Kokkolan kaupunki

Suurteollisuusalueen maa-aluejärjestelyt kaupunginhallitukseen

26.5.2023 15:14:57 EEST | Kokkolan kaupunki | Tiedote

Jaa
Kokkolan kaupunki, Kokkolan Satama Oy, Umicore Finland Oy sekä Boliden Kokkola Oy ovat päässeet sopimukseen maa-alueiden järjestämisestä aiesopimuksen pohjalta.

Järjestelyissä tehdään aluevaihtoja Kokkolan kaupungin ja Boliden Kokkola Oy:n sekä Kokkolan Satama Oy:n välillä. Aluejärjestelyillä mahdollistetaan ja edistetään suurteollisuusalueen investointihankkeita.

Maa-aluejärjestelyjä ja maa-alueen vuokraamista käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 29.5.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kokkola. Meillä on laajempi horisontti

Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki

Marita Liulias Livets spel23.9.2026 08:26:55 EEST | Pressmeddelande

K.H.Renlunds museums höst- och midvinterprogram kretsar kring stark kvinnlighet. Livets spel ger en bred överblick över den omfattande produktionen av Marita Liulia (f. 1957), som härstammar från Perho. Liulia är en av Finlands internationellt mest framgångsrika samtidskonstnärer. Utställningen skildrar människans livscykel. Liulia belyser livskunskap samt spel och lekar som uppmuntrar till reflektion kring visdom och livssituationer.

Staden belönade meriterade kommuninvånare11.9.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande

Staden belönade meriterade kommuninvånare såväl med Karleby-pris som förtjänstmedaljer fredagen den 11 september 2026 i stadshuset. Under festligheterna överräcktes även, Turismfyren och Lucina Hagman-priset. Karleby stads förtjänstmedaljer tilldelas personer som förtjänstfullt arbetat för sin hemstad. I år beviljas förtjänstmedaljer till 22 personer. Lucina Hagman-priset beviljas för pedagogiskt arbete som gjorts för att främja jämlik utbildning, jämställdhet och jämlikhet mellan könen samt för att förnya fostran och utbildning.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye