Syyslukukausi alkaa Helsingin kouluissa ja oppilaitoksissa lähiopetuksena
12.8.2020 11:15:00 EEST | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
Perusopetukseen osallistuu kaiken kaikkiaan yli 45 000 oppilasta. Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osallistuu noin 28 000 lasta ja lukioissa ja Stadin ammatti- ja aikuisopistossa opiskelee yli 22 000 opiskelijaa. Työväenopiston ja Arbiksen kursseille osallistuu yli 100 000 henkilöä. Työväenopistojen kurssi-ilmoittautumiset alkoivat 10.8.
Kouluissa ja oppilaitoksissa opetus alkaa lähiopetuksena. Hygieniaohjeita noudatetaan edelleen tarkasti. ”Olemme seuranneet koronatilanteen kehittymistä ja noudatamme toiminnassamme opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen sekä Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen ohjeistusta, jotta opetus järjestetään mahdollisimman turvallisesti”, kertoo toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.
Helsinki on tehnyt valmiiksi suunnitelmat poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä, jos koronatilanne ja opetuksen turvallinen järjestäminen sitä edellyttävät. ”Voimme siirtyä perusopetuksessa tarvittaessa nopeasti poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin, joita juhannuksen jälkeen hyväksytty perusopetuslain muutos mahdollistaa. 1.–3.-luokkalaiset sekä erityisen tuen ja valmistavan opetuksen oppilaat ovat koko ajan lähiopetuksessa ja isommat koululaiset tarvittaessa vuorottelevat lähi- ja etäopetuksen välillä. Samoin lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa voidaan ottaa kevään tapaan käyttöön verkko- ja etäopetusta tilaväljyyden aikaansaamiseksi. Työväenopistoissa olemme lisänneet lähiopetuksen lisäksi erilaisia etäkursseja, joista saimme keväällä hyvää kokemusta”, kertoo toimialajohtaja Liisa Pohjolainen. Helsingissä päätöksen poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä tekee toimialajohtaja.
Varhaiskasvatuksessa päiväkodeissa noudatetaan edelleen keväällä tutuksi tulleita toimintatapoja. ”Lapsiryhmät esimerkiksi vuorottelevat ruokailussa ja ulos lähtiessä vältetään suuria lapsiryhmiä eteistiloissa. Vältämme edelleen ryhmien yhdistelemistä ja huoltajia on kehotettu pitämään flunssaoireiset lapset kotihoidossa”, Pohjolainen toteaa. Päiväkodeissa aloittavat uudet lapset voivat kuitenkin rauhassa tutustua toimintaan huoltajan kanssa. ”Hyvä ja luottamuksellinen alku varhaiskasvatuksessa on tärkeää, ja tämänkin pystymme hoitamaan turvallisesti pitämällä turvavälejä ja porrastamalla tutustumista”.
Helsingin kevään etäoppimisjaksolle hyvää palautetta asiakaskyselyssä
Helsinki kartoitti keväällä etäoppimisjakson sujumista peruskouluissa koululaiskyselyllä. Peräti 85 prosenttia kyselyyn vastanneista 1.–3.-luokkalaisista kertoi koulunkäynnin sujuneen etäkoulussa hyvin tai erittäin hyvin. 4.–9.-luokkalaista 61 prosenttia kertoi pitäneensä etäopiskelusta melko paljon tai hyvin paljon. Jos tulosta vertaa normaalioloihin, vuoden 2019 kouluterveyskyselyssä 4.–5.-luokkalaisista 79 prosenttia ja 8.–9.-luokkalaisista 60 prosenttia sanoi pitävänsä koulunkäynnistä.
Suurin osa oppijoista sai etäopetuksen aikana tarvitsemaansa apua koulutehtäviin opettajaltaan. 81 prosenttia 1.–3.-luokkalaisista vastasi olevansa tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen siihen, miten sai opettajalta apua. Vanhempien oppilaiden osalta tyytyväisten ja erittäin tyytyväisten osuus nousi 84 prosenttiin. 52 prosenttia 4.–9.-luokkalaisista vastasi olleensa päivittäin ja 36 prosenttia monta kertaa viikossa yhteydessä opettajaan.
”Saimme kyselystä arvokasta tietoa. Isompien koululaisten kohdalla tiivistämme yhteydenpitoa, jos etäopetukseen palataan. Opettajat tekivät keväällä hienoa työtä, ja nyt olemme entistä valmiimmat erilaisten etäopetuksen käytäntöjen hyödyntämiseen”, Pohjolainen toteaa.
Lisätietoja kyselystä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
toimialajohtaja, Liisa Pohjolainen, puh. 09 310 86200
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 10.11.20266.11.2026 12:16:25 EET | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 10. marraskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa toimialan talousarvion 2026 kolmas toteutumisennuste. Tilahankkeista esityslistalla ovat päätös Sibelius-lukion tarveselvityksestä päätös Kannelmäessä osoitteessa Kannelpolku 5 sijaitsevan päiväkoti Kanteleen Kannelpolun toimipisteen perusparannuksen tarveselvityksestä päätös päiväkoti Kivikon toiminnan lakkauttamisesta 1.8.2027 alkaen Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Antalet förstaklassare som studerar A1-svenska inom den finskspråkiga grundläggande utbildningen mångdubblades i Helsingfors6.11.2026 07:59:54 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stad har satsat stort på att kommunicera ut fördelarna med att lära sig olika språk. Barnen har fått bekanta sig med A1-språk redan i förskoleundervisningen.
A1-ruotsia opiskelevien ekaluokkalaisten määrä moninkertaistui Helsingissä6.11.2026 07:59:54 EET | Tiedote
Kaupunki on panostanut voimakkaasti eri kielten opiskelemisen hyödyistä tiedottamiseen. Lapset ovat tutustuneet mahdollisiin A1-kieliinsä jo esiopetuksessa.
Number of first-graders studying Swedish as first foreign language in Helsinki multiplies6.11.2026 07:59:54 EET | Press release
The City has made a strong effort to raise awareness of the benefits of learning different languages. Children have already been introduced to their potential first foreign language choices, also known as the A1 languages, during pre-primary education.
Beslutsmeddelande: Svenska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning sammanträdde i kväll 3.11.20264.11.2026 06:43:08 EET | Pressmeddelande
Protokollet finns på sektorns webbplats.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme