa Arina mukaan Oulun elämysareena- ja Raksila-hankkeen kehitystyöhön22.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on solminut yhteistyösopimuksen SRV:n ja Trevian Asset Managementin kanssa Oulun elämysareenan ja Raksilan alueen kehittämiseen liittyen. Yhteistyö tukee Raksilan alueen kokonaisvaltaista kehittämistä ja tähtää merkittävään Oulun vetovoimaa vahvistavan elinvoimahankkeen edistämiseen.
Hiukkavaaran ja Zeniitin S-marketit vahvistavat kasvavien alueiden päivittäispalveluja– modernit myymälät palvelevat asiakkaita laajoilla valikoimilla ja edullisella hintatasolla10.3.2026 07:56:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa torstaina 12.3. klo 10 kaksi uutta S-market-yksikköä: S-market Hiukkavaaran Ouluun ja S-market Zeniitin Kempeleeseen. Uudet, moderneilla palveluilla varustetut myymälät tarjoavat laajat valikoimat, sujuvan asioinnin ja energiatehokkaat ratkaisut kasvavien alueiden asukkaiden arkea helpottamaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

