Ensi- ja turvakotien liitto

Taide apuna väkivallasta selviytymisessä

Jaa

Taide ja kulttuuri luovat jo itsessään hyvinvointia ja tuovat mielekkyyttä elämään mutta taidetta voidaan käyttää myös soveltavasti. Näin on tehty Porissa, missä liikunnan ja tanssin avulla tavoitettiin väkivaltaa kokeneita naisia uudella tavalla. Kolmivuotinen Jalkautuvan naistyön hanke päättyy vuoden lopussa Porin ensi- ja turvakotiyhdistyksessä. Hankkeen aikana on kohdattu noin 300 satakuntalaista naista. Taiteella väkivaltaa vastaan -tapahtuma 16.11. ottaa kantaa väkivaltaa vastaan.

Kulttuurin avulla voidaan etsiä uusia näkökulmia ja lähestymistapoja vaikeasti lähestyttäviin asioihin ja ilmiöihin. Tarina, runo tai maalaus antaa mahdollisuuden samaistua toisen ihmisen kokemuksiin tai ajatuksiin tarkempia yksityiskohtia tietämättä. Taiteella voi vaikuttaa, mutta tuoda myös monipuolisia keinoja väkivaltatyön käyttöön. Uusilla työtavoilla tavoitettiin niitä naisia, jotka eivät osaa, voi, tahdo tai halua hakeutua tarjolla oleviin väkivaltatyön palveluihin. 

Erityisen voimakkaasti esille nousivat ajatukset siitä, että apua kokemusten käsittelemiseksi tarvitaan myös silloin kun väkivallan kokemuksesta on pitkä aika. Esille tuli myös se, että keskusteluun perustuva työskentely ei sovi kaikille. Usein hankkeen tavoittamat naiset olivat käyneet juttelemassa kokemuksistaan ja saaneet keskusteluapua mutta eivät kokeneet sen auttaneen heitä riittävän monipuolisesti.

Jalkautuva naistyö – Naisen hyvinvoinnin vahvistaminen väkivaltaa ennaltaehkäisevänä tekijänä – hanke (2015-2017) on toteutunut Porin ensi- ja turvakotiyhdistyksessä. Kehollisten menetelmien kokeilemisen lisäksi hankkeessa on tuotu tietoa lähisuhdeväkivallasta ympäristöihin, missä naiset arjessa liikkuvat. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on valittu näkökulmaksi ja vastavoimaksi väkivallalle.

Hankkeessa on luotu täysin uusi konsepti väkivaltatyön ja tanssi – ja liiketerapian yhdistelmästä, jota toteutettiin Voimavaroja liikkeestä – ryhmän muodossa yhteistyössä Tanssiterapia Piuman kanssa. Ryhmän kautta kohdattiin 17 satakuntalaista naista, jotka halusivat käsitellä väkivallan kokemuksiaan kehollisuuden kautta. Porissa toteutettiin myös useita taidemenetelmiä hyödyntäneitä työpajoja sekä järjestettiin lähisuhdeväkivaltaa käsitteleviä taidetapahtumia, jotka tavoittivat yhteensä lähes 300 ihmistä.

Hankkeessa luotiin Tarinakengät – askeleita lähisuhdeväkivallasta näyttely, jossa kerättiin väkivaltaa kokeneiden naisten tarinoita. Näyttelyyn lähetettiin 31 väkivallan kokemuksia kuvaavaa tarinaa tai runoa. Väkivaltaa kohdanneiden tarinoista käy ilmi, kuinka vaikeaa avun hakeminen edelleen on ja miten vaikeaa kokemuksista on puhua. Tarinansa näyttelyyn lähettäneet naiset nostivat usein viesteissään esille, että haluavat kertoa tarinansa, jotta joku toinen samassa tilanteessa oleva voisi saada tarinasta rohkaisua hakea apua.

Taiteella väkivaltaa vastaan -tapahtuma 16.11.2017

Tapahtuma on kaikille avoin ja olemme saaneet mukaa useita porilaisia esiintyjiä ja taiteilijoita, jotka haluavat ottaa kantaa väkivaltaa vastaan.

Tapahtuman seminaariosuus toteutuu klo 16–18 ja illalla klo 18–21 on kaikille avoin esityksellinen osuus, jonne voi poiketa katsomaan joko yhden esityksen tai viettää kanssamme koko illan.
Paikka: Contakti-teatteri Uusikoivistontie 83, Pori

Tilaisuuden ohjelma:
www.porinensijaturvakoti.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maiju Lehtonen,
projektityöntekijä, Porin ensi- ja turvakotiyhdistys
p. 044 0332 003 tai jalkautuvanaistyo@gmail.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ensi- ja turvakotien liitto
Ensi- ja turvakotien liitto
Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI

09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi

Porin ensi- ja turvakotiyhdistys ry tarjoaa palveluita lapsiperheiden tukemiseen, vanhemmuuden tukemiseen sekä perhe- ja lähisuhdeväkivallasta selviytymiseen Satakunnassa.

Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto

Hyvä teko lapselle -palkinto FinnBrain tutkijoille16.1.2019 15:00:00Tiedote

Ensi- ja turvakotien liitto on myöntänyt vuoden 2018 Hyvä teko lapselle -palkinnon FinnBrain- tutkimusryhmälle. Ryhmä tutkii raskauden ja lapsuuden aikaisten elämäntapahtumien ja olosuhteiden vaikutuksia vauvan kehitykselle. Tutkimusryhmä on tuonut esiin vauva-ajan korvaamattoman merkityksen aivojen kehitykselle ja lapsen koko elämälle innovatiivisella tavalla. Kiistaton tutkimustieto auttaa vaikuttavien palvelujen kehittämisessä ja lisää ymmärrystä vauvojen elämään pitkäkestoisesti vaikuttavista päätöksistä.

Kuka tahansa äiti -valokuvanäyttely kertoo synnytysmasennuksesta ja, että siitä toipuu9.1.2019 09:30:00Tiedote

Synnytysmasennuksesta kertovan valokuvanäyttelyn äidit tuovat esiin oman tarinansa äitiydestä. Valokuvanäyttely tekee näkyväksi synnytysmasennuksen kokeneita äitejä ja kuvaa heidän tilannettaan tänä päivänä, kun elämänkriisi on jo takana päin. Näyttelyn kuvissa esiintyvät 11 äitiä ovat Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry:n vertaistukiäitejä, jotka ovat toipuneet synnytysmasennuksesta tai lapsivuodepsykoosista. Valokuvat on otettu voimauttavan valokuvauksen keinoja hyödyntäen ja näyttely on esillä Sanomatalossa, Helsingissä 14-20.1.2019.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme