Suomen Kulttuurirahasto

Sydän- ja verisuonitautien tutkimus sai miljoonan euron tuen

Jaa
Suomen Kulttuurirahasto myönsi merkittävät apurahat kuudelle hankkeelle, joissa tutkitaan muun muassa sepelvaltimotautia ja sydämen vajaatoimintaa.
Professori Juhani Knuuti. Kuva: Suvi Harvisalo / Turun yliopisto
Professori Juhani Knuuti. Kuva: Suvi Harvisalo / Turun yliopisto

Sydän- ja verisuonitaudit ovat suomalaisten kansantauteja, ja vaikka niihin kuolleiden määrä on 1970-luvulta alkaen vähentynyt, ne aiheuttavat edelleen lähes puolet työikäisten kuolemista Suomessa. Yleisimpiä sydän- ja verisuonisairauksia ovat sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja aivoverenkiertohäiriöt.  

Suomen Kulttuurirahaston omaisuuden perusta on yli 80 vuoden aikana saaduissa testamenteissa ja lahjoituksissa. Monet lahjoittajat ovat halunneet tukea lääketiedettä tai erityisesti sydän- ja verisuonitautien tutkimusta.  

”Heidän lahjoitustensa turvin alan tutkimukselle voitiin nyt myöntää kerralla useita suuria apurahoja, joita muuten on Suomessa suhteellisen vähän tarjolla”, kertoo Suomen Kulttuurirahaston hallituksen jäsen, farmakogenetiikan professorina Helsingin yliopistossa työskentelevä Mikko Niemi.     

Apurahat sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen olivat haettavina Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen hakukierroksella tammikuussa. Apurahaa myönnettiin kuudelle hankkeelle.  

Professori Juhani Knuuti ja KOVERI-tutkimushanke (Turun valtakunnallinen PET-keskus) saivat 264 500 euroa sepelvaltimotautiin liittyvien muutoksien kuvantamista muissa elimissä käsittelevään tutkimukseen. Tutkimus tuottaa ainutlaatuista tietoa sydämen ja muiden elinten vuorovaikutuksesta sekä sepelvaltimotaudin aiheuttamista muutoksista muiden elinten verenkiertoon.  

Geeniterapia avaa uusia mahdollisuuksia monien vaikeiden sairauksien hoitoon. Professori Seppo Ylä-Herttualalle ja työryhmälle (Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunta) myönnettiin 200 000 euroa uuden geenihoidon kehittämistä sepelvaltimoiden avauksen yhteydessä syntyvän iskemia-reperfuusiovaurion ja sydämen vajaatoiminnan hoitoa käsittelevään tutkimukseen.  

Dosentti Katariina Öörni ja työryhmä (Wihurin tutkimuslaitos) saivat 180 000 euroa tutkimukseen, joka käsittelee lipoproteiinien laadullisten ominaisuuksien syitä ja vaikutuksia sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen. Tutkimushanke voi auttaa parantamaan yksilöllistä riskiarviota ja kohdistamaan hoitoja niille henkilöille, jotka hyötyisivät niistä eniten. 

Professori Katriina Aalto-Setälä ja työryhmä (Tampereen yliopisto, Biomeditech, 168 000 euroa) tutkivat iskemian ja perinnöllisten sydänsairauksien mallintamista kantasoluista iPS-soluteknologian avulla, professori Jussi Hernesniemi ja AFFELECT-tutkimusryhmä (Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta, 108 000 euroa) satunnaistetulla ja kontrolloidulla tutkimuksella eteisvärinä- ja eteislepatuskohtausten akuuttihoitoa ja professori Marja Hedman työryhmineen (Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunta, 79 500 euroa) aortan repeämän ennustamista matemaattisen mallintamisen avulla.  

Tiede ei tunne maakuntarajoja 

Suomen Kulttuurirahasto vaikuttaa 17 maakuntarahastonsa kautta Suomen joka kolkassa. Maakuntarahastojen tehtävä on vaalia ja kehittää oman maakuntansa kulttuuria. 

”Miljoona euroa sydän- ja verisuonitaudeille koottiin 14 nimikkorahastosta kymmenen maakuntarahaston alueelta, ja apurahat olivat haettavissa kaikissa maakunnissa. Maakuntarajat ylittävällä erityiskohteella pyrittiin saamaan hakijoiksi suurempia tutkimushankkeita ja saavuttamaan vaikuttavuutta”, kertoo hausta vastannut maakunta-asiamies Antti Niskanen 

Saaduista sadasta hakemuksesta osa ohjattiin maakuntarahastojen normaaliarviointiin, jossa niillä katsottiin olevan paremmat mahdollisuudet menestyä kuin suuremmille hankkeille tarkoitetussa sydän- ja verisuonitautien haussa.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Niskanen
maakunta-asiamies, Suomen Kulttuurirahasto
09 6128 1273
antti.niskanen@skr.fi


Reeta Holma
viestintäpäällikkö, Suomen Kulttuurirahasto
09 6128 1233
reeta.holma@skr.fi

Kuvat

Professori Juhani Knuuti. Kuva: Suvi Harvisalo / Turun yliopisto
Professori Juhani Knuuti. Kuva: Suvi Harvisalo / Turun yliopisto
Lataa
Professori Seppo Ylä-Herttuala. Kuva: Itä-Suomen yliopisto
Professori Seppo Ylä-Herttuala. Kuva: Itä-Suomen yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kulttuurirahasto
Suomen Kulttuurirahasto
PL 203
00121 Helsinki

Puh. 09 612 810http://skr.fi

Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka tukee tiedettä, taidetta ja kulttuuria myöntämällä apurahoja keskusrahastosta ja 17 maakuntarahastosta. Kulttuurirahasto toimii suomalaisen kulttuurin hyväksi myös käynnistämällä ja toteuttamalla yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia hankkeita. Säätiön omaisuuden perusta ovat yli 80 vuoden aikana saadut lahjoitukset.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kulttuurirahasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye