Synnyttäjien keski-ikä nousee yhä – neljännes synnyttäjistä yli 35-vuotiaita
28.11.2022 12:00:13 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Ensisynnyttäjien keski-ikä oli korkein Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (31,1 vuotta), ja matalin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella (28,0 vuotta).
”Vaikka monessa Etelä-Euroopan maassa on Suomeakin enemmän 35 vuotta täyttäneitä synnyttäjiä, on Suomen osuus kasvanut nopeammin kuin EU-maissa keskimäärin viime vuosina”, toteaa THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler.
Nouseva synnyttäjien keski-ikä näkyy myös raskauden ja synnytysten aikaisten toimenpiteiden yleistymisenä. Vuonna 2021 yli 35-vuotiaiden raskauksista 25,4 prosenttia päätyi keisarileikkaukseen, mikä oli noin kahdeksan prosenttiyksikköä enemmän kuin nuoremmilla synnyttäjillä. Kaikkiaan keisarileikkauksia oli 19,6 prosenttia synnytyksistä.
Raskaudenaikainen tupakointi vähenee, ylipainoisia synnyttäjiä yhä enemmän
Vuonna 2021 alkuraskauden aikana tupakoi 7,9 prosenttia synnyttäjistä. Kaikista raskauden aikana tupakoineista 56,4 prosenttia lopetti tupakoinnin raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana, kun kymmenen vuotta aiemmin osuus oli 39,2 prosenttia.
Vuonna 2021 synnyttäjien raskautta edeltävän painoindeksin (BMI) keskiarvo oli 25,7. Synnyttäjien raskautta edeltävä painoindeksi on noussut kymmenen vuoden aikana noin kilolla. Kaikista synnyttäjistä ylipainoisia (BMI ≥ 25,0) oli 45,3 prosenttia ja lihavia (BMI ≥ 30) 18,4 prosenttia.
”Lihavuus aiheuttaa merkittäviä raskaudenaikaisia riskejä. Ylipaino ennen raskautta lisää raskaudenaikaisen diabeteksen ja verenpaineen nousun (pre-eklampsia) riskiä. Myös keisarileikkauksia tehdään ylipainoisille tavallista useammin”, Mika Gissler kertoo.
Ennakkotietojen mukaan synnytysten määrä vähenee jälleen
Vuonna 2021 Suomessa syntyi 49 726 lasta, mikä oli 6,6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Syntyneiden lasten määrä laski yhtäjaksoisesti vuodesta 2011 lähtien, mutta kääntyi nousuun vuonna 2020.
Vuoden 2022 Tilastokeskuksen väestön ennakkotietojen mukaan syntyneiden lasten määrä näyttää kuitenkin vähentyvän tänä vuonna selvästi, -9,2 prosenttia tammi-lokakuussa 2022 edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.
Lue lisää synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet -tilastosta
Lisätietoja
Mika Gissler
tutkimusprofessori
puh. 029 524 7279
etunimi.sukunimi@thl.fi
Anna Heino
erityisasiantuntija
puh. 029 524 7177
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 43/202615.10.2026 15:33:04 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 15.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ma 19.10. Sininauhaliitto sähköisten pelihaittapalveluiden tuottajaksi vuosille 2027–2031. Lisätiedot: riikka.salmelin(at)thl.fi, puh. 029 524 8036 ti 20.10. THL julkaisee suosituksia lähisuhdesurmien ehkäisemiseksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa on kuollut lähisuhdesurmien seurauksena yhteensä 288 aikuista ja lasta. Kansallinen selvitystoiminto auttaisi ehkäisemään uusia surmia, tunnistamaan palvelujärjestelmän puutteita ja vahvistamaan väkivallan ehkäisyä kustannustehok
THL viikolla 42/20268.10.2026 16:18:54 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 8.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Maailman mielenterveyspäivä 10.10. Blogi pe 9.10. Mielenterveyspolitiikka on talouspolitiikkaa – vaikutuksia saavutetaan pitkäjänteisellä yhteistyöllä. Kirjoittaja: Vera Gergov, johtava asiantuntija, THL. Tutustu juuri julkaisemiimme hallitusohjelmaratkaisuihin Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuusstrategia ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2030–2040 Itsemurhat ovat Suomessa yhä vakava ongelma, jota tulee aktiivisesti ehkäistä itsemurhien ehkäisyohjelman toimenpiteiden mukaisesti Lasten
THL ja KKV: Rahapelaamisen haitat uhkaavat kasvaa uuden rahapelijärjestelmän takia - sääntelyä pelaajien suojaksi on vahvistettava6.10.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) varoittavat vuonna 2027 toteutuvasta rahapelijärjestelmän muutoksesta. Uusi järjestelmä ei kykene suojelemaan pelaajia riittävästi rahapelihaitoilta, ja ilman sääntelyn vahvistamista haitat uhkaavat lisääntyä. Erityisen suuri huoli kohdistuu nuoriin aikuisiin, joilla rahapeliongelmat ja niihin liittyvä velkaantuminen ovat jo nyt yleisempiä kuin muissa ikäryhmissä.
THL viikolla 41/20261.10.2026 15:40:39 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 1.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Vanhustenviikolla 5.–11.10. julkaisemme tuoretta tietoa iäkkäiden palveluista Verkkouutiset ma 5.10. Iäkkäiden palvelujen laadun ja riittävyyden vaihtelu hyvinvointialueiden välillä heikentää yhdenvertaisuutta. Suomeen tarvitaan kansallinen iäkkäiden palvelujen laatuohjelma, joka määrittelee palvelujen laatukriteerit, tavoitteet sekä seuranta- ja raportointikäytännöt. Lisätiedot: pauliina.hietaharju(at)thl.fi, puh. 029 524 7172 to 8.10. Julkaisemme kansallisen vanhuspalvelujen asiakastyytyväi
Kysely: Suomalaiset tukevat terveystietojen käyttöä tutkimuksessa – valtaosa haluaa päättää niiden käytöstä itse30.9.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
Suurin osa suomalaisista suhtautuu myönteisesti terveystietojen käyttöön tutkimuksessa sekä terveydenhuollon ja uusien hoitojen kehittämisessä. Samalla lähes yhdeksän kymmenestä katsoo, että ihmisellä tulisi olla oikeus päättää itse omien terveystietojensa käytöstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
