Surullinen näytelmä saa jatkoa – Ammattiliitto Pron tänään ilmoittama lakko ja ylityökielto ovat osa isompaa kuvaa, suhteellisuudentajua ei nyt ole
27.1.2023 17:24:50 EET | Kemianteollisuus ry | Tiedote
Ammattiliitto Pro ilmoitti tänään kolmen päivän lakosta kemianteollisuuden 10:een yritykseen ajalle 13.–15.2.2023. Lisäksi Ammattiliitto Pro ilmoitti myös ylityökiellosta 30.1.–10.2. väliselle ajalle.
- On äärimmäisen valitettavaa, että Ammattiliitto Pro liittyy nyt lakolla uhkailevaan joukkoon yhdessä Teollisuusliiton ja muiden ammattiliittojen kanssa. Yhteistyömme on ollut sillä tasolla, että olisimme odottaneet vastuullisempaa toimintaa. Olemme neuvotelleet niin Teollisuusliiton kuin Ammattiliitto Pron kanssa hyvässä hengessä kuukausien ajan ja lopputulos on tässä, sanoo Kemianteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä.
- Yksinkertaisesti: ammattiliitot ovat nyt hukanneet suhteellisuudentajun tilanteessa, jossa sitä kipeimmin kaivataan. Siitä on hyvänä osoituksena tänään Teollisuusliiton hylkäämä sovintoesitys.
- Me ymmärrämme, että kuluttajien ostovoima on heikentynyt ja inflaatio ja korkotaso nousseet lyhyessä ajassa, mutta kustannukset (mm. energia, raaka-aineet) ovat nousseet moninkertaisesti myös yrityksissä. Kaikkia kuritetaan nyt.Lakoilla ja ylityökielloilla vain vaikeutetaan yritysten palkanmaksukykyä ja pitkitetään palkankorotusten voimaantuloa, sanoo Minna Etu-Seppälä.
Kemianteollisuus teki tammikuussa jäsenyrityksilleen kyselyn, jonka perusteella vajaa kolmannes yrityksistä arvioi joutuvansa turvautumaan lomautuksiin ja joka kuudes irtisanomisiin kevään aikana. Tämä on nyt realisoitumassa. Joulukuun jäsenkyselyssä peräti 80 prosenttia yrityksistä myös kertoi, ettei voi siirtää kohonneita kustannuksia hintoihin lainkaan tai vain osittain.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Etu-SeppäläJohtaja, työelämäKemianteollisuus ry
Puh:+358 40 778 0182minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Twitter: @Kemianteollisuu
Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs
Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq
Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.
Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.
Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry
Budjettiriihestä myönteisiä päätöksiä kasvun vauhdittamiseksi1.9.2026 21:20:02 EEST | Tiedote
Hallituksen viimeisestä budjettiriihestä saatiin vetoapua talouskasvulle. Kemianteollisuus ry pitää myönteisenä, että yhteisöveron alennus toteutuu suunnitellusti ja T&K-rahoituksen nousu jatkuu. Myönteistä on myös hallituksen päätös selvittää päästöttömän ammoniakin tuotantoa Suomessa. Tämä on pitkään kaivattua konkretiaa puhdasta siirtymää edistävästä teollisuuspolitiikasta.
Hallituksen viimeisestä budjettiriihestä toivotaan vetoapua talouskasvulle26.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu vaalikauden viimeiseen budjettiriiheen tilanteessa, jossa teollisuuden uudet tilaukset ja vienti ovat tukevassa kasvussa. Kemianteollisuus ry painottaa, että kasvun ylläpitämiseksi keskeistä on varmistaa kilpailukykyinen sähkön hinta ja huomioida jatkossa lupapäätöksissä koko kansantalouden etu sekä huoltovarmuus.
Kemianteollisuuden työehtosopimukset voimassa myös kolmannen vuoden21.8.2026 11:45:00 EEST | Tiedote
Kemianteollisuuden työehtosopimusten neuvotteluosapuolet Kemianteollisuus, Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ovat yhteisesti todenneet, että alan valtakunnalliset työehtosopimukset pysyvät voimassa sopimuskauden loppuun saakka. Työntekijöitä ja toimihenkilöitä koskevat isoimpien sopimusalojen sopimukset ovat voimassa 31.12.2027 asti ja ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus 31.1.2028 asti. Pienempien sopimusalojen työehtosopimukset päättyvät eri ajankohtina kevään 2028 aikana. Työehtosopimukset kattavat noin 45 000 henkilöä. Kemianteollisuus neuvottelee Teollisuusliiton kanssa yhteensä yhdeksän työehtosopimusta ja Ammattiliitto Pron kanssa viisi.
Kemianteollisuus päästökauppaesityksestä: Hyvä pohja jatkovalmistelulle – hiilivuotosuoja ja investointien edellytykset varmistettava20.7.2026 12:00:02 EEST | Tiedote
Euroopan komissio julkaisi 17. heinäkuuta esityksensä päästökauppadirektiivin (ETS) uudistamiseksi kaudelle 2030–2040. Kyseessä on yksi tämän vaalikauden merkittävimmistä energia- ja ilmastopoliittisista esityksistä, ja se vaikuttaa suoraan Suomen kemianteollisuuden kilpailukykyyn, investointeihin ja toimialan transitioon kohti hiilineutraaliutta.
Kemianteollisuudessa piristymisen merkkejä – hallituksen toimista vetoapua5.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kemianteollisuuden tuotantomäärät ovat kääntyneet kasvuun ja uusien tilausten määrä on kehittynyt myönteisesti. Kemianteollisuus ry:n tuoreen jäsenkyselyn mukaan tilanteensa hyväksi tai erittäin hyväksi arvioivien yritysten osuus on korkeimmillaan sitten vuoden 2023. Yritysjohtajat arvioivat, että hallituksen kasvua tukevat politiikkatoimet, etenkin yhteisöveron ja työn verotuksen keventäminen, vaikuttavat myönteisesti alan kannattavuuteen, investointeihin ja työllisyyteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
