Sura Kangaspeskan Verkko-näyttely avautuu - näyttely toteutettu Foodoran ensi kertaa myöntämän taidepalkinnon turvin

“Valtavat taideteokseni kuvaavat samanaikaisesti zoomattuja lähikuvia ja suuria, kaiken kattavia näkymiä. Meistä voi olla vaikea asettua samaan kontekstiin syvänmeren massiivisuuden tai sinne piiloutuneen mikrobiologisen elämän kanssa. Minulle on kuitenkin tärkeää tarkastella teosteni kautta aiheita, joihin minun on mahdollisimman vaikea samaistua”, kertoo kuvataiteilija Sura Kangaspeska.
Arkkitehdiksi valmistunut Kangaspeska kuvaa Verkko-näyttelyssään, kuinka ihmismielen näkemys omasta itsestään muuttuu, kun huomio kohdistuu erilaisiin mittakaavoihin. Ihminen voi olla samanaikaisesti pieni, suuri tai jopa valtava, kun myötätunto vaihtaa kohdettaan. Kangaspeska näkee, että ihmismieli kohtaa eri tavoin pienet yksityiskohdat kuin edessä aukeavat, jopa loputtomilta tuntuvat maisemat.
Kangaspeska toteutti näyttelyynsä myös Foodorasta inspiroituneen Brunssi-teoksen, joka ammentaa ystävyydestä ja auringosta. Foodora näkyy suomalaisilla paikkakunnilla, siksi myös yritys halusi tukea Kangaspeskan julkisessa kaupunkiympäristössä olevaa näyttelyä.
“Kangaspeska on erinomainen nuori taiteilija, joka liikkuu sulavasti kuvan, digitaalisen taiteen ja kuvanveiston välillä. Foodora kuuluu kiinteästi ihmisten elämään, kuten taidekin. Haluamme tukea suomalaista kulttuuria, siksi halusimme mahdollistaa Sura Kangaspeskan näyttelyn Tampereella,” Foodoran toimitusjohtaja Joonas Kuronen sanoo.
Kangaspeska on ensimmäinen taiteilija, jolle Foodora myöntää taideapalkinnon. Tästä eteenpäin Foodora myöntää vuosittain 5000 euron arvoisen taideapalkinnon nuorelle kuvataiteilijalle.
“Haluamme myös jatkossa tukea suomalaista taidetta, siksi päätimme perustaa oman taidepalkinnon nuorille kuvataiteilijoille. Haluamme haastaa myös muut alustatalouden yritykset tukemaan suomalaista taidetta. Taiteessa, kuten myös toiminnassamme, on aina kyse uuden luomisesta”, Joonas Kuronen jatkaa.
Kuraattori, galleristi Veikko Halmetoja näkee tamperelaisen Kangaspeskan teoksissa kykyä avata katsojille ja kokijoille uusia maailmoja.
“Miltei abstraktien teosten esittävä olemus paljastuu, kun niitä katsoo vuorotellen makro- ja mikrotasolla. Kangaspeska yhdistää hienolla tavalla art nouveaun kuvakieltä nykyaikaiseen visuaaliseen ilmaisuun, johon vaikuttavat valokuvat, tiede ja digitaalinen kuvavirta,” kuvaa Veikko Halmetoja.
Halmetoja kiittää Foodoraa tärkeästä avauksesta nuorille kuvataiteilijoille suunnatun taidepalkinnon perustamisesta. Halmetoja tekee jatkossa myös ehdotuksen vuosittain Foodoralle taidepalkinnon saajasta.
“Uran alku, ensimmäiset näyttelyt ja niiden tuottaminen ovat usein taiteilijan uralla erityisen herkkää aikaa. On upeaa, että Foodora tarttuu juuri tähän vaiheeseen ja tukee nuoria taiteilijoita nousemaan uransa ensimmäiset portaat,” Veikko Halmetoja sanoo.
Verkko-taidenäyttely on esillä Ratinan Tunneligalleriassa toukokuuun loppuun kauppakeskuksen ja stadionin välisessä kevyen liikenteen alikulussa. Kuvataiteilija Sura Kangaspeska on median käytettävissä haastatteluita varten.
Liitteenä olevat kuvat ovat vapaasti median käytettävissä. Kuvissa esiintyy kuvataiteilinja Sura Kangaspeska ja hänen teoksensa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kyösti HagertPR and Communications LeadFoodora
Puh:+358451623300kyosti.hagert@foodora.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjoismaiden suurin ruoan ja päivittäistavarakaupan alan alustatalousyhtiö Foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on toimialansa johtavimpia yrityksiä ympäri maailman. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva Foodora on aloittanut toimintansa vuonna 2007, ja nykyään Foodoran toimistolla työskentelee noin 250 ihmistä. Foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. Foodora tekee elämästä lempeämpää, ja mahdollistaa siten keskittymisen elämän tärkeisiin asioihin. Onneksi on Foodora, oikotie hyvään elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Foodora
Nyt se on mahdollista Raahessa - Foodora käynnistää kotiinkuljetukset 5 kumppanin kanssa25.4.2023 00:00:00 EEST | Tiedote
Foodora vahvistaa toimintaansa Raahessa tiistaista 25.4.2023 alkaen, kun se alkaa kuljettaa ruokaa kotiin, työpaikalle tai minne vain. Palvelussa on alkuun mukana viisi kumppania Hesburgerista Rose Sushiin ja Pizzeria Alto Mareen.
Foodora lanseeraa uuden palvelun - aloittaa saman päivän päivittäistavarakaupan kuljetukset Keravalla5.4.2023 09:05:00 EEST | Tiedote
Foodora toi Suomen-markkinoille Foodora Market -päivittäistavarakauppaketjun joulukuussa 2020. Muutamassa vuodessa Foodora Market on laajentunut toimintaansa ympäri Suomen ja tavoittaa tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa suomalaista. Nyt Foodora Market lanseeraa uuden konseptin ja aloittaa saman päivän kuljetukset Keravalla. Foodora Market toimittaa tilaukset aamuisin ja iltaisin parin tunnin sisällä tilauksesta ja keskipäivällä hiljaisempaan aikaan kolmen, neljän tunnin päästä tilauksesta.
Nyt se on mahdollista Klaukkalassa - Foodora käynnistää kotiinkuljetukset yhdeksän kumppanin kanssa30.3.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Foodora vahvistaa toimintaansa Klaukkalassa torstaista 30.3.2023 alkaen, kun se alkaa kuljettaa ruokaa kotiin, työpaikalle tai minne vain. Palvelussa on mukana yhdeksän kumppania Hesburgerista Ravintola Dopingiin sekä Fu Man Lousta Ravintola Resungaan.
Nyt se on mahdollista Savonlinnassa - Foodora käynnistää kotiinkuljetukset kahdeksan kumppanin kanssa30.3.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Foodora vahvistaa toimintaansa Savonlinnassa torstaista 30.3.2023 alkaen, kun se alkaa kuljettaa ruokaa kotiin, työpaikalle tai minne vain. Palvelussa on mukana kahdeksan kumppania Hesburgerista Pizzeria Savon Solmuun sekä Ravintola Kripasta Ravintola Pedroon.
Pinkki on Euroopan uusi väri – Delivery Hero yhdistää osan eurooppalaisista brändeistään Foodora-brändin alle28.3.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Toukokuun ensimmäisestä päivästä alkaen foodora-perheeseen liittyy neljä EU:n markkina-aluetta, joissa tällä hetkellä toimii eri Delivery Heron brändejä. Itävallassa, Slovakiassa, Tšekissä ja Unkarissa toimivat nykyiset Mjam-, DameJidlo- ja foodpanda-brändit siirtyvät foodora-brändin alle. Samalla tänään Foodora julkistaa uuden logonsa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme