Suomen Metsästäjäliitto ry

Susien määrä mahdollistaa metsästyksen

21.6.2022 14:30:30 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Tiedote

Jaa
Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaiseman kanta-arvion mukaan Suomen susien yksilömäärä ei olisi kasvanut vuoden aikana käytännössä lainkaan. Metsästäjäliitto kummeksuu tilannetta. Susilaumojen määrä on mahdollistanut metsästyksen jo pitkään.

Luonnonvarakeskuksen 21.6.2022 kanta-arvion mukaan Suomen susikannan yksilömäärä on samalla tasolla kuin vuosi sitten. Perhelaumojen määrä on 37 laumaa.

Metsästäjäliitto kummeksuu Suomen susien ailahtelevaa lisääntyvyyttä, tai kannan arviointia. Vuoden 2020 kanta-arvion ennustemalli oletti, että susikanta säilyisi vuonna 2021 ennallaan. Vuoden 2021 kanta-arviossa kanta oli kuitenkin kasvanut 30 prosenttia. Nyt susikanta olisi tuoreen kanta-arvion mukaan muuttumaton.

Luken kertoo laskentamallinsa tuloksissa olleen virheitä kahden edellisen vuoden kanta-arvioissa. Vastaavalla tavalla Luke ilmoitti virheistä susikannan suotuisan suojelutason viitearvon määrittelytyön väliraportissa viime syksynä pian raportin julkaisemisen jälkeen.

Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg toteaa: ”Tuoreessa kanta-arviossa esitetty susien muuttumaton määrä hämmentää. Ilmoitetut laskentaan liittyneet virheet ovat valitettavia, koska maamme kaipaa asiaan selkeyttä, yhtenäisiä määritelmiä ja perusteltua tietoa päätöksenteon tueksi. Raportin perusteella susia on maassamme runsaasti, ja on aika käynnistää kansallisessa susikannan hoitosuunnitelmassakin mainittu metsästys.”

Heikensikö vähentynyt havainnointi kanta-arviota?

Vuosi sitten koko keruukauden ajan metsästäjät tuottivat paljon aiempia vuosia enemmän DNA-näytteitä ja jälkihavaintoja. Talvella 20−21 onnistuneiden DNA-näytteiden määrä oli
1 173 kpl (+ 79 % edellisvuodesta). Viime talvena 21−22 onnistuneita DNA-näytteitä kerättiin 694 kappaletta, 40 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors kertoo, että monen metsästäjän innostus DNA-näytteiden keruuseen ja jälkihavainnointiin väheni vuoden 2022 alussa, kun kävi ilmi, että suden kannanhoidollinen metsästys ei voinut toteutua poikkeuslupavalitusten ja hallinto-oikeuksien langettamien toimeenpanokieltojen takia. Havainnointi-intoa latisti todennäköisesti myös runsasluminen talvi, kun auraamattomat metsäautotiet kävivät kulkukelvottomiksi. Lisäksi polttoaineen hinta nousi voimakkaasti.

Metsästäjäliitto on jo pitkään esittänyt DNA-näytteiden kerääjille keräyspalkkiota onnistuneesta suden DNA-näytteestä. Tällaista kannustinta ei valtiovalta ole kuitenkaan halunnut ottaa käyttöön, vaikka kaikkien suurpetojen kanta-arvio aineiston keruu perustuu pääosin vapaaehtoisten tekemään havainnointityöhön.

Toiminnanjohtaja Jaakko Silpola toteaa: ”On hyvin tärkeää, että suden kannanhoidollinen metsästys saadaan lopultakin käyntiin ensi talvena. Suurpetojen eli suden, karhun ja ilveksen metsästys nousee tehtyjen valitusten ja lähes umpikujaan johtaneiden oikeuden päätösten myötä tulevien eduskuntavaalien keskusteluun.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Metsästäjäliitto ry
Suomen Metsästäjäliitto ry
Kinturinkuja 4
11101 Riihimäki

010 841 0050https://metsastajaliitto.fi/

Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Viime vuonna tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta Metsästäjäliiton perustamisesta. Lue lisää Metsästäjäliiton verkkosivuilta.

JAHTIMEDIA.FI on Suomen Metsästäjäliiton verkkolehti, jossa julkaistaan metsästysaiheisia artikkeleita, haastatteluja sekä videoita. Aihepiirejä ovat muun muassa metsästys, luonto, metsästyskoirat, riistaruoka jametsästysammunta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry

Ratkaisuja vesilintujen taantumaan – Erävedet-seminaari kokoaa asiantuntijat yhteen3.7.2026 08:57:19 EEST | Uutinen

Vesilintukannat ovat taantuneet Suomessa merkittävästi viimeisen 30 vuoden aikana. Koska Suomi on Euroopan keskeisimpiä vesilintujen pesimäalueita, asialla on laaja, kansainvälinen merkitys. Metsästäjäliiton Erävedet-seminaari kokoaa 17.8.2026 Tampereelle alan huippututkijat ja toimijat etsimään tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuja vesilintukantojen elvyttämiseksi.

Luken susikannan arvio on varovainen25.6.2026 12:57:37 EEST | Uutinen

Metsästäjäliitto katsoo, että Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisema susikannan kanta-arvio 2026 on aliarvio susien määrästä Suomessa. Luke arvioi susien määräksi 430, mikä on sama kuin vuosi sitten. Arviosta puuttuu reviirejä, vaikka alueilla on havaintoja laumasta ja jopa tämän kevään pennuista. Lähetämme tiedotteen uudelleen, sillä ensimmäisen kappaleen tietoja marraskuun susikannasta on korjattu koskemaan poronhoitoalueen ulkopuolisia susia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye