TAYS Sydänsairaala

Sydänsairaala panosti toimenpidepotilaiden viihtyvyyteen ja varautuu samalla suuremman potilasmäärän hoitamiseen

Jaa
Sydänpotilaiden määrän kasvaessa Sydänsairaala muutti perinteisen päiväosastonsa toimenpideosastoksi, jossa potilaat odottavat toimenpidettä viihtyisässä olohuoneessa, siirtyvät saliin omissa vaatteissa ja toipuvat valvotusti samalla osastolla. Tavoitteena on tehdä potilaan hoitokokemuksesta sujuvampi ja vähemmän sairaalamainen. Uudella osastolla voidaan järjestää keskitetysti potilaan koko hoitokäynti.

Tays Sydänsairaalassa hoidetaan vuosittain 4500 toimenpidepotilasta, joille tehdään esimerkiksi sepelvaltimoahtauman pallolaajennus, tahdistimen asennus tai aorttaläpän korjaus TAVI-toimenpiteellä. Maaliskuussa 2020 valmistui kardiologisen päiväosaston tilojen ja toiminnan uudistaminen toimenpideosastoksi, jossa ympäristö on vähemmän sairaalamainen, ja hoitokokemus on sujuvampi ja turvallinen. Samalla osastolle järjestyi myös enemmän potilaspaikkoja.

– Perinteisesti sairaalaan tuleva potilas makuutetaan heti sairasvuoteelle, vaikka hänen vointinsa ei vaatisi vuodelepoa. Esimerkiksi sepelvaltimoiden varjoainekuvaus vaatii vain lyhyen seurannan osastolla. Loungessa eli ”olohuoneessa” toimenpidettä odottava potilas voi selata tabletilla tv-ohjelmia, hakea jääkaapista mieleisen välipalan ja automaatista kahvia. Edes toimenpidesaliin ei ole välttämätöntä pukea sairaalavaatteita, kertoo toimintopäällikkö Jyri Koivumäki Tays Sydänsairaalasta.

– Toimenpiteen jälkeen potilaan toipuminen järjestyy samalla osastolla joko tuolipaikalla, perinteisellä vuodepaikalla tai vaativammissa toimenpiteissä heräämötasoisella paikalla. Vain poikkeustapauksessa potilas siirretään sydänvalvontaan tai vuodeosastolle.

Esimerkkiä Englannista

Aiemman päiväosaston nimi antoi suppean kuvan toiminnasta, sillä osastolla on koko ajan hoidettu myös yöpyviä potilaita.

– Henkilökunta osallistui aktiivisesti uuden osaston suunnitteluun niin, että toiminta palvelisi parhaalla mahdollisella tavalla potilaitamme. Myös hoitajien työn mielekkyys kasvaa, kun samalla osastolla voi hyödyntää osaamistaan potilaiden hoidossa aina toimenpiteiden valmisteluista vaativaan jälkihoitoon saakka, kertoo osaston palveluvastaava Niina Hietamies.

Sydänsairaala haki uuteen toimintatapaan ideoita yhteistyökumppaniltaan Englannista, Liverpool Heart and Chest -sairaalasta, joka on valittu useita kertoja Englannin parhaaksi julkiseksi sairaalaksi.

– Liverpoolissa on saatu hyviä kokemuksia siitä, että hoito pystytään järjestämään tehokkaasti myös kodinomaisessa tilassa, toteaa toimintojohtaja, ylilääkäri Markku Eskola.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

TAYS Sydänsairaala
Elämänaukio 1
33520 TAMPERE

03 311 716https://www.sydansairaala.fi

Sydänsairaala on Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien omistama julkinen sairaala. Sydänhoitoon erikoistuneessa sairaalassa hoidetaan potilaita, jotka tarvitsevat kardiologista tai sydän- ja rintaelinkirurgista hoitoa. Sydänsairaala tuottaa palveluja myös muille kunnille, sairaanhoitopiireille ja terveydenhuollon toimijoille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta TAYS Sydänsairaala

Sydänsairaala uusi laatusertifikaattinsa14.11.2023 12:33:05 EET | Tiedote

Sydänsairaala läpäisi kiitettävin tuloksin uudelleensertifioinnin, jossa sairaalalle myönnettiin päivitetyt laatusertifikaatit. Laatusertifiointi kattaa sekä kardiologisten että sydän- ja rintaelinkirurgisten potilaiden tutkimukset, hoidon ja vastaanottopalvelut Sydänsairaalan kaikissa toimipisteissä Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Kanta-Hämeessä. SFS-EN 15224 -laatustandardi on kehitetty erityisesti terveydenhuollon organisaatioiden toiminnan arvioimiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye