Suur-Seudun Osuuskaupan edustajisto on valittu – uusien edustajien määrä kasvoi
6.4.2020 14:04:54 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote

”Saimme hyvin eri ikäryhmiä edustavan edustajiston seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Puolet edustajiston jäsenistä on täysin uusia ja onkin hienoa nähdä joukossa aiempaa enemmän myös nuorempaa ikäpolvea. Tätä osin selittänee yleisesti lisääntynyt vastuullisuusajattelu, joka toki voi vaikuttaa myös äänestäjien valintoihin. Uusi edustajisto on äänestäjiensä näköinen”, SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér toteaa.
”Joka neljäs vuosi valittavan edustajiston vaalien aikaan arki koronan myötä muuttui hyvin erilaiseksi. Aihe on hallinnut uutisotsikoita ja varmasti myös ihmisten mieliä viime aikoina. Vaaliemme äänestyksen kannalta tämä tuli toki ikävään aikaan ja on ymmärrettävästi saattanut vaikuttaa myös äänestysintoon. Halusimme kuitenkin uskoa, että ihmiset kaikesta huolimatta äänestäisivät vaaleissa, varsinkin kun äänestäminen oli mahdollista myös sähköisesti kotoa käsin”, toteaa Finér.
Äänestäminen oli ensimmäistä kertaa mahdollista sähköisesti, mutta lisäksi myös perinteisesti postitse. Postiäänestysaineiston sai tilata puhelimitse kotiin tai noutaa isoimmista toimipaikoista. Näin äänestäminen mahdollistettiin kaikille. Suurin osa äänistä annettiin kuitenkin sähköisesti. Äänestäneistä 91,3 prosenttia äänesti verkossa, 8,7 prosenttia postitse. Äänestäminen oli hyvin tasaista eri ikäryhmissä. Nuorin sähköisesti äänestänyt oli 15-vuotias ja vanhin 95. Osuuskaupan vaaleissa äänestettiin 6791 kertaa eli lähes joka kymmenes asiakasomistaja halusi antaa äänensä. Äänestysprosentti oli 9,7.
Yhteensä osuuskaupan edustajiston vaaleissa oli ehdolla 140 jäsentä. Osuuskaupan edustajistoon tuli valituksi yhteensä 50 henkilöä, joista 24 oli naisia, 26 miehiä. Uuden edustajiston keski-ikä nuoreni 52 vuoteen (edellisissä vaaleissa keski-ikä 53 vuotta) nuorimman edustajan ollessa nyt 24 ja vanhimman 77-vuotias.
”Saimme ehdokasasettelun yhteydessä asiakkailtamme satoja paikallistoiveita pienemmistä tuotetoiveista aina Kauppakassi -palveluun asti. Laaja innostus ja ehdotusten kirjo kertovat siitä, että osuuskaupalla nähdään olevan tärkeä rooli koko alueen kehityksessä. Näin haluamme itsekin nähdä, että asia on. Osuuskaupalla on hienot mahdollisuudet olla oman kotiseudun muutosmoottori ja tehdä yhteistyössä asiakkaiden kanssa tästä parempaa paikkaa elää. Paikallistoiveet toimivat hyvänä evästyksenä tulevalle edustajistolle ja hallintoneuvostolle heidän työssään”, Finér sanoo.
Täydellinen lista valituista edustajista äänimäärineen löytyy osoitteesta www.osuuskauppavaalit.fi/sso
Lisätietoja:
SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér, p. 040 540 2006
www.osuuskauppavaalit.fi/sso
Tiedote äänestäminen alkaa:
https://www.sttinfo.fi/tiedote/nyt-tehdaan-uusista-paikallistoiveista-totta---aanestaminen-suur-seudun-osuuskaupan-edustajistovaaleissa-alkaa?publisherId=68575152&releaseId=69876703
Tiedote ehdokasasettelu alkaa:
https://www.sttinfo.fi/tiedote/suur-seudun-osuuskaupan-edustajistovaalien-ehdokasasettelu-alkaa-nyt-on-aika-edistaa-uusia-paikallistoiveita?publisherId=68575152&releaseId=69872164
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapio Finértoimitusjohtaja
Puh:+358405402006tapio.finer@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Renault ja Dacia saavat uuden jälleenmyyjän Lohjalle – PP-auto Oy aloittaa 2.5.20261.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Nordic Automotive Services Oy ja PP-auto Oy ovat sopineet Renault- ja Dacia‑jälleenmyynnin käynnistämisestä Lohjalla. Yhteistyö kattaa sekä uusien autojen myynnin että valtuutetut huolto- ja varaosapalvelut. Toiminta alkaa virallisesti toukokuun 2026 alussa.
SSO avaa 100 uutta kesätyöpaikkaa nuorille – yhteensä jopa 550 nuoren työnhaave toteutuu tänä kesänä12.3.2026 10:07:00 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO tarjoaa tänä kesänä ennätyksellisen mahdollisuuden paikallisille nuorille: aiemmin ilmoitettujen kesätyöpaikkojen lisäksi avataan 100 lisäpaikkaa 15–17-vuotiaille nuorille, jotka hakevat ensimmäisiä askeleitaan työelämässä. Yhteensä jopa 550 nuorta tulee työskentelemään SSO:n toimipaikoissa tulevana kesänä.
Asiakkaiden luottamus SSO:hon säilynyt vahvana27.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Syksyllä 2025 tehdyssä Luottamus & Maine -tutkimuksessa Suur-Seudun Osuuskaupan toimialueen asukkaat arvioivat SSO:n vakaaksi ja luotettavaksi toimijaksi, joka toimii vastuullisesti ja viestii avoimesti. Tutkimuksen kokonaistulokset osoittavat, että SSO:n maine on säilynyt vahvana ja vakaana myös muuttuvassa toimintaympäristössä.
SSO:n hallitus vuodelle 2026 on valittu19.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
SSO:n hallintoneuvosto on valinnut SSO:n hallituksen vuodelle 2026. Uutena jäsenenä on valittu toimitusjohtaja Pasi Berggren.
Elinvoimaa kotiseudulle – enemmän hyötyä ja sujuvampaa arkea asiakasomistajille13.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO vahvistaa kotiseudun elinvoimaa tarjoamalla omistajilleen entistä sujuvampaa arkea, edullisia ostoksia ja palvelu-uudistuksia, jotka näkyvät jokaisen arjessa. Vuoden 2025 aikana uudistukset, paikalliset teot ja henkilöstön hyvinvointiin panostaminen ovat tuoneet konkreettista hyötyä asiakasomistajille – aina digipalveluista lähikauppoihin ja nuorten kesätyöpolkuun saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

