Suuri metsäinen luonnonsuojelualue Pohjois-Helsinkiin
17.6.2020 12:32:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Haltialanmetsällä on valtakunnallista suojeluarvoa sekä pinta-alan, luontotyyppien monimuotoisuuden että vaateliaan eliölajiston perusteella. Alueelta on löydetty 98 kääpälajia, muun muassa valtakunnallisesti uhanalaiset sitkaskääpä ja kalvaskääpä. Lintulajistoon kuuluu monia vanhan metsän lajeja, kuten puukiipijä, idänuunilintu ja pikkusieppo.
Haltialanmetsän luonnonsuojelualueen pinta-ala on 137 hehtaaria ja se on suurin Helsingin metsäisistä suojelualueista.
Virkistyskäyttö jatkuu
Virkistyskäyttö voi jatkua Haltialanmetsässä myös rauhoittamisen jälkeen. Suurten tapahtumien järjestäminen on kuitenkin kielletty 10.5.–30.6., ja pyöräily sallitaan vain merkityillä poluilla.
Alueen merkittävän virkistysarvon vuoksi kaupunki kutsui mukaan suunnitteluvaiheeseen asukas-, luonto- ja harrastusjärjestöjä, joista toistakymmentä osallistui suunnitteluun. Yhteistyötä kehuttiin onnistuneeksi. Suunnistajat ovat jo ottaneet uuden suojelualueen huomioon tämän vuoden rastien sijoittelussa.
Haasteena maaston kuluminen
Kuten muidenkin Helsingin viheralueiden, myös Haltialanmetsän käyttö lisääntyy jatkuvasti ja sen seurauksena maasto kuluu voimakkaasti. Uudelle luonnonsuojelualueelle laaditussa hoito- ja käyttösuunnitelmassa ratkaisuksi ehdotetaan muun muassa parempaa kulunohjausta. Kaupunki aikookin kunnostaa alueen reittejä ja parantaa opastusta.
Lehtokorpea ja uomia ennallistetaan
Helsingin kaupunki aloitti nyt suojellun alueen pohjoisosien luonnontilan vahvistamisen jo vuonna 2006, tavoitteenaan palauttaa siellä sijaitsevan lehtokorven luonnontilaisuus. Veden pintaa on nostettu hitaasti säännöstelypatojen avulla, ja uomia on tehty luonnonmukaisemmiksi pienillä hidastepadoilla. Hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti ennallistamista jatketaan. Tämä paitsi monipuolistaa elinympäristöjä, myös tasoittaa ojien virtaamavaihtelua, vähentää eroosiota ja sitä kautta Vantaanjoen kuormitusta.
Helsingissä jo 62 luonnonsuojelualuetta
Helsingin nykyinen luonnonsuojeluohjelma on laadittu vuosille 2015–2024. Pääkaupungissamme on tällä hetkellä 62 luonnonsuojelualuetta, joiden pinta-ala on yhteensä lähes 1 090 hehtaaria. Tämä on noin 1,5 prosenttia Helsingin kaupungin kokonaispinta-alasta. Suurimmat suojelualueet ovat Viikki-Vanhankaupunginlahti (306 ha), Kallahden matalikko (228 ha) ja nyt perustettu Haltialanmetsä (137 ha).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut:
tiimipäällikkö
Kaisa Pajanen
kaisa.pajanen@hel.fi
p. 09 310 31521
ympäristötarkastaja
Tiia Stén
tiia.sten@hel.fi
p. 09 310 64316 (poissa 18.–22.6. ja 26.6.–)
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Mer omfattande miljöstatistik om Helsingfors är nu lättillgängligt2.2.2026 12:18:53 EET | Pressmeddelande
Helsingfors miljöstatistik beskriver bland annat naturens och vattendragens tillstånd, stadens växthusgasutsläpp, markanvändning och trafik. Miljöstatistiken har uppdaterats och kompletterats under år 2025. Den är nu tydligare, enklare att använda och tekniskt mer effektiv.
Kattavaa tilastotietoa Helsingin ympäristöstä nyt helposti saatavilla2.2.2026 12:18:53 EET | Tiedote
Helsingin ympäristötilasto kuvaa muun muassa luonnon ja vesistöjen tilaa, kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä, maankäyttöä ja liikennettä. Ympäristötilastoa on uudistettu ja täydennetty vuoden 2025 aikana, ja se on nyt selkeä, helppokäyttöinen ja teknisesti toimiva.
Helsingfors planerar att ändra fyra mattvättningsbryggor till vistelse- och badplatser – och anlägga nya mattvättningsställen uppe på land30.1.2026 08:49:46 EET | Pressmeddelande
Alla befintliga mattbryggor tas successivt ur bruk när de når slutet av sin livscykel. Lämpliga bryggor skulle kunna ändras till vistelse- och badplatser.
Helsinki suunnittelee neljän matonpesulaiturin muuttamista oleskelu- tai uimapaikoiksi – uusia kuivan maan matonpesupaikkoja tilalle30.1.2026 08:49:46 EET | Tiedote
Kaikki nykyiset mattolaiturit poistuvat käytöstä vähitellen tullessaan käyttöikänsä päähän. Soveltuvat laiturit voitaisiin muuntaa oleskelu- tai uintipaikoiksi.
Erfaren gårdsföretagare föreslås som ny ägare till Tomtbacka gård30.1.2026 08:42:28 EET | Pressmeddelande
Det nordfinska familjeföretaget Lännentila Oy föreslås som ny ägare och vinnare av koncepttävlingen. Stadsmiljönämnden fattar beslutet i frågan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
