Tahattomasti lapsettomat kokevat syrjintää työelämässä

Kun työpaikoilla sovitaan työvuoroista ja vuosilomista, on lapseton työntekijä usein heikommassa asemassa kuin muut, selviää Simpukan työelämäkyselystä. Syrjintää kokeneista kolmella viidestä syrjintä liittyi työvuorojen, vuosilomien ja juhlapyhien järjestelyihin.
–Lomia ja vapaita jaetaan usein sen mukaan, kenellä on kouluikäisiä lapsia. Lapsettomana minulta odotetaan enemmän jaksamista ja joustoa, kuin heiltä, jotka elävät lapsiperhe-elämää, kertoo eräs kyselyyn vastanneista.
Rekrytointiin liittyvää syrjintää kertoi kokeneensa 16 prosenttia vastaajista. Lapsettoman ja lapsettomuushoitoja läpikäyvän työntekijän kohdalla on myös voitu pidättäytyä ylennyksistä, vakinaistamisesta tai kouluttamisesta.Lähes puolet syrjintää kokeneista kertoi, että ongelmia oli työpaikalla yleisemminkin yhdenvertaisessa kohtelussa.
–Joillain työpaikoilla joustot on rakennettu ajatellen vain lapsiperheitä, ja esimerkiksi etätyömahdollisuus on saatettu evätä lapsettomuuden perusteella, sanoo Simpukan toiminnanjohtaja Johanna Repo.
“Lapsettomana minulta odotetaan enemmän jaksamista ja joustoa”
Lapsettomilta työntekijöiltä edellytetään kyselyn vastausten perusteella usein enemmän joustoa ja jaksamista kuin niiltä työntekijöiltä, joilla on lapsia. Niin esihenkilöt kuin kollegat saattavat odottaa, että lapseton työntekijä on aina valmis töihin.
–Kohtaan usein olettamusta, että koska minulla ei ole omia biologisia lapsia, voin hyvin tehdä töitä 24/7, eikä minulla ole muuta elämää, sanoo kyselyyn vastannut nainen.
Monella kyselyyn vastanneella oli kokemuksia erilaisesta epäasiallisesta kohtelusta ja vähättelystä liittyen lapsettomuuteen ja lastenhankinta-aikeisiin, keskenmenoihin ja esimerkiksi ammattitaitoon. Osa kyselyyn vastanneista kertoi tietävänsä tai epäilevänsä, että työpaikka, vakinaistaminen tai ylennys oli jäänyt saamatta tahattoman lapsettomuuden vuoksi.
Ei sairausajan palkkaa työkyvyttömyyden ajalta
Lapsettomuushoitojen ja työn yhteensovittaminen on työlästä, ja syrjintää kokeneista joka kolmas ilmoittikin syrjinnän liittyneen lapsettomuushoitojen järjestämiseen.
–Työpaikalla saattaa olla ymmärtämättömyyttä lapsettomuushoitoja kohtaan, mikä voi ilmetä esimerkiksi työajan joustojen tai vapaiden epäämisenä tai epäasiallisena kommentointina, Repo kertoo.
Yksi keskeinen ongelma lapsettomuushoitoja tarvitsevalle työntekijälle ovat epäselvät ja työnantajakohtaiset sairauslomakäytännöt. Niiden lapsettomuushoitojen ajalta, jotka aiheuttavat työkyvyttömyyttä, ei kaikille työntekijöille makseta sairausajan palkkaa. Lapsettomuushoidoissa käyvien on lisäksi usein välttämätöntä kertoa työpaikalla hoidoista, jotta tarvittavat vapaat järjestyisivät. Tämä asettaa heidät eriarvoiseen asemaan muiden lasta toivovien kanssa ja altistaa pahimmillaan epäasialliselle kohtelulle.
–Jotta tahatonta lapsettomuutta kokevat olisivat yhdenvertaisessa asemassa, tulisi työn ja perheen yhteensovittamisen käytäntöjen koskea myös lapsettomia ja lasta toivovia perheitä, muistuttaa Simpukan puheenjohtaja Katja Helenelund. –Lisäksi lapsettomuushoitojen aiheuttaman työkyvyttömyyden ajalta tulisi maksaa sairausajan palkkaa ja lapsettomuushoitoja tulisi koskea samanlainen syrjinnän kieltävä lainsäädäntö kuin raskautta.
Tällä viikolla vietetään Simpukka-viikkoa, joka huipentuu jo 28. kertaa vietettävään Lapsettomien lauantaihin. Viikon tehtävänä on muistuttaa, ettei kaikista toiveistaan huolimatta tule äitejä tai isiä, ja että joidenkin matka vanhemmaksi on pitkä ja kipeä.
Simpukan työelämäkyselyyn tahatonta lapsettomuutta kokeneille keväällä 2021 vastasi 320 henkilöä, joista 98 prosenttia oli naisia. Voit tutustua tarkempaa raporttiin täältä: https://docs.google.com/document/d/1g3OMa984lZCh5fWpSM3YcK2TshdJQYnCvOSm4wm7kn0/edit?usp=sharing
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa:
Johanna Repo
toiminnanjohtaja
0404808676
johanna.repo@simpukka.info
Haastattelupyynnöt:
Miika Rautiainen
viestintäsuunnittelija
045 7876 4464
miika.rautiainen@simpukka.info
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampellan Esplanadi 8 B LH 35
33100 TAMPERE
+358 400 844 823http://www.simpukka.info/
Simpukka on kaikkien tahatonta lapsettomuutta kokevien ja heidän läheistensä yhdistys. Simpukan tavoitteena on, että tahattomasti lapsettomat voivat yhteiskunnassa hyvin.
Tiedämme, miltä lapsettomuus tuntuu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Itsellisten miesten lapsitoive on tabu23.10.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Itsellisten miesten ja miesparien lapsitoiveen tunnistamiseksi tarvitaan avointa puhetta, perhenormien laajentamista, perhesuunnittelupalveluita ja ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimista. Miesten toiveet isyydelle ovat muuttuneet: miehet toivovat isyydeltä hellyyttä, hoivaamista ja yhdessäoloa lapsen kanssa. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry tuo miesten viikolla 3.–9.11.2025 esille miesten tahattoman lapsettomuuden kokemusta.
Lapsettomuuskriisin keskellä koettu keskenmeno järkyttää syvästi - keskenmenon empaattinen ja asianmukainen hoito on tärkeää6.10.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Neljännes keskenmenon kohdanneista kokee, että heitä ei ole kohdattu terveydenhuollossa lainkaan empaattisesti. Lapsettomuuskriisin kokeneelle keskenmeno on uusi syvä kriisi, joka voi vaikuttaa niin, että uutta raskautta ei enää uskalleta toivoa. Keskenmenon kokeneiden päivä 15.10.2025 muistuttaa, että elämänkokoista menetystä on lupa surra.
Yhä useampi tarvitsee lahjoitettuja munasoluja saadakseen lapsen - munasolulahjoittajien korvausta on nostettava merkittävästi25.9.2025 12:21:54 EEST | Tiedote
Julkisen sektorin hedelmöityshoitojen resurssit eivät riitä vastaamaan kasvavaan hedelmöityshoitojen tarpeeseen. Munasolulahjoittajien haittakorvauksen merkittävä nostaminen ja julkisen sektorin hedelmöityshoitojen resurssien lisääminen ovat erittäin tärkeitä toimenpiteitä. Työttömälle munasolujen lahjoitus on taloudellinen riski: Simpukka ry:n saamien tietojen mukaan lahjoittamisesta saatavan korvauksen vuoksi työttömät menettävät osan työttömyysturvastaan.
Kemppi, Mäkynen ja Grahn-Laasonen tukevat ei-kaupallista sijaissynnytystä26.6.2025 13:53:24 EEST | Tiedote
Hedelmöityshoitojen resursseja lisätään, ei-kaupalliset sijaissynnytykset sallitaan ja parisuhteita ja lapsiperheitä tuetaan. Muun muassa näitä asioita Matias Mäkynen, Hilkka Kemppi ja Sanni Grahn-Laasonen ovat valmiita ajamaan. Lapsettomien yhdistys Simpukan ja Monimuotoiset perheet -verkoston järjestämässä Lapsitoiveiden toteuttaminen 2030 -tapahtumassa SuomiAreenassa keskusteltiin poliittisista ja lainsäädännöllisistä muutoksista lapsitoiveiden tukemiseksi.
Kaksi äitiä Susanna Silvander-Rosti ja Ella Rosti palkittiin Simpukan Helmellä10.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Susanna Silvander-Rostille ja Ella Rostille on myönnetty Simpukan Helmi 2025 -tunnustuspalkinto. Lapsettomien yhdistys Simpukka jakaa vuosittain Lapsettomien lauantaina Simpukan Helmi -tunnustuksen. Tunnustus annetaan henkilölle tai taholle, joka on edistänyt tahatonta lapsettomuutta kokeneiden hyvinvointia ja asemaa yhteiskunnassa. Nooa Sammalkäpy sai kunniamaininnan Yksin isäksi -dokumentista. Lapsettomuuslääkäri Eero Varilalle myönnettiin Simpukka ry:n elämäntyöpalkinto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
