Sydänsairaala sai terveydenhuollon laatusertifikaatin ensimmäisenä julkisomisteisena sairaalana
15224-sertifikaatti on jatkossa osa Sydänsairaalan laadunhallintajärjestelmää. Sertifikaatti huomioi maailman tunnetuimman ISO 9001 -standardin lisäksi terveydenhuollon elementit. Keskeisenä osana sertifiointiprosessia oli Labquality Oy:n toteuttama Sydänsairaalan yksiköiden sertifiointiauditointi syyskuussa 2020. Labqualitylle on myönnetty tänä vuonna ensimmäisenä suomalaisena sertifiointitoimijana standardin SFS-EN 15224:2016 mukainen akkreditointistatus.
– Sydänsairaalan toiminta on asiakasarvioinnin perusteella jo nyt huippuluokkaa, mutta sertifiointiprosessin kautta olemme saaneet arvokasta palautetta siitä, mitä kannattaa vielä kehittää. Sertifiointiauditoinneissa kirjattujen poikkeamien kehittämiseksi työstämme toimintaamme yhä laadukkaammaksi niin, että Sydänsairaala on jatkossakin erinomainen hoito- ja työpaikka, toteaa Sydänsairaalan toimitusjohtaja Kari Niemelä.
15224-sertifikaatti on myönnetty Suomessa aiemmin vain yhdelle terveydenhuollon organisaatiolle.
– Sydänsairaala on hyvä esimerkki siitä, kuinka laadunhallinta onnistuneesti yhdistetään organisaation omiin tavoitteisiin ja prosesseihin. Erityisen vaikuttavaa on ollut se, että koko henkilöstön osalta nähdään vahva sitoutuminen asiakas- ja potilasturvallisuutta edistävään toiminnan kehittämiseen ja laadun edistämiseen, kertoo Labqualityn pääauditoija Merja Himanto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kari Niemelätoimitusjohtaja ja johtava ylilääkäri
Puh:050 555 7740kari.niemela@sydansairaala.fiTietoja julkaisijasta
Sydänsairaala on Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien omistama julkinen sairaala. Sydänhoitoon erikoistuneessa sairaalassa hoidetaan potilaita, jotka tarvitsevat kardiologista tai sydän- ja rintaelinkirurgista hoitoa. Sydänsairaala tuottaa palveluja myös muille kunnille, sairaanhoitopiireille ja terveydenhuollon toimijoille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta TAYS Sydänsairaala
Tays Sydänsairaalan katolle rakennettiin aurinkovoimala26.5.2025 13:03:17 EEST | Tiedote
Tays Sydänsairaala rakennutti aurinkovoimalan oman sairaalarakennuksensa katolle Tays Keskussairaalan kampuksella.
Sydänsairaala tukee eteisvärinätoimenpiteeseen saapuvia etähoitopalvelulla7.1.2025 10:56:11 EET | Tiedote
Sydänsairaalaan eteisvärinän ablaatiotoimenpiteeseen kutsuttavat potilaat saavat käyttöönsä Omasydän-etähoitopalvelun, joka ohjeistaa paitsi ennen sairaalaan saapumista, myös kannustaa jälkihoidossa sairaalakäynnin jälkeen. Sydänsairaalassa tehdään vuosittain noin 400 eteisvärinän ablaatiotoimenpidettä.
Sydänsairaala avasi näkymän sydämen vajaatoiminnan hoitoon18.12.2024 12:54:50 EET | Tiedote
Sydänsairaala jatkaa hoidon vaikuttavuustietojen julkaisemista verkkosivuillaan. Nyt vuorossa on sydämen vajaatoiminta, jonka hoitotietojen taustalla on Suomen ensimmäinen vajaatoiminnan laaturekisteri. Suomessa ei aiemmin ole ollut saatavilla ajantasaista vaikuttavuustietoa sydämen vajaatoiminnan hoidosta. Sydänsairaalan sivuilla on jo aiemmin julkaistu vastaavia tietoja sepelvaltimotaudin hoidosta. Tavoitteena on lisätä erikoissairaanhoidon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta sekä varmistaa hoidon vaikuttavuus.
Sydänsairaalan TAVI-elinkaaripalvelu palkittiin Vuoden vaikuttavuusteko 2024 -kilpailussa5.12.2024 13:30:08 EET | Tiedote
Vaikuttavuusseura ry palkitsi aorttaläppäahtauman TAVI-hoitoon kehitetyn elinkaaripalvelun Vuoden vaikuttavuusteko -kilpailun jaetulla ensimmäisellä palkinnolla. Palkintosija jaetaan Oulun yliopistossa kehitetyn Onnikka-sovelluksen kanssa.
Yleisimmän tekoläppähoidon kustannuksia vähennetään uudella elinkaaripalvelulla Sydänsairaalassa15.10.2024 13:24:56 EEST | Tiedote
Aorttaläpän ahtaumaan sairastuneiden sydänpotilaiden toimenpidehoito on kallista, mutta vakavan sairauden takia välttämätöntä. Sydänsairaalan kehittämä elinkaaripalvelu tuo erikoissairaanhoitoon kustannussäästöjä Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Kanta-Hämeessä. Uusi laskutusperuste on potilaan elämänlaatu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme