Restel OyRestel Oy

Taco Bellin biisikisan voittajakappale julkaistaan kuunneltavaksi

Jaa
Taco Bell tarjosi järjestämänsä Bring the Heat -biisikilpailun voittajalle studioaikaa huipputuottaja Gas Gasin kanssa ja voittajakappale julkaistaan levy-yhtiön toimesta tänään 27.8.
Artisti IRZ. Voittajakappale ”Lazy” julkaistaan perjantaina 27.8. levy-yhtiö Havocin toimesta.
Artisti IRZ. Voittajakappale ”Lazy” julkaistaan perjantaina 27.8. levy-yhtiö Havocin toimesta.

Taco Bell järjesti kesällä Bring the Heat- biisikilpailun, jossa etsittiin uutta nousevaa rap/R´n´B- tähteä. Kilpailun voittajalle oli luvassa studiosessio huipputuottaja Gas Gasin kanssa, sekä voittajakappaleen julkaisu levy-yhtiön kautta. Kilpailuun osallistuttiin lähettämällä oma demo kilpailussa annettujen ohjeiden mukaisesti. Voittajakappaletta oli valitsemassa tuomaristo, jonka jäseninä toimi Bassoradion taajuuksilta tuttu Dj Mista S, Dj Supertyyli sekä sosiaalisen median vaikuttaja Mauton, jolla on myös taustallaan musiikkijulkaisuja.

Useiden lahjakkaiden hakijoiden joukosta voittajaksi valikoitui 21-vuotias tamperelainen alt R´n´B/soul – laulaja IRZ, oikealta nimeltään Iiris Ryhänen. Voittajakappale ”Lazy” julkaistiin perjantaina 27.8. levy-yhtiö Havocin toimesta. Kappaleen voi kuunnella tästä: https://open.spotify.com/track/2DoezUw1aUgmNT2zSk5JfR?si=5f3514329e85462b.

Taco Bell haluaa konkreettisilla teoillaan auttaa nuoria toteuttamaan unelmiaan. Brändi on ollut monissa tapahtumissa mukana ja tarjonnut nuorille lahjakkuuksille mahdollisuuksia päästä etenemään unelmiensa kanssa. Etenkin urbaani kulttuuri ja musiikkimaailma ovat Taco Bellille tärkeitä teemoja.

”On mieletöntä, että pystymme oikeasti tukemaan nuoria unelmissaan ja toteuttamaan tällaisia konkreettisia tekoja. Superlahjakas IRZ päätyy takuuvarmasti useiden kuuntelulistoille ”, iloitsee Taco Bell Suomen markkinointipäällikkö Alina Nikkarikoski.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Alina Nikkarikoski, markkinointipäällikkö Taco Bell Suomi, puh. 0401278899
Markus Wennerström, Head of Operations Havoc Entertainment, puh. +358 40 7643483, reksi@havoc666.com

Kuvat

Artisti IRZ. Voittajakappale ”Lazy” julkaistaan perjantaina 27.8. levy-yhtiö Havocin toimesta.
Artisti IRZ. Voittajakappale ”Lazy” julkaistaan perjantaina 27.8. levy-yhtiö Havocin toimesta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Restel Oy
Restel Oy
Hämeentie 19
00500 HELSINKI

http://www.restel.fi

Restel on suomalainen ravintola-alan konserni, johon kuuluu noin 200 ravintolaa työllistäen noin 2 200 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Pizzabuffet-, HelmiSimpukka-, Wanha Mestari-, Hemingway's -ravintolat sekä Food&Events Tapahtuma- ja Ruokaravintolat.

Yum! Brands Inc:in tytäryhtiö Taco Bell Corp. on maailman johtava meksikolaistyylinen pikaruokaravintolabrändi. Taco Bell valmistaa taconsa, burritonsa ja muut tunnetut tuotteensa aina tilauksesta ja asiakkaan toiveen mukaisesti, ja tuotteissa on runsaat maut ja laadukkaat raaka-aineet. Maailmanlaajuisesti ketjun asiakkaille halutaan tarjota poikkeuksellista arvoa sekä loistavaa palvelua. Yhdysvaltojen ulkopuolella Taco Bellillä on yli 360 ravintolaa yhteensä 27 maassa ja brändin tavoitteena on laajentaa kansainvälinen toimintansa tuhanteen ravintolaan vuoteen 2022 mennessä. Yritys ja sen franchise-sopimuksella toimivat yrittäjät pyörittävät yhteensä yli 7 000 ravintolaa, joiden myynti on yli 9 miljardia dollaria vuodessa. Vuoteen 2022 mennessä brändi haluaa saavuttaa maailmanlaajuisesti 15 miljardin dollarin myynnin ja operoida yhteensä 9 000 ravintolaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Restel Oy

Huili laajenee Lahteen – uusi taukopaikka avautuu Neste Lahti Kivistönmäkeen 24.10.16.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Huili-taukopaikkaketju jatkaa kasvuaan, kun uusi Huili Kivistönmäki avaa ovensa perjantaina 24.10. klo 11.00. Uusi taukopaikka tarjoaa viihtyisän pysähdyksen niin ammattikuljettajille, matkailijoille kuin lähialueen asukkaille. Huili-taukopaikat tunnetaan laadukkaista raaka-aineista valmistetuista kahvilatuotteista, ystävällisestä palvelusta ja rauhallisesta tunnelmastaan. ”Olemme todella iloisia saadessamme tuoda Huilin nyt myös Lahteen. Haluamme tarjota asiakkaillemme paikan, jossa pysähdys on enemmän kuin tauko. Paikallisuus näkyy vahvasti valikoimassa, sillä tuomme vitriinituotteisiin alueen makuja ja tuotteita,” kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. ”Uusi houkutteleva Huili-taukopaikka Neste Lahti Kivistönmäen -liikenneasemalla lisää verkostomme vetovoimaa. Yhdistämällä Restelin kanssa vahvan osaamisen ja laadukkaat palvelut vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin. Tarjoamme verkostossamme asiakkaille vaivattoman ja miellyttävä pysähdyksen ja erinomaisen

Huili saapuu Lappeenrantaan – uusi taukopaikka avautuu Neste Lappeenranta Simolantielle 24.10.16.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Huili-taukopaikkaketju jatkaa kasvuaan Kaakkois-Suomessa, kun Huili Lappeenrannan Simolantie avaa ovensa perjantaina 24. lokakuuta klo 11.00. Uusi taukopaikka tarjoaa viihtyisän pysähdyksen niin ammattikuljettajille, matkailijoille kuin paikallisille asukkaille. Simolantien Huili yhdistää saman katon alle kahvilan, Burger King -ravintolan, Neste Easy Wash -autopesun sekä sähköauton latauspalvelut. Taukopaikan tavoitteena on tarjota moderni ja mukava ympäristö, jossa pysähdys on enemmän kuin pelkkä tauko. ”Olemme innoissamme saadessamme tuoda Huilin myös Lappeenrantaan. Haluamme tarjota asiakkaillemme monipuolisen ja viihtyisän taukopaikan, jossa voi nauttia hyvistä kahvilatuotteista, tankata, pestä auton ja ladata sähköauton – kaikki samassa paikassa,” kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. ”Uusi Huili-taukopaikka Neste Lappeenranta Simolantiellä lisää Neste-verkostomme vetovoimaa entisestään. Yhdistämällä Restelin kanssa vahvan osaamisen ja laadukkaat pal

Huili-taukopaikka avataan Neste Janakkala Linnatuulen -liikenneasemalle 16.10.10.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Huili laajenee Janakkalaan, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Janakkala Linnatuulen liikenneasemalla torstaina 16.10. klo 11. Uusi taukopaikka tarjoaa rennon ja maukkaan pysähdyksen valtatie 3:lla matkustaville ja ammattikuljettajille sekä lähialueen asukkaille. Huili-taukopaikat tunnetaan laadukkaista raaka-aineista valmistetusta ruoasta, ystävällisestä palvelusta ja aikaa kestävästä tunnelmasta. ”Olemme todella iloisia saadessamme tuoda Huilin nyt myös Janakkalaan. Haluamme tarjota asiakkaillemme paikan, jossa pysähdys on enemmän kuin tauko. Paikallisuus näkyy vahvasti valikoimassa, sillä tuomme ruokiin alueen makuja ja tuotteita”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. Huili Linnatuuli palvelee tien päällä liikkuvia ja paikallisia arkisin sekä viikonloppuisin 24 h. Valikoimaan kuuluvat aamiais- ja lounasbuffet, herkulliset à la carte -annokset sekä monipuoliset vitriinituotteet. ”Uusi houkutteleva Huili-taukopaikka, iloksemme nyt myös vilkkaalla Ne

Huili-taukopaikka avataan Neste Kuopio Puijonlaakso -liikenneasemalle 9.10.2.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Huili laajenee Kuopioon, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Kuopio Puijonlaakso -liikenneasemalle torstaina 9.10. klo 11. Sijainti Puijonlaaksossa tuo Huilin lähelle sekä alueen asukkaita että Kuopion keskustassa liikkuvia. Huili tarjoaa viihtyisän pysähdyspaikan yksityisautoilijoille ja ammattikuljettajille sekä kaikille kaupunkilaisille - tuttuun tapaan laadukkaan ruoan, ystävällisen palvelun ja rennon tunnelman kera. ”On hienoa, että voimme tuoda Huilin Kuopioon, kaupunkiin, jossa paikalliset maut ja yhteisöllisyys ovat vahvasti läsnä. Haluamme tehdä Huili Puijonlaaksosta kuopiolaisten oman taukopaikan”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. Puijonlaakson Huili palvelee asiakkaita laajoin aukioloajoin: arkisin klo 6.30–21, lauantaisin klo 8–21 ja sunnuntaisin klo 9–18. Valikoimasta löytyy runsas aamiainen, monipuolinen lounasbuffet ja herkullisia à la carte -annoksia. Polttoainemyynnin lisäksi asemalla palvelee automatisoitu Neste Easy Wash -autope

Huili-taukopaikka avataan Neste Varkaus Warkaudenportin -liikenneasemalla 25.9.18.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Huili laajenee Varkauteen, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Varkaus Warkaudenportin -liikenneasemalla torstaina 25.9 klo 11. Uusi taukopaikka tarjoaa rennon ja maukkaan pysähdyksen niin yksityisautoilijoille, ammattikuljettajille kuin lähialueen asukkaille. Huili-taukopaikat tunnetaan laadukkaista raaka-aineista valmistetusta ruoasta, ystävällisestä palvelusta ja aikaa kestävästä tunnelmasta. ”Olemme todella iloisia saadessamme tuoda Huilin nyt myös Varkauteen. Haluamme tarjota asiakkaillemme paikan, jossa pysähdys on enemmän kuin tauko. Paikallisuus näkyy vahvasti valikoimassa, sillä tuomme ruokiin alueen makuja ja tuotteita”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. Huili Warkaudenportti palvelee tien päällä liikkuvia ja paikallisia maanantaista perjantaihin klo 6–21 sekä viikonloppuisin klo 7–21. Valikoimaan kuuluvat aamiais- ja lounasbuffet, herkulliset à la carte -annokset sekä monipuoliset vitriinituotteet. Tilasta löytyy myös raskaan liikenteen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye