Syöpiä ehkäistään tehokkaasti seulonnoilla – ahkerimmin seulontaan osallistutaan Pornaisissa
22.3.2022 16:54:39 EET | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Rintasyöpäseulontaan osallistuminen kannattaa
Rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 suomalaisnaista, ja lisäksi rintasyövän esiasteita todetaan yli 600 naisella. Rintasyöpä yleistyy vaihdevuosi-iän lähestyessä. Sen syntyyn vaikuttavat monet tekijät. Riskiä lisäävät mm. ikääntyminen, vaihdevuosioireiden hormonihoito, perinnöllinen alttius ja ylipaino.
Varhaisvaiheessa havaitun rintasyövän ennuste on hyvä. Rintasyöpäseulonnoilla eli mammografiaseulonnoilla voidaan havaita mahdollinen muutos rintakudoksessa jo ennen oireiden ilmenemistä. Mammografiaseulonta vähentää siihen osallistuvien rintasyöpäkuolemia noin kolmanneksella. Seulontaan kutsutaan parillisia vuosia täyttävät 50–69-vuotiaat naiset kahden vuoden välein. Tänä vuonna kutsuttavina ovat 1954, -56, -58, -60, -62, -64, -66, -68, -70 ja -72 syntyneet naiset.
Keusoten alueella mammografiaseulontoihin osallistuminen vaihtelee jonkin verran kuntakohtaisesti. Viime vuonna ahkerimmin seulontoihin osallistuivat pornaislaiset naiset (83,9 %) ja toiseksi ahkerimmin mäntsäläläiset (83,2 %). Muissa kunnissa osallistumisaste jäi alle 80 prosentin: Nurmijärvellä 79,2 %, Hyvinkäällä 77,7 %, Tuusulassa 74,9 % ja Järvenpäässä 72,3 %.
Seulonnoilla vaikuttavuutta myös muiden syöpien ehkäisyssä
Kansallisiin syöpäseulontoihin kuuluu myös kohdunkaulan syövän seulonta. Seulonnoilla on saatu vähennettyä kohdunkaulan syövän esiintyvyyttä yli 80 %, ja uusien tapausten kokonaismäärä pienenee edelleen. Viimeisten 15 vuoden aikana esiintyvyys on kuitenkin lisääntynyt 30–35-vuotiaiden ikäryhmässä. Keusoten alueella kohdunkaulan syövän seulonnan järjestää HUSLAB.
Uutena seulontana aloitetaan koko maassa suolistosyövän eli paksu- ja peräsuolen syöpien seulonnat. Keusotessa haetaan palvelulle tuottajaa meneillään olevassa kilpailutuksessa, jonka jälkeen seulonnat käynnistyvät ensimmäisessä vaiheessa 60–68-vuotiailla.
Keusoten alueen mammografiaseulonnat joka kunnassa
Mammografiakuvaukset ovat käynnistyneet Järvenpäässä Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskus JUST:n sisäpihalla. Kuvaukset tehdään mobiilikuvausyksikössä eli mammografiavaunussa. Mammografiavaunut kiertävät alueella erillisen aikataulun mukaisesti. Kesäkuun lopulla mammografiavaunu jatkaa Tuusulaan ja sieltä edelleen syyskuussa Hyvinkäälle. Toinen mammografiavaunu saapuu alueellemme alustavan aikataulun mukaan syksyllä. Silloin se pysähtyy Pornaisissa, Mäntsälässä ja Nurmijärven Klaukkalassa.
Keusoten alueen rintasyövän seulontapalvelut tuottaa kilpailutuksen perusteella Suomen Radiologikeskus Oy. Kutsuttavat henkilöt saavat postitse henkilökohtaisen kutsukirjeen. Kirjeessä on annettu valmiiksi kuvausaika ja kotikunnan perusteella määräytyvä seulontapaikka. Kuvausaikaa ja -paikkaa voi tarvittaessa vaihtaa. Asiakkaat saavat lisätietoa mammografiavaunujen aikatauluista: https://radiologikeskus.fi/palvelut/mammografiaseulonta/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot medialle asiakkuuspäällikkö Miia Seistilä-Kyle, p. 050 497 2477, miia.seistila-kyle@keusote.fi
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusote pilotoi tekoälyä sosiaalihuollossa – ammattilaiset kokevat työn nopeutuvan24.4.2026 11:53:41 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) pilotoi keväällä ja syksyllä 2026 tekoälyn hyödyntämistä sosiaalihuollon asiakastyössä. Pilotissa noin 40 ammattilaista testaa CGI:n ProConsona OMNI360 -järjestelmään integroitua Kertoja-toiminnallisuutta, joka tiivistää asiakaskirjauksia ja tukee tiedonhakua asiakaskertomuksista.
Keusoten aluehallitus päätti toisiolain mukaisista tietolupamaksuista22.4.2026 10:33:12 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus päätti kokouksessaan 21.4.2026 toisiolain mukaisten tietolupien ja tietopyyntöjen maksuista.
Hallituksen kaavailemat muutokset rahoitusmalliin eivät perustu riittävään tutkimustietoon eikä alueiden asukkaiden todellisiin tarpeisiin10.4.2026 10:40:46 EEST | Tiedote
Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut rahoitetaan yhteisillä verovaroilla. Siksi rahoituksen tulee mielestämme perustua todelliseen palvelutarpeeseen ja olla oikeudenmukaista. Nyt näin ei kaikilta osin ole, eivätkä hallituksen kaavailemat muutokset rahoitusmalliin perustu riittävästi tutkimustietoon tai alueiden asukkaiden todellisiin tarpeisiin.
Aluehallitus käsitteli kokouksessaan hyvinvointialueen taloutta1.4.2026 12:15:37 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus käsitteli kokouksessaan 31.3.2026 vuoden 2025 tilinpäätöstä ja tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman päivittämistä vuosille 2026–2029.
Keusote aloittaa yhteistoimintaneuvottelut osana tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa19.3.2026 13:28:49 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät 25.3.2026. Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena on löytää kestäviä ratkaisuja hyvinvointialueen toiminnan ja henkilöstörakenteen kehittämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
