Tampere-talo Oy

Syyslomalla ihmetellään sinisiä kaljupäitä – Blue Man Group tuo uuden maailmankiertueensa Tampere-taloon

Jaa
Yhdysvaltalainen Blue Man Group esiintyy Tampere-talon Isossa salissa parhaaseen syysloma-aikaan lokakuussa. Esitys on osa ryhmän Bluevolution World Tour -kiertuetta, ja Tampere-talo on tämän palkitun teatteri-ilmiön ainoa pysähdyspaikka Suomessa. Komediaa, musiikkia ja sanatonta viestintää yhdistelevissä esityksissä nähdään klassikkonumeroiden lisäksi uusia yllätyksiä. Uutena hahmona kolmen sinisen ja kaljun miehen rinnalla seikkailee naispuolinen seremoniamestari. Liput ovat nyt myynnissä.
Näyttävissä esityksissään Blue Man Group mm. soittaa rumpuja, joihin on laitettu maalia. Maalia saattaa roiskua eturivin Splash Zone -paikoille. Kuva: Blue Man Group
Näyttävissä esityksissään Blue Man Group mm. soittaa rumpuja, joihin on laitettu maalia. Maalia saattaa roiskua eturivin Splash Zone -paikoille. Kuva: Blue Man Group

Vuonna 2019 Suomessa ensimmäisen kerran ihastuttanut Blue Man Group palaa Tampere-taloon neljän esityksen voimin parhaaseen syysloma-aikaan viikonloppuna 20.–22. lokakuuta. Ryhmän uudessa Bluevolution World Tour -esityksessä yleisö saa rokata, nauraa ja juhlia, kun kolme sinistä ja kaljua hahmoa tutkivat maailmaa ja löytävät siitä musiikkia, komediaa ja yllätyksiä.

Tampereelle saapuva Bluevolution World Tour esittelee klassisia Blue Man Group -suosikkinumeroita sekä upouutta sisältöä, kuten uuden ”The Rockstar” -naishahmon. Sähäkän sinitukkainen ja eksentrinen ”The Rockstar” toimii illan shamaanisena seremoniamestarina ja korvaa perinteisen bändin multi-instrumentaalisilla taidoillaan.

Blue Man Group -esityksissä ei puhuta, joten kaikki ikäryhmät, kulttuurit ja kansallisuudet voivat nauttia kokemuksesta. Esitykset ovatkin tunnettuja siitä, että niissä voi tapahtua melkein mitä tahansa. Ison salin lisäkatsomo on kokonaan Splash Zone -aluetta, jossa istuville jaetaan sadeviitat, sillä villin show’n aikana paikolle saattaa roiskua lavalta vettä tai muuta materiaalia. 

New Yorkissa vuonna 1991 alkunsa saanut Blue Man Group on vuosien saatossa kasvanut maailmanlaajuiseksi teatteri-ilmiöksi, jonka värikkäät ja palkitut esitykset ovat keränneet yli 35 miljoonaa katsojaa. Blue Man Group on toimintansa alusta asti edistänyt ja kehittänyt uusia tapoja ilmaisulleen. Ryhmä on myötävaikuttanut moniin tv-tuotantoihin Simpsoneista The Tonight Show’hun ja julkaissut useita albumeita sekä oman kirjan.

Blue Man Group: Bluevolution World Tour

Iso sali, Tampere-talo

Esitykset ja liput

Pe 20.10.2023 klo 19
La 21.10.2023 klo 14
La 21.10.2023 klo 18
Su 22.10.2023 klo 14

Aikuisten liput 79/69/59 €, Splash Zone -liput 89 €
Lasten ja nuorten (16-v. asti) liput 59/49/39 €, Splash Zone -liput 69 € 

Liput ovat nyt myynnissä Tampere-talon ja Lippu.fin myyntikanavissa.

Tampere-talon tuleva ohjelmisto täydentyy loppukevään aikana. Tutustu ohjelmatarjontaan täällä

Lisätiedot 

Suvi Leinonen 
Ohjelma- ja liiketoimintajohtaja 
Tampere-talo Oy 
Puh. +358 3 243 4031 
suvi.leinonen@tampere-talo.fi 

Median liput ja haastattelupyynnöt 

Elsa Vähänen 
Viestintäasiantuntija 
Tampere-talo Oy 
Puh. +358 40 5512 739 
elsa.vahanen@tampere-talo.fi 

Avainsanat

Kuvat

Näyttävissä esityksissään Blue Man Group mm. soittaa rumpuja, joihin on laitettu maalia. Maalia saattaa roiskua eturivin Splash Zone -paikoille. Kuva: Blue Man Group
Näyttävissä esityksissään Blue Man Group mm. soittaa rumpuja, joihin on laitettu maalia. Maalia saattaa roiskua eturivin Splash Zone -paikoille. Kuva: Blue Man Group
Lataa
Kuva: Blue Man Group
Kuva: Blue Man Group
Lataa
Kuva: Blue Man Group
Kuva: Blue Man Group
Lataa
Kuva: Blue Man Group
Kuva: Blue Man Group
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampere-talo Oy
Tampere-talo Oy
Yliopistonkatu 55
33100 Tampere

http://www.tampere-talo.fi

Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.

Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.

Vuonna 2023 Tampere-talon liikevaihto oli 18,1 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme yli 517 500 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa tapahtumatuloa. 

Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.

Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy

Tuulensuun Palatsin syksy täyttyy ikonisesta musiikista, kauhusta ja stand upista9.5.2025 07:45:00 EEST | Tiedote

Tuulensuun Palatsin syksyn 2025 ohjelmisto on täydentynyt. Historiallisessa miljöössä ihastuttaa erilaiset musiikkishow’t, jotka tributoivat ABBAN, Queenin ja muiden musiikin kuningattarien ja kuningasten tuotantoa, sekä suositut Murhamysteerit tekevät paluun. Kolme hilpeää stand up -iltaa naurattaa syksyn illoissa ja Suomen suosituin halloween-spektaakkeli Horror and Tease Burlesque Show tarjoilee burlesqueta yhdistettynä kauhuun. Tapahtumien liput ovat nyt myynnissä.

Tampereen Kirjafestarit 2025 panostaa entistäkin laajempaan ohjelmatarjontaan – Festareilla kuluvan kirjavuoden kiinnostavimpien ilmiöiden lisäksi myös Antikvaariset Kirjafestarit ja Levyfestarit6.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

29.-30. marraskuuta järjestettävät Tampereen Kirjafestarit 2025 tarjoaa tänä vuonna viikonlopun aikana yhdellä lipulla kolme kiinnostavaa messutapahtumaa. Vuoden kärkikirjailijoista ja -kirjoista koostuva kirjallinen ohjelma sisältää tuttuun tapaan kirjailijahaastatteluja, paneeleja, asiantuntijapuheenvuoroja ja Aamulehden Tulenkantaja-palkintoehdokkaiden ja voittajan sekä tuoreiden Finlandia-voittajien esittelyt ja haastattelut. Nyt mukana ovat ensimmäistä kertaa myös Tampereen Antikvaariset Festarit ja laajat äänilevyihin ja audiotuotantoon keskittyvät Tampereen Levyfestarit.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye