Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra ÖsterbottenEtelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Syyskuun lopussa oli 6646 työtöntä työnhakijaa (Etelä-Pohjanmaa)

Jaa
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun lopussa 6646 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaisesta vertailuajankohdasta määrä nousi 1444 henkilöllä, eli 27,8 prosentilla.

Työttömien työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla edellisestä kuukaudesta 471 henkilöllä. Työttömien työnhakijoiden osuus Etelä-Pohjanmaan työvoimasta oli 7,9 prosenttia, joka oli maan alhaisin. Seuraavaksi pienimmät osuudet olivat Pohjanmaalla (8,6 %) ja Kainuussa (9,5 %). Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12 prosenttia.

Koronakriisi on näkynyt erityisesti lomautettujen lukumäärän voimakkaana kasvuna. Etelä-Pohjanmaalla työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja oli 1090 henkilöä. Lomautettujen määrä kasvoi viime vuoden vertailuajankohdasta 223,4 prosentilla.

Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuoden takaisesta 39,7 prosentilla. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi suhteellisesti eniten Ahvenanmaalla (176,5 %), Uudellamaalla (61,7 %) ja Pohjanmaalla (49,2 %). Etelä-Pohjanmaalla työttömyys kasvoi kaikissa seutukunnissa. Suupohjassa muutos heikompaan oli suhteellisesti voimakkainta.

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta (temtyollisyyskatsaus.fi).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Timo Takala, strategiapäällikkö, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 708, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Leena Tuohimaa-Kari, johtaja, Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto, puh. 0295 046 637, etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Påskens varma väder ökar på vårflödet i de österbottniska landskapen28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Det varma vädret som förutspås till påsk, liten förekomst av nattfrost och eventuellt regn som smälter snön i de österbottniska landskapen kan få flödet i åar och älvar att stiga. Enligt nuvarande prognoser stiger vattenflödet i takt med stigande temperaturer framför allt i områdets sydligaste delar i Sydösterbotten såsom Lappfjärds å, Tjöck å och Närpes å. Flödena i dessa vattendrag kan stiga till nivån för en genomsnittlig vårflod under påsk. Enligt de nuvarande prognoserna infinner sig den större vårflodstoppen i dessa vattendrag vid mitten av april.

Pääsiäisen lämmin sää nostaa jokien virtaamia Pohjalaismaakunnissa28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Pääsiäisen ajalle ennustettu lämpenevä sää, yöpakkasten vähäisyys ja mahdolliset sateet sulattavat lumia pohjalaismaakunnissa ja saavat jokien virtaamat nousuun. Tämän hetken ennusteiden mukaan virtaamat nousevat lämpenevän sään myötä etenkin Pohjanmaan rannikon eteläisimmillä vesistöillä kuten Lapväärtin-, Teuvan- ja Närpiönjoella. Näillä vesistöillä virtaamat saattavat pääsiäisen aikana nousta keskimääräisen kevättulvan tasolle. Suurempi kevään tulvahuippu ajoittuu tämän hetken ennusteissa näillä rannikon vesistöillä huhtikuun puolivälin paikkeille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye