Kreate Group Oyj

Syrjäsalmen ratasillan rakentaminen käynnistyy Kiteellä – strategisesti tärkeä hanke vahvistaa Kreaten tilauskantaa   

Jaa
Kreate on allekirjoittanut sopimuksen Karjalan rataan kuuluvan Syrjäsalmen ratasillan rakentamisesta Väyläviraston kanssa. Uusi silta rakennetaan nykyisen ratasillan ja valtatie 6:n väliin, minkä jälkeen vanha silta puretaan. Kiteellä sijaitsevassa siltahankkeessa yhdistyy Kreaten strategisesti tärkeä osaaminen: silta- ja erikoispohjarakentamisen markkinajohtajuus sekä monipuolinen ja entisestään vahvistunut rataosaaminen. Lähes 10 miljoonan euron urakka valmistuu viimeistään vuoden 2024 loppuun mennessä.
Kreate rakentaa 170 metriä pitkän teräsbetonisen jatkuvan palkkisillan Syrjäsalmen nykyisen ratasillan ja 6-tien väliin.  
Kreate rakentaa 170 metriä pitkän teräsbetonisen jatkuvan palkkisillan Syrjäsalmen nykyisen ratasillan ja 6-tien väliin.  

Syrjäsalmen ratasiltaurakka käynnistyy tammikuun 2023 alkupuolella, jolloin Kreate aloittaa sillan rakentamisen Syrjäsalmen yli. Korkealle penkalle tuleva silta vaatii erityisosaamista aina perustusvaiheesta lähtien – pisimmillään teräspaalut porataan kallioon lähes 80 metrin syvyyteen. 

Voitettu urakka täydentää Kreaten strategisesti tärkeitä urakoita, sillä Syrjäsalmella hyödynnetään vaativan infran rakentajan kattavaa palvelutarjontaa: sillanrakentamisen ja erikoispohjarakentamisen lisäksi Kreate toteuttaa sillan rataosuuden ja oikaisee ratalinjaa uuden sillan molemmilla puolilla.   

– Syrjäsalmen sillan uusiminen on vuosia odotettu hanke, joka pääsee vihdoin toteutukseen. Nykyisellä vuonna 1967 valmistuneella sillalla on huonon kunnon takia nopeusrajoitus, ja siitä on muodostunut Parikkala–Joensuu-rataosan pullonkaula. Tavoitteenamme on sujuvoittaa merkittävästi nykyistä henkilö- ja tavaraliikennettä Karjalan radalla. Rakentamalla uuden sillan sen sijaan, että kunnostaisimme nykyisen sillan, pystymme vastaamaan huomattavasti paremmin myös tulevaisuuden rataliikenteen tarpeisiin, toteaa aluepäällikkö Juhan Tyrväinen Väylävirastosta.  

Ennätyksellisen pitkät porapaalut vahvistavat sillan perustukset 

Ensimmäiseksi Syrjäsalmen työmaalla ryhdytään rakentamaan työsiltaa, jolta käsin varsinainen 170 metriä pitkä ratasilta rakennetaan. Työsilta valmistuu maaliskuun aikana, jonka jälkeen siirrytään sillan tukirakenteiden rakentamiseen.  
 
– Syrjäsalmessa kantava peruskallio on erittäin syvällä, joten perustukseen paalukilometrejä kertyy kaikkiaan nelisen kilometriä ja pisimmät paalut ovat lähes 80 metriä pitkiä, mikä tekee tästä urakasta perustusten osalta erittäin vaativan, kuvailee rakennuspäällikkö Ari Välimaa Kreatelta.  

Porapaalutuksen toteuttaa Kreaten yhteisyritys KFS Finland kahden koneyksikön voimin. Paalutuksen jälkeen betonoidaan neljä kasuunia, joiden sisällä sillan vedenalaiset rakenteet voidaan toteuttaa kuivissa olosuhteissa.   

–  Rakentamisessa veden päällä on omat erityisyytensä. Syrjäsalmen uuden ratasillan veneliikenteen kulkuaukko tulee olemaan noin 12 metriä, mikä haastaa rakentajamme työsillan rakentamisesta lähtien kaikissa työvaiheissa. Yli 10 metriin kohoavilta telineiltä ryhdymme rakentamaan uuden sillan muottia, mikä myös vaatii vankkaa ammattitaitoa, Välimaa jatkaa.  

Rakentamista ympäristö huomioiden 

Uusi teräsbetoninen jatkuva palkkisilta rakennetaan valtatie 6:n läheisyydessä vain noin 15 metrin päässä Syrjäsalmen nykyisestä sillasta. Koko rakentamisen ajan nykyistä nopeusrajoitteista ratasiltaa seurataan tarkkaan monitoroinnin avulla.  
 
Syrjäsalmen sillan käyttöönoton jälkeen Kreaten rataosaajat oikaisevat ratalinjaa sillan molemmilla puolilla noin kilometrin verran ja samaan aikaan siltapuolen ammattilaiset ryhtyvät purkamaan vanhaa siltaa.  

– Vedenalainen purkaminen on aina haastavaa. Vanhojen perustusten ja välitukien päällä on levypalkkisilta, joka tunkataan ylös ja vedetään rullia pitkin kuivalle maalle. Lisäksi otamme purkamisessa huomioon tärkeät luontoarvot, mikä näkyy muun muassa veden sameuden tarkkailuna, Välimaa valottaa. 

Urakan on määrä olla valmis vuoden 2024 loppuun mennessä. Tilaajana on Väylävirasto ja hanke kartuttaa Kreaten tilauskantaa lähes 10 miljoonalla eurolla. 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kreate rakentaa 170 metriä pitkän teräsbetonisen jatkuvan palkkisillan Syrjäsalmen nykyisen ratasillan ja 6-tien väliin.  
Kreate rakentaa 170 metriä pitkän teräsbetonisen jatkuvan palkkisillan Syrjäsalmen nykyisen ratasillan ja 6-tien väliin.  
Lataa
Syrjäsalmen ylittävä ratasilta on vuonna 1967 valmistunut teräksinen jatkuva levypalkkisilta. Tammikuussa 2023 alkavassa urakassa Kreate rakentaa nykyisen sillan länsipuolelle ensin työsillan, jolta käsin uusi silta rakennetaan.
Syrjäsalmen ylittävä ratasilta on vuonna 1967 valmistunut teräksinen jatkuva levypalkkisilta. Tammikuussa 2023 alkavassa urakassa Kreate rakentaa nykyisen sillan länsipuolelle ensin työsillan, jolta käsin uusi silta rakennetaan.
Lataa
Nykyisellä Syrjäsalmen ratasillalla on huonon kunnon takia nopeusrajoitus. Uusi silta sujuvoittaa merkittävästi nykyistä henkilö- ja tavaraliikennettä Karjalan radalla ja samalla vastataan myös tulevaisuuden rataliikenteen tarpeisiin.
Nykyisellä Syrjäsalmen ratasillalla on huonon kunnon takia nopeusrajoitus. Uusi silta sujuvoittaa merkittävästi nykyistä henkilö- ja tavaraliikennettä Karjalan radalla ja samalla vastataan myös tulevaisuuden rataliikenteen tarpeisiin.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kreate Group Oyj
Kreate Group Oyj
Haarakaari 42
04360 Tuusula

https://kreate.fi/

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 238 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen5.5.2025 13:30:20 EEST | Tiedote

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä käynnistettävään toteutusvaiheeseen. Hankkeen alustava tavoitekustannus on noin 18 miljoonaa euroa, joka jakautuu osapuolten kesken.

40 metrin syvyydestä Eiranrannan aurinkoon – Kreate urakoi Helenin uuden lämpöpumppulaitoshallin vaativat pohja- ja betonityöt22.4.2025 13:00:00 EEST | Tiedote

Kreate toimi pääurakoitsijana energiayhtiö Helenin Eiranrannan lämpöpumppulaitoksen maanalaisen laitoshallin pohja- ja betonitöiden urakassa Helsingissä. Hyvin sujunut yhteistyö sai jatkoa ja Kreate nousi 40 metriä ylöspäin toteuttamaan myös jätevesipumppaamon maanpäällisen rakennuksen perustustyöt ja rakentamisen. Valmistuttuaan voimalaitos tuottaa helsinkiläisille puhdistetun jäteveden hukkaenergiasta hiilineutraalia kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä.

Kreatelle Mähkönsillan urakka – uusi betoninen palkkisilta palauttaa kaivatun liikenneyhteyden Lieksanjoen yli15.4.2025 16:19:38 EEST | Tiedote

Kreate Oy on allekirjoittanut 5,4 miljoonan euron sopimuksen Lieksan kaupungin kanssa Lieksanjoen ylittävän sillan uusimisesta. Uuden Mähkönsillan rakentamisen lisäksi Kreate purkaa nykyisen sillan sekä saneeraa katurakenteet ja hulevesiviemäröinnin. Arkkitehdin osallistuminen sillan suunnitteluun takaa sen, että marraskuussa 2026 liikenteelle avataan näyttävä silta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye