Arktinen Banaani

Suvaitsevaisuutta ei voi väistää

Jaa
Suvaitsevaisuus on päivän sana, sitä ei voi kukaan ohittaa täysin kantaa ottamatta. Suomessa se on näihin aikoihin asti nähty pääosin positiivisessa valossa, etenkin suvaitsematon-sanalla on kuvattu henkilön tai ryhmän kielteisiä ominaisuuksia. Nyt hyökätään uudissanan voimalla "suvakkeja" vastaan, ja tietenkin tunteet kuumenevat aidan molemmin puolin. Tosiasia kuitenkin on, ettei suvaitsevaisinkaan voi kaikkea suvaita. Asialla ei myöskään pidä vain pelata kielipelejä. Kysymys suvaitsevaisuudesta on monimutkainen, mutta ei niin mutkikas, ettei siitä voi ja pidäkin keskustella. Ja mitä kaikkea voidaan tarkoittaa, kun puhutaan konservatiiveista ja liberaaleista tai moraalista ja moralismista?
Suvaitsevaisuus kansikuva
Suvaitsevaisuus kansikuva

Muun muassa tällaisia huomioita ja kysymyksiä esittävät ajankohtaisessa kirjassaan Suvaitsevaisuus – Erään taistelun kuvaus suomalaisen arvokeskustelun asiantuntijat, käytännöllisen filosofian professori emeritus Timo Airaksinen ja FM, VTT Heta Gylling. He kirjoittavat ymmärrettävää kieltä eivätkä piiloudu korkealentoisen käsitteistön taakse. Monessa kohdin he käyttävät esimerkkeinä itseään eivätkä epäröi ilmaista kantaansa, mutta esittävät myös loogisen ratkaisun vaihtoehdoksi vaihtoehdottomuudelle. Eikä kysymys ole suinkaan vain maahanmuuttoon liittyvistä asioista.

"Periaatteena on: jos henkilöllä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan, ei kannata puhua suvaitsevaisuudesta tai sen puutteesta. Sanon, etten suvaitse USA:n Kuuban politiikkaa. Mitä tämä voisi tarkoittaa? En yleensä mene sanomaan, että suvaitsen tai en suvaitse sotaa. Sanomisessa ei tosiaan olisi mitään järkeä, koska pitäisi sanoa vain, etten hyväksy sotaa tai että paheksun sitä. Suvaitsemisen puute, siis se, etten suvaitse, edellyttää ainakin joitakin toimintamahdollisuuksia. Päivi Räsänen ei siedä eikä suvaitse samansukupuolisia avioliittoja, voimme sanoa niin, koska hänellä on valtaa. Anna Kontula ei suvaitse Israelin toimia Gazassa, kun hän menee paikan päälle osoittamaan mieltä ja joutuu pidätetyksi. Kristillinen liitto tietysti paheksuu hänen toimiaan. Suomi valtiotoimijana pystyy ilmoittamaan, ettemme suvaitse Puolan nykyhallituksen toimia demokratiakehityksen jarruttajana, koska Suomi pystyy vaikuttamaan asiaan EU:ssa. Puola varmasti väittää Suomea ymmärtämättömäksi, jonka virallinen Suomi kieltää. Suvaitsevaisuus ei koske vain yksilöitä vaan myös kansalaisyhteiskuntaa, valtiota ja sen lainsäädäntöä." 

 

Timo Airaksinen & Heta Gylling
Suvaitsevaisuus - Erään taistelun kuvaus
ISBN 978-952-270-443-6
256 sivua. Arktinen Banaani.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:


Timo Airaksinen
puh. 040 5842 405, timo.airaksinen@helsinki.fi


Arktinen Banaani, kustannustoimittaja Vesa Anttonen
puh. 040 778 3254, anttonenvesa@gmail.com


Lehdistökappaleet:


Arktinen Banaani, kustantaja Harto Pasonen,
puh. 050 529 9768, harto.pasonen@sarjakuva.com

Kuvat

Suvaitsevaisuus kansikuva
Suvaitsevaisuus kansikuva
Lataa
Timo Airaksinen
Timo Airaksinen
Lataa
Heta Gylling
Heta Gylling
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Arktinen Banaani on 26 vuotta toiminut kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta, lastenkirjoja ja sarjakuvia niin uusilta kuin kokeneilta kirjailijoilta ja kuvantekijöiltä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Arktinen Banaani

Arktinen Banaani moninaistaa kirjallisuuden kenttää25.5.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Moninaisuus tarkoittaa sitä, että ihmisiä on moneen lähtöön. Sisäisten ja ulkoisten ominaisuuksien perusteella meitä jaetaan erilaisiin ryhmiin, mutta kaikkia ryhmiä ei kuitenkaan edusteta tasavertaisesti – ei myöskään kirjallisuudessa. Tällaiset vähemmälle huomiolle jäävät ryhmät muodostuvat Suomessa muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, muun kuin kristinuskon edustajista, eri tavoin vammaisista sekä muutoin fyysisiltä piirteiltään tai kulttuuritaustaltaan näennäisestä normaalista eroavista ihmisistä.

Piika – Romaani kuin 2020-luvun Suomi-filmi18.11.2020 08:50:00 EET | Tiedote

Elinan elämänlaatu ei ole lahjakkuudesta kiinni. Filosofian opinnot ovat kuitenkin vaihtuneet kokopäiväpöhnään Jousi-baarissa – ja sen mukaiseen maineeseen. Nuoren naisen muistikuvat hyvästä lapsuudesta liittyvät keskeisesti eläimiin, ja eräänä ryhdistäytymisen hetkenä Elina jättää hakupaperit maaseutuoppilaitokseen. Oluen sijaan nuori nainen alkaa imeä tietoa karjanhoidosta ja kaikesta, mikä nykyaikaiseen tilanpitoon liittyy.

Värikäs opaskirja johdattaa Tallinnan uuteen ytimeen, esikaupunkeihin9.9.2020 09:00:00 EEST | Tiedote

Tallinna on jo kauan ollut lähellä suomalaisten sydämiä, ja nykyisin sen voi laskea suosiotaan kasvattavan lähimatkailun kohteeksi. Trendin harjalle ovat nousseet esikaupunkialueet, joista osa sijaitsee reippaan kävelymatkan päässä keskustasta. Myös etäämmällä kaupunkia ympäröiviin lähiöihin matkaaminen sujuu julkisilla välineillä helposti. Mielikuvat neuvostoajan karheista betonikolosseista voi unohtaa, niin paljon uutta näkemisen ja kokemisen arvoista on syntynyt.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye